The Liebster award Part. 2

Sain kunnian tulla haastetuksi toisen kerran Mean toimesta. Vaikka tein tämän jo hetki sitten, teen tämän mielelläni uudelleen, sillä kohdalleni sattuneet kysymykset olivat erit. Paljastettakoon, että tulossa ovat myös osat 3 ja 4, sillä sain myös kaksi haastetta lisää. Faktojen keksimistä ja kysymyksiin vastaamista siis riittää!

Säännöt:
1. Postaa haaste blogiisi
2. Kiitä bloggaajaa, jolta sait haasteen ja linkkaa takaisin hänen blogiinsa
3. Kirjoita 11 satunnaista faktaa itsestäsi
4. Vastaa nimeäjäsi 11 kysymykseen ja keksi omat 11 kysymystä
5. Nimitä 11 bloggaajaa, jolle tahdot tämän palkinnon antaa
6. Ilmoita ehdokkaille (jotka päätit kohdassa 5.) haasteesta


Faktat:

1. Kävin tänään lenkillä, vaikka inhoan juoksemista.
2. Kuuntelin nuorena innokkaasti Antti Tuiskua
3. Iloitsen töissä aina salaa kun salilla soi Antti Tuisku..
4. Haluaisin kuvata päivän asuja enemmän blogiin
5. Se tosin edellyttäisi sitä, että pukeutuisin muihinkin kuin treenivaatteisiin
6. Kevään musta-valkoinen treenimuoti ärsyttää minua
7. Uudestavuodesta aloittamani karkki/herkkulakko loppui juuri
8. Aion jatkaa pääosin herkuttomuutta
9. Harkitsen pesäpallon aloittamista uudelleen
10. Olen laiska meikkaamaan
11. Olen tällä hetkellä täysin koukussa Vampyyripäiväkirjoihin



Kysymykset:

1. Unelmiesi auto?
- Ehkä Audi TT, kuitenkin joku pieni ja näppärä. Auto tosin vaatisi ensin sen ajokortin, mitä en omista.

2. Laulu joka jää päähäsi aina soimaan?
- Ellie Gouldingin Love me like you do. On muuten ehdottomasti tämän hetken lempparibiisi.

3. Jos saisit mennä mihin tahansa, mihin menisit ja kenen kanssa?
- Lähtisin Sveitsiin Suvin kanssa, mieluiten Zürichiin.

4. Mikä on ei niin salainen unelmasi?
- Asua Tukholmassa.

5. Onko julkkiksella ja kuuluisalla mielestäsi eroa?
- On mielestäni. Julkkis voisi olla enemmän henkilö, joka on tuttu esimerkiksi tosi-tv:stä tai jostain vähemmän vakavasti otettavasta. Kuuluisa voi olla esimerkiksi suurista saavutuksista tai teoista.

6. Vaate joka pelastaa jokaikisen aamun?
- Hollisterin verkkarit. Eipähän tarvitse miettiä mitä laiskana pukee päälleen!

7. Kolme asiaa mistä tykkäät itsessäsi?
- Kehonhallinta, auttaa ihan järjettömästi tankotanssissa. 
- Päättäväisyys. Ilman sitä ei 100 päivän herkkulakot noin vaan onnistuisi.
- Se, etten nykyään ostele enää vaatteita yms. uutena, vaan suosin kirppareita. Olen myös tyytyväinen siihen, että olen saanut laitettua paljon vanhoja vaatteitani kiertoon ja tarkoitus on päästä mahdollisimman paljon eroon turhasta tavarasta.

8. Lapsuudenmuisto joka tulee ensimmäisenä mieleen?
- Kiipeileminen meidän kotipihan jättimäisessä pihlajassa. Olin aina apinana roikkumassa siellä. Tykkäsin myös kiipeillä oven karmeissa.

9. Tennarit vai korkkarit?
- Tennarit. Korkkareissa joutuu kävelemään liian hitaasti! :D



10. Viihdytkö paremmin yksin vai porukassa?
- Riippuu tilanteesta. Kouluhommia tein välillä yksin, jottei tarvitse huolehtia tuleeko asiat tehdyksi ja ei ollut ketään myöskään hengittämässä niskaan. Muuten viihdyn kyllä isossakin porukassa.

11. Mitä ilman et voisi elää?
- Harrastuksiani eli tankotanssia, kuntosalia, Megazonea sekä tietokonepelaamista. 



Kysymykset haastetuille:

1. Lempi urheilulajisi?
2. Ensimmäinen harrastuksesi?
3. Käytkö kirppareilla? Jos käyt niin millä?
4. Seuraatko jääkiekkoa?
5. Uskotko siihen, että vettä tulisi juoda päivässä 3 litraa?
6. Mitä mieltä olet superfoodeista?
7. Mitä mieltä olet pakkoruotsista?
8. Asutko kaupungissa, jossa synnyit?
9. Missä maassa asuisit, jos Suomi ei olisi vaihtoehto?
10. Damon vai Stefan Salvatore?
11. Keksi itsellesi kysymys ja vastaa siihen :)

Haastan mukaan:


Koska haasteita on tulossa vielä 2 kappaletta, haastan nyt ja myöhemmin mukaan myös kaikki halukkaat! :)

Lähetä kommentti

Designed by FlexyCreatives