Kaupan tädin päiväkirja

Tässä postauksessa esittelen teille tyypillisen kaupan tädin päivän aamuvuorossa ja mitä kaikkea hauskaa moinen saattaa pitää sisällään. Tarinaa on hieman väritetty hauskimmilla vastaantulleilla tapahtumilla :)

05:07 Herätyskello soi minuutin tarkasti jokaisena aamuna, kun on tarkoitus herätä ennen kymmentä. Olen laskenut, että vaatteiden keräämiseen, meikkaamiseen sekä eväiden mukaan nappaamiseen menee aamujumituksineen noin 13 minuuttia, jonka jälkeen olen valmis poistumaan ovesta. Jokaisena aamuna kun näin tapahtuu, vaatteet odottavat epämääräisenä myttynä ulko-oven edessä ja kaikki takin taskut on pakattu valmiiksi salamalähtöä varten.

05:18 Kävelen ovesta ulos, kuitenkin viimeistään 05:20, jos lähteminen on jostain syystä kestänyt kauan. Kävelen kohti bussipysäkkiä ja näen joka aamu samat ihmiset odottamassa samaa bussia. Lempparini on aamuihmisistä eräs mummeli, joka tarkkailee muita matkustajia ennen bussin saapumista ja omalla tavallaan tarkistaa, ettei tutusta joukosta puutu ketään.

05:28 Bussi saapuu ja kaikki valikoivat vakiopaikkansa bussista, ellei joku typerys ole sattunut varaamaan juuri sinun paikkaasi. Itse valitsen yleensä bussin keskiosasta taaksepäin katsottuna kolmannen rivin ja nimenomaan vasemmalta puolelta. Bussissa myöskin syön yleensä eväät eli 2 ruisleipää kalkkunaleikkeellä sekä juon aamuista pahettani eli Rodeo-energiajuomaa.

05:44 Bussin vaihdon aika. Välillä ensimmäinen bussi on ollut hidas, enkä ehdi vaihtobussiini. Jos näin käy, saan jännittää onko lähemmäs kauppaa menevä bussi kuitenkin mennyt niinkuin joskus on sattunut, jolloin tiedän myöhästyväni töistä. Ainoastaan kerran näin on tapahtunut, joten riski ei ole iso. 

05:55 Saapuminen viimeistään työpaikalle. Vaihdan nopeat kuulumiset muiden aamuvuorolaisten kanssa ja tarkistan päivän työtehtäväni työvuorolistasta. Yleensä työnkuvaani kuuluu hevi- sekä maito-osaston hoitaminen, mutta välillä kohdalle osuu myös epämiellyttävä leipävuoro saati sitten ylläribonuksena esim. 1000 hintalapun vaihtaminen. 

06:00 Kaupan huono musiikki pärähtää soimaan ja on aika alkaa töihin. Yleensä ensimmäisenä hommana on katsoa omalta osastolta aukot eli tuotteet, jotka ovat kokonaan loppu. Tylsää puuhaa, mutta valitettavasti pakollista.

06:05 Aloitan leipäpäiväysten katsomisen. Pomoni kettuilee minulle siitä, kuinka unohdan aina ottaa sulatettavat paistotuotteet sulamaan, niinkuin myös tänäkin aamuna. Inhoan muuten kaikista eniten leipien hyllyttämistä, vaikka se onkin kaikista kevyintä puuhaa. 

07:00 Kauppa aukeaa asiakkaille ja samat asiakkaat suorastaan rynnivät kauppaan joka aamu, tasan kello seitsemän. Yleensä sunnuntaisin kun kauppa aukeaa 12, on mahdollista nähdä ihmisten oikeasti jonottavan ulkopuolella ja välillä ansaitset vihaisia katseita, kun sinä saat jo olla sisällä. 

07:18 Leipäosaston valmistuttua siirryn purkamaan maitokuormaa. Vuorossa on Inexin kautta tulevat maitotuotteet eli käytännössä kaikki muut, paitsi Valion ja Ingmanin tuotteet. Päiväykset on onneksi katsottu, joten saan vain latoa tavaraa hyllyyn.

08:00 Ensimmäisen kahvitauon aika. Koska olen jälleen bikinichallengen ruokavaliolla, syön tuttuun tapaan maitorahkaa mustikkakeitolla sekä kuorallisen Cashew-pähkinöitä. Aamupalanhan olen tosiaan jo syönyt bussissa ennen töihin tuloa, joten vuorossa on ensimmäinen välipala. Olen huomannut, etten enää kestäisi töissä ilman aamupalaa. Joskus aiemmin kituutin syömättä ensimmäiset pari tuntia, mutta miksi ihmeessä. Näin jaksaa paljon paremmin vaikka sattuukin väsyttämään. 

08:25 Pakastekuorma saapuu. Onneksi tällä kertaa tulee vain pieni jäätelölava, jonka pomoni purkaa yksin. 

09:25 Tauotan palvelutorin myyjän. Aamuisin tiskillä saa notkua suht rauhassa, sillä lounasasiakkaat eivät ole vielä löytäneet paikalle. Siistin samalla vieressä sijaitsevia öljyhyllyjä, sillä tuotteet löytyvät taas kaikki hyllyn takaosasta. 

10:30 Oma ruokatauko. Mukana on kana-jauhelihasalaattia proteiinipastan kanssa. Olen aivan koukussa tähän ruokaan ja tosiaan tämäkin kuuluu Bikinichallengen perusruokavalioon. Viime syksynä söin tätä ruokaa joka päivä kymmenen viikon ajan eikä muuten vieläkään kyllästytä.

11:00 Ruokatauon jälkeen väsymys alkaa painaa. Pohdimme toisen työntekijän kanssa, miksi kaupan työntekijöitä kohdellaan kuin roskaa sekä asenteella, ettemme kuitenkaan tiedä mitään. Etenkin alueella, jossa kauppamme sijaitsee, tämä on todella yleistä. 

11:25 Asiakas todistaa äskeisen pohdintani oikeaksi. Ensin hän kysyy minulta onko meillä Runebergin torttuja, vastaan etteivät kuormat ole vielä tulleet, joten tällä hetkellä valitettavasti ei. N. 5 sekuntia myöhemmin miespuolinen, noin 50-vuotias pomoni kävelee vastaan ja häneltä kysytään täysin sama kysymys saman asiakkaan toimesta, ikäänkuin varmistaakseen ettei vain nuori naistyöntekijä huijaa häntä ja vastaus on luonnollisesti täysin sama. 

11:45 Asiakas vetää minulle pultit siitä, kun ei itse ymmärrä, että paistotuotteet ovat yksittäishintaisia isosta maininnasta huolimatta. Usealta katoaa lukutaito kaupassa asioidessaan. Yllättävän moni luulee hinnan 0,39 € tarkoittavan kilohintaa Croissantin yhteydessä ja edes lappu "paistotuotteet ovat yksittäishintaisia" ei auta asiaa. 

12:00 Palvelutorin ruokistauotus. Moni asiakas kyselee Runebergin torttujen perään ja pomoni toteaa, että hän on itseasiassa unohtanut tilata niitä lisää vielä itse päivälle. "Hups". Iltavuorolle siis kiva ilta taas tulossa. 

12:30 Oma viimeinen kahvitauko ja jälleen vuorossa taas tuttu maitorahka. Totean työpäivän loppuun olevan enää 1,5h ja odotan kovin, että pääsisin kotiin päiväunille. Minun on vielä pakko ostaa lisää energiajuomaa, sillä nukuin viime yönä vain nelisen tuntia ja se oli selkeästi virhe.

12:45 Käyn purkamassa Ingmanin maitokuormat sekä viimeiset teolliset. Innostunun siistimään hyllyjä samalla, sekä jään suustani kiinni tutun asiakkaan kanssa. Aamuvuorot on paljon mukavampia vuoroja kuin iltavuorot, sillä meininki on paljo leppoisampi asiakkaiden keskuudessa yleisesti. Illalla asiakkaat purkavat kiukkunsa herkemmin sinuun, vaikkapa siitä syystä, että ulkona sataa eli asioista, joihin juuri sinä voit vaikuttaa. 

13:30 VIimeinen palvelutorin tauotus. Totean, että tänään olisi ollut reilusti aikaa harjoitella lohen fileointia, mutta pomoni mukaan aikaa ei tietenkään ole. Hyödyllinen taito jää siis jälleen kerran oppimatta. 

13:50 Iltavuorolaisia alkaa valua työpaikalle ja saan työkaveriltani häneltä ostamani mustan nahkatakin sekä helmikaulakorun. Myös liikuntasetelini ovat saapuneet, jotta voin ostaa myös tankotanssiin 10x kortin sunnuntaina. 

14:00 Vaihdan työvaatteet päältäni ja alan lähteä kiireellä kotiin. Kohta pääsee nukkumaan!

Tälläistä kaikkea tavallinen kaupan työpäivä siis pitää sisällään. Tykkään kyllä olla kaupassa töissä, mutta välillä tulee päiviä, jolloin en todellakaan haluaisi olla. Suurin siihen vaikuttava tekijä on juurikin asiakkailta saatu kohtelu, jonka varmasti jokainen kaupan alalla työskennellyt tietää. Onneksi kyseessä on kuitenkin työ, jonka voi jättää täysin taakseen, kun kello saavuttaa maagisen 14 rajapyykin eikä omaa mieltä tarvitse vaivata työasioilla enää sen jälkeen.

Onko täällä muita kaupan tätejä tai entisiä sellaisia? :)
  1. Kiva postaus, tämmöisiä päivä kanssani-tekstejä voi tehdä lisääkin ! :)

    Pauliina.K

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pitääkin toteutella näitä jatkossa lisää siis :)

      Poista
  2. Itse olen myös kaupassa töissä ja kuulostaa hyvin tutulta! Oon siis ollut s-marketissa ja nyt oon prismassa, mutta infossa. Mut ymmärrän hyvin sun fiiliksiä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän päivään mahtui vain kourallinen tapauksia, tiedän paljon pahempaakin :D Noh jotain pitää tehdä ja pääosin tää työ on tosi mukavaa kuitenkin :)

      Poista
  3. Saako tuolla ruokavaliolla syödä ruisleipää??:o mäkin haluan tollasen dieetin. Terveisin:kaurapuuroa joka ikinen aamu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa syödä, parilla ateriallakin jopa :) Mulle se kaurapuuro oli melkoinen shokki, mutta onneksi nyt oon jo tottunut siihen ja syön sitä toistaiseksi kaikkina muina aamuina, paitsi tietty silloin kun pitää olla viideltä liikenteessä. Silloin on vaan helpompi napata ne leivät mukaan. Niin ja mitään rasvaahan niihin ei tietenkään tule eli pelkkää Realia noitten kalkkunaleikkeleiden kanssa :) Makuelämys silti!

      Poista
  4. Tosi mielenkiintoinen postaus! Sulla on myös kiva banneri :-)

    fashion-teaparty.blogspot.com

    VastaaPoista

Designed by FlexyCreatives