Taas yksi vuosi humahti ohitse ja vuoteen mahtuikin paljon uutta ja upeaa. Opiskelut päättyivät vihdoin ja sain paljon uusia ystäviä vuoden aikana. Eräs minulle tärkeä ystävyys tuli myös tiensä päähän, mutta sellaista se elämä välillä on kun kaikki ei mene aina niinkuin kuvittelisi. Blogikin on ollut eräänlaisella tauolla nyt opparin valmistuttua, mutta nyt on aika taas alkaa keskittymään tähänkin harrastukseen täysillä muiden ohella.
Vuosi 2014 piti sisällään paljon treeniä, uuden työpaikan sekä valmistumisen korkeakoulusta. Siinä ehkä tämän vuoden kohokohdat. Aloitin myös rakkaan tankotanssi- ja megazoneharrastukseni uudelleen ja Oulussa tuli käytyä muutamaan otteeseen parhaan ystäväni Suvin kanssa.
Pelaamisen puolella vaihdoin kesäksi takaisin entiseen suomikiltaani, jossa raidasimme tiiviisti toisen suomalaisen killan kanssa. Onneksi näin, sillä taas pelaaminen näytti parhaan puolensa eli sen sosiaalisen puolen ja sain tätä kautta taas paljon tuttavuuksia ja myös ystäviä. Nyt olen kuitenkin vaihtanut takaisin ruotsalaiseen kiltaani, jossa on piristyksenä myös paljon norjalaisia. Kielitaito karttuu taas yhdellä pohjoismaisella kielellä. Peleissä tutustuin myös kokonaan uuteen peliin eli League of Legendsiin (tutummin LoL). Pitää tulevana vuonna panostaa omaan bravuuriini eli kertoa enemmän pelipuolen jutuista.
Pikkusiskon vierailu kesällä |
Bestisselfie Oulussa |
Tulevalta vuodelta odotan jälleen treenaa tosissaan-tammikuuta, joka alkaa tunnetusti huomenna, näemmä 78 päivää kestävää herkkulakkoa (alkaa myös huomenna), omia valmistujaisia 17.1. sekä tietysti tulevia Oulun reissuja parhaan ystävän kanssa. Kamera on aika kaivaa pöydän alta pölyttymästä ja alkaa taas nauttimaan täysillä tästä bloggaamisesta. Nyt kun taas pitkästä aikaa pääsin blogin pariin niin enhän taas malta olla tästä erossa.
Ihanaa tulevaa vuotta teille kaikille! :)
Häikäisevän upea banneri sulla!:o ♥
VastaaPoistaKiitos! :)
Poista78 päivän herkkulakko kuulostais hyvältä, ei sillä että olis mitenkään ähky olo ittensä kanssa ton joulun jälkeen.... Mut joulusuklaita on vielä jäljellä eikä niitä saa jättää yksinäisinä kaapin perälle! :D Onnekasta uutta vuotta ♥
VastaaPoistaNo mul ois kans viel niitä, mut ne jää nyt ainaki vähäks aikaa ellen mätä kaikkia sit valmistujaisis :D Ihanaa uutta vuotta sinnekin ♥
PoistaHyvää uutta vuotta 2015 ja iloa sekä riemua niin treenaamiseen kuin myös vapaa-ajalle.
VastaaPoistaHeippa! Ihanan freesi blogi sulla! Tsemppiä herkkulakkoon sekä motivaatiota treeneihin! :)
VastaaPoistaKiitos, motivaatiota kyllä kaivataan kovasti lisää!
PoistaIhana postaus sun viime vuodestasi! Kivalta näyttää mutta toivottavasti tämä vuosi on vielä parempi ;)
VastaaPoistaIhana Noora <3
Poista