OOTD 2/6/2015

Noniin, nyt ovatkin vuorossa sitten ensimmäiset asukuvat työpaikan vaihtumisen jälkeen. Monenlaisia asuja olen jo päässyt kokeilemaan, mutta vielä toistaiseksi en ole niitä täällä esitellyt. Ehkäpä järkkäri alkaakin seurata minua joka päivä työpaikalleni ja työkaverini pääsee jatkossakin harjoittelemaan kuvaamista. Taitaa myös tuo kyseinen pusikko tulla tutuksi tässä itse kullekin!

IMG_8989
Neule Gina Tricot / toppi Nelly / farkut Freddy


Tänään päälle oli valikoitunut suht tumma asu omaan tyyliini, mutta tänä aamuna ensimmäisenä mielessä oli asun mukavuus. Vaikka oli tiistai ja jo kolmas viikko aamuherätyksiä, silti nukkuminen olisi edelleen se paras juttu aamuisin. Aamutoimet pystyn onneksi edelleen hoitamaan alle 20 minuuttiin, joten nukun todellakin niin pitkään kuin mahdollista. Herään siis yhteensä 40 minuuttia ennenkuin ilmestyn työpaikalleni, ei paha. Iltaisin olen kyllä mennyt nukkumaan ajoissa ja eilen nukkumatti kolkuttelikin jo ovea kello 22:n aikaan. Uni ei silti tullut heti, eikä varmaan tule tänäänkään. Kovasta halusta huolimatta salireissu jäi tänään tekemättä, mutta huomenna suunnitelimme suuntaavamme kohti alakerran uima-allasta. Ei siis ole syytä lintsata treeneistä sen enempää.

IMG_9001

Työpaikan tavat ovat alkaneet selkeytyä meille molemmille uusille. Palaverit ovat myös tulleet tutuiksi, mutta nyt kun asiat alkavat pikkuhiljaa aueta minulle, niissä on jopa äärimmäisen mukavaa olla. Seuraan suurella mielenkiinnolla kun ammattitaitoiset ihmiset puhuvat lyhenteillä hienonkuuloisista jutskista ja olen onnellinen siitä, että kovaa vauhtia olen itsekin menossa siihen suuntaan. Välillä työnparissa esiintyy vielä epävarmuutta kaiken uuden jäljiltä, mutta tänään koin ensimmäisen kerran kunnon ymmärtämisen tunteen ja hoksaamisen ilo. Tästä on siis hyvä jatkaa eteenpäin.

IMG_9002

Tämän postauksen aiheena taisi tosiaan olla päivän asu, joten kerrotaanpa vähän sitten siitäkin. Jalassahan minulla on aina niin mukavat Freddyt, jotka uskalsin vihdoin entisen työkaverini rohkaisemana tilata itsellenikin. Myös vinkit yhtä kokoa isoimmista farkuista osoittautuivat oikeiksi ja nämä trikoisia koon isommat ovat oikein sopivat farkkumallisina. Olisin ehkä toivonut astetta tummempaa väriä, mutta hyväthän nämäkin ovat.

IMG_9014

Ennen uuden työn alkamista stressasin asujen valinnan vaikeutta sekä sitä, että löytyykö sieltä kaapista edes mitään päällepantavaa. Huoli on kuitenkin osoittautunut turhaksi ja työpaikallamme vallitseekin melko rento pukeutumistyyli. Varsinaisia sääntöjä siihen ei ilmeisesti ole, mutta siisti, asiallinen pukeutuminen ei voi olla huono valinta. Olen myös vakaasti päättänyt, että takkien aika on ohitse, sillä onhan jo kesäkuu. Ulkona vaan täytyy olla riittävän lämmin siihen, että pelkkä hartiahuivi riittää työmatkalle.

Huomaatteko muuten mikäs siinä vasemmassa ranteessa keikkuu? Se on aktiivisuusrannekkeeni,  josta on tulossa seuraavaksi postausta. Treeniaiheisia postauksia on muutenkin luvassa jatkossa aktiivisemmin, sillä tilasin pari viikkoa sitten Fitnesstukulta kasan uusia lisäravinteita ja viikonloppuna pääsen myös kisailemaan Megazonen parissa. 

Miten te olette valmistautuneet kesän tuloon pukeutumisessa?

Lähetä kommentti

Designed by FlexyCreatives