Lokakuun vaaleanpunainen LivBox

Olen tilannut LivBoxia nyt muutaman kuukauden ja taas koitti uuden aika. Tällä kertaa riensin heti lähimpään postiin kun olin saapumisilmoitukseni saanut hyppysiini. Viime kuun LivBox oli niin iloinen yllätys, että tämäkin oli pakko saada heti auki. Yleensä myös postauksen tekeminen on kestänyt parisen päivää, mutta nyt en vaan malttanut senkään kanssa.

Lokakuun LivBox oli syystäkin vaaleanpunainen (vai olisiko roosa oikea sana), sillä Roosa Nauha kampanja on taas alkanut. Teema näkyy tosiaan tämän kuun boxin väreissä sekä myös mm. Lumenen kynsilakassa. Tämän kuun boxi sisälsi seuraavat tuotteet:

bild+2 (2)

BC Oil Miracle
- Shampoo, joka sisältää damascena-villiruusuöljyä. Shampoo hemmottelee ja kosteuttaa hiuksia sekä hiuspohjaa kietoen ne kevyen pehmeään huntuun. Micro-emulsion-teknologia loihtii hiuksista välittömästi sileät ja kiiltävät tekemättä niitä raskaiksi.

- Hoitoöljy hiuksille ja hiuspohjalle, joka sisältää myös Damascena-villiruusuöljyä. Monipuolisen öljyn koostumus rauhoittaa ja ravitsee hiuksia. Öljyä voidaan käyttää hiuspohjan hierontaan ennen shampoopesua, kosteisiin hiuksiin ennen föönausta tai kuivien hiusten käsittelyyn.

ACO
- Mattapinnan jättävä päivävoide on kevyt ja tehokkaasti kosteuttava voide. Salisyylihappo ehkäisee epäpuhtauksien syntymistä ja ihohuokosten tukkeutumista. Mikropartikkelit imevät ylimääräistä rasvaa jättäen ihon mattapintaiseksi, sileäksi ja raikkaaksi.

 Lumene
- Lumene Arctic Sand-kynsilakoissa on hiekkaisen karkea mattaefekti, ja kauniin heleä Roosa nauha-sävy on omistettu rintasyövän vastaiselle taistelulle. Lakan kimmeltävä hohde ja hiekkainen mattaefekti tekevät kynsimeikistä upean näyttävän.

OSIS+
- Voimakas kiiltokiinne antaa kampauksiin kuin kampauksiin upeaa pitoa ja kiiltoa. Suihke jättää hiukset pehmeän samettisiksi ja helposti käsiteltäviksi.

bild+3 (1)

Hiustenhoitotuotteet pääsivät heti testiin ja ruusuntuoksu oli todella voimakas. Pari viikkoa sitten Yves Rocherin tuoksulanseerauksessa sain tuoksutella hieman samanlaista ruusuntuoksua ja sama tuoksu oli onnistuttu vangitsemaan näihinkin. Shampoo oli ihanan kevyttä eikä sitä tarvinut ottaa litratolkulla vaan pieni määrä riitti saamaan hiukset puhtaiksi. Öljyä kokeilin hiusrajaan, sillä hennot vauvahiukseni kaipaavat hieman vahvistusta öljyltä. Aika näyttää saako tämä hiukseni vahvistumaan kuten Cutrinin vastaava öljy on saanut.

bild+1 (1)

Talven tulon myötä naamarasvan käyttö on taas ajankohtaista, sillä talvi kuivattaa oman naamatauluni ainakin hyvin nopeasti. Koska kyseessä on ACOn tuote, rasva on kovin hajuton, mutta koostumukseltaan se oli luvatun kevyt. Voide imeytyi kasvoille nopeasti eikä jättänyt ihoa rasvaiseksi.

Hiuslakkaa en vielä testannut, sillä pidennysteni takia vältän ylimääräisten hiustenhoitotuotteiden käyttöä. En ole myöskään kovin ahkera tekemään ponnaria kummoisempia kampauksia, joten toistaiseksi tämä jää hyllylle koristeeksi.

bild+4 (1)


bild+1 (2)

Lumenen kynsilakka ylsi ehkä tämän kuun suosikkituotteeksi ja kynnet saivatkin heti väriä pintaan. Lakka on muuten tosiaan hiekkainen kuten kuvauksessa luki ja kerrankin omistan lakan, jossa yksi kerros riittää hyvään lopputulokseen. Tänään ja huomenna lakka joutuu tositoimiin kun pääsen töihin. Töissä nimittäin tulee tölväiltyä sormet edellä joka paikkaan ja lakkahan siinä ensimmäisenä lähtee.

Miltäs teidän mielestä tämän kuun boxi näytti? Tilaatteko myös LivBoxia ja millaisia kokemuksia teillä on boxeista?

Muistakaa myös osallistua käynnissä olevaan Yves Rocherin kosmetiikka-arvontaan täällä! :)
  1. Tykkäsin kovasti tämän kuun boxista, joka oli siis toinen boxini. :) Mullakin lemppariksi ylsi ehdottomasti tuo kynsilakka, tälläkin hetkellä on sitä kynsissä (niin kuin varmaan melko monella boxin tilanneella). Tykkäsin myös syyskuun boxista tosi paljon ja innolla odotankin jo seuraavaa boxia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää molemmat boxit on ollu kyllä hiuslakkaa lukuunottamatta ihan nappeja ja tällä kertaa mukana ei ollut myöskään huulirasvaa, joka on myöskin ollut aika tuttu näky :) Toivottavasti ensi kuun boxikin on yhtä huikea! Pitää varmaan joskus ottaa se video siitä hetkestä kun avaa boxin, sen verran innostunut oon ollu niillä hetkillä :D

      Poista

Designed by FlexyCreatives