Kosmetiikkakorneri: Toukokuun LivBox

Vielä viime vuoden puolella tilailin useammankin LivBoxin putkeen, mutta nyt vuodenvaihteessa boxien sisältö alkoi kyllästyttää ja tilaaminen jäi tauolle. Nyt kuitenkin päätin tilata toukokuun boxin pitkästä aikaa ja sisältö oli ainakin osittain tyydyttävä. Kovin usein boxi tuntuu sisältävän sen pakollisen huulirasvan (kuten myös tälläkin kerralla), mutta tällä kertaa pettymys ei aiheutunut siitä. Tietenkään kaikki tuotteet eivät voi aina miellyttää ja boxin sisältöähän ei tiedä etukäteen. Boxin sisällöstä oltiin annettu vinkkejä etukäteen, sillä boxin kerrottiin sisältävän jonkun bloggaajan suosikin Lumenelta. Tällä kertaa suosikit osuivat yhteen ja boxista löytyi edes 2 tuotetta, jotka päätyvät omaan käyttöön. Mitä boxista sitten löytyi?

IMG_8849
Naturel - Nail Cover Stickers sekä La Roche-Posay Eau Thermale -lähdevesi
Pettymykset numero 1 ja 2. Näille ei tule löytymään käyttöä kyllä mitenkään täällä, ellen nyt aivan hulvattomaksi heittäydy. Kynsien laittaminen on itselle suht vieras käsite, vaikka ostinkin hetki sitten uuden kynsilakan Lumenelta. S-Marketissa töissä ollessa ei saisi edes käyttää kynsilakkaa saati siellä kädet eivät vain pysy kauniina millään ilveellä. Lähdevesi on ilmeisesti jokin suihke, jonka olisi tarkoitus rauhoittaa ihoa esimerkiksi auringon oton jälkeen. Ehkä tätä voisi kuitenkin edes kokeilla kesällä kerran tälläinen nyt on. Kaupassa kynsitarrat maksavat 3,90 € arkilta ja suihke 10 € 150ml pakkauksessa.

IMG_8851
Dove Deeply Nourishing suihkusaippua sekä M;ax Factor - Colour Elixir Giant Pen Stick
Pettymykset 3 ja 4. Suihkusaippua Dovelta ilman edes mitään erikoisuutta oli suorastaan tylsä valinta boxiin. Mikäli kyseessä olisi ollut jokin erikoisempi versio, olisin voinut tästä jopa innostua. Ilmeisesti suihkusaippuan koostumus on muuttunut, ja siksi tuote lanseerataan uudelleen. Käytettyä tämä tulee kuitenkin, vaikka olisi voinut jäädä tulemattakin. Max Factorin huultenrajauskynä ei myöskään tule kuulumaan meikkausrutiineihini, sillä en edes käytä huulipunia. Lahjoitankin tämän suoraan äidilleni, joka käyttää huulipunaa. Kaupassa Doven suihkusaippua maksaa 2,45 € per 250ml sekä Max Factorin huuliväri 11,90 €.

IMG_8854
Nivea Lip Butter Coconut
Boxin pakollinen huulirasva, mutta myös silti iloinen yllätys. Omistan jo Nivean muut Lip Butterit (mm. Vadelma, mustikka sekä vanilja) ja tämä olikin hyvä lisäys sarjaan. En liiemmin ole kookoksen fani, mutta aiemmatkin huulivoiteet ovat olleet niin upean tuoksuisia, joten tämäkään ei tuottanut pettymystä. Talvella omistin valehtelematta yli 10 huulirasvaa yhdellä kertaa, mutta melkein kaikki pääsivät loppumaan, joten hyvä että varastoihin tuli täydennystä. Nämä huulirasvat saavat itseltäni eniten kehuja koostumuksestaan, joka kosteuttaa hyvin, mutta ei kuitenkaan tahmaa liiaksi. Kuten jo myös mainitsin, tuoksu on näissä kaikissa taivaallinen. Suosittelen!

IMG_8857
Lumene - Heleyttävä BB-vartalovoide
Tiesittekö, että olen aivan hulluna kaikkiin heleyttäviin tuotteisiin? Jos ette, se selviää teille varmasti pian, kunhan vain pääsen esittelemään mitä kaikkea löysin Sokos Emotionin 15-vuotis syntymäpäiviltä. Luvassa on paljon heleyttäviä tuotteita juurikin Lumenelta. Kuitenkin, tämä ihon sävyä parantava, poispestävä tuote kuuluu suosikkeihini jo pitkän ajan takaa. Tämä voide ei sisällä itseruskettavia ainesosia, joten tätä käyttäessä ei tarvitse pelätä näyttävänsä seepralta kunhan vain malttaa levittää voiteen tasaisesti. Parhaaltahan tämä tietysti näyttää dekolteella, käsivarsilla sekä säärissä upealla kesäsäällä varustettuna. Bonuksena tuote myös kosteuttaa ihoa eikä ainoastaan vain näytä hyvältä. Tämän saat hankittua kaupoista hintaan 14,90 €, suosittelen!

Kokonaisuudessaan boxin sisältö oli siis pettymys, mutta kaksi viimeisintä tuotetta kyllä pelasti koko boxin, jottei jäänyt täysin pettynyt olo. LivBox on parhaimmillaan aivan nappi suoritus, kuten esimerkiksi viime lokakuussa, kun boxi oli roosa nauha-teemainen, mutta valitettavasti mukaan osuu välillä suuriakin pettymyksiä. Pahimpia pettymyksiä matkan varrella ovat olleet tuoksunäytteet, jotka eivät tule edes siinä pienen pienessä putkilossa vaan sellaisessa avattavassa liuskassa. Myös mm. ViaPlayn alennuskoodit kuuluvat tähän luokkaan, sillä ne ovat enemmänkin vain ylimääräisiä mainoksia kosmetiikkaboxin seassa. 

Tällä kertaa boxin arvosanaksi tulee omalta osaltani 7, sillä tuotteiden tarpeellisuus ei oikein kohdannut omien mieltymyksieni kanssa. Taidan kuitenkin vielä tilata seuraavan kuun boxin ja toivoa sen osalta parasta. 

Oletteko te tilailleet LivBoxeja ja mitä olette olleet mieltä niistä?
  1. Ai vitsi, tollainen kookoshuulirasva olis vaarallinen valinta mulle, olen aivan rakastunut kookokseen :D Ennen inhosin, mutta alkuvuoden meksikon matkalla homma kääntyi päälaelleen ja kookoshiutaleet on päivittäisessä käytössä :) Varmaan söisin tuon voiteen.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on varmaan vähän samat fiilikset vadelman kanssa vaikka en sitä koskaan oo inhonnutkaa :D Kaikki missä on vadelmaa, on pakko olla tosi hyvää!

      Poista
  2. Hmm no minusta boxi on myös sellainen että se kannustaa ja yllyttää kokeilemaan myös uusia tuotteita, esimerkiksi sinulle tuo huulipuna. Et ikinä ala käyttää sellaisia jos et edes kokeile, ja sitä varten minusta tuo boxi tilataan että sieltä tulee uusia tuotteita joista voi innostua.
    Minusta boxia on vähän typerää arvostella tuollatavalla, jos kerta aina odottaa sieltä tulevan vain omia lemppareita ja pelkästään itselle sopivia tuotteita.. Siinä tapauksessa kannattaa vaan mennä kauppaan ja ostaa niitä omia käyttötuotteita eikä odotella että ne tulisivat boxista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enhän minä odottanutkaan sieltä vain pelkkiä omia lemppareita tulevaksi ja juuri siitä syystä en boxia kovin usein tilailekaan. Tällä kertaa innostuin ainoastaan boxin jo tutuista tuotteista, mutta olen myös löytänyt uusia ihanuuksia kokeilun kautta, tällä kertaa niitä vain ei tullut. Omasta mielestäni olisi myös typerää hehkuttaa boxin sisältöä, vaikka se ei ollut itselle mieleinen.

      Poista
  3. Ihana blog sulla. :-) Täällä myös yksi, jolle tulee boxi ja olen ollut ihan tyytyväinen! Livbox on parantanut mun mielestä siinä, että tulee enemmän täyskokoisia tuotteita, eikä pelkkiä näytteitä. :-D Toi heleyttävä bb- vartalovoide oli muuten ihanaa. ♥

    http://sabinasmiles.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. Upeita kuvia ja aivan ihana blogi kaikinpuolin<3 oli pakko liittyä lukijaksi!:)

    VastaaPoista

Designed by FlexyCreatives