Oma tuoksukokoelmani on jo entuudestaan melkoinen ja tämän reissun jälkeen ei varmasti ihan hetkeen ole mitään syytä täyttää kylpyhuoneen kaappeja enää enempää. Mukaan tarttui jos minkälaista tuoksua, mutta kyllähän näitä ahkerasti käytetäänkin.
Helsingistä en vielä viitsinyt ostaa mitään, sillä halusin odottaa Tukholman myymälää. Valitettavasti siinä mielessä koin pettymyksen, sillä alusvaateosasto oli suorastaan surkea. Tietysti myymälän pienen koon takia valikoima oli hyvin rajallinen, mutta jäljellä oli suoraan sanottuna vain ne alusvaatteet, jotka tuskin kelpaavatkaan kenellekään. Ostoksista tuli siis vallan tuoksupainotteiset. Passin kuoria olisin myös kaivannut, mutta niitäkään ei ollut.
En muista tarkalleen mitkä kaikista ovat Tukholman keskustan liikkeestä ja mitkä Arlandan, mutta samoissa hinnoissa nämä näyttivät olevan niin Suomessa kuin Ruotsissakin. Tarjouksena oli 3 tuoksua yhteensä 369kr, jonka käytin kahteen otteeseen.
Sheer Love on itselleni vanha tuttavuus, sillä siitä minulta löytyy entuudestaan vartalovoide. Passion Struck sekä Love Spell ovat glitterillä varustettuja bodymistejä, joista Love Spell on ehdottomasti uusin suosikkini. Tämä tuoksu löytyy töistä työpöydältäni enkä epäilisi yhtään jos tämä olisi myös ensimmäisenä loppu.
Ja lisää bodymistejä. Sininen näistä on uutta sarjaa, jota myyjä esitteli minulle Arlandan lentokentän myymälässä. Lentoni oli tunnin myöhässä, joten olipahan ainakin aikaa ihmetellä näitä ja lisäksi myymälä oli vielä suht hankalahkossa paikassa. Love Addict oli hieman vanhempaa perua, mutta myös uusi tuttavuus minulle tuoksunsa puolesta. Ostin tämän tuoksun sokkona pelkän ulkonäön perusteella, mutta nappivalintahan tämäkin oli. Ainoastaan aiemmin netistä tilatessani on tullut pari kertaa huti Pear Glacen ja Strawberries & champagnen kohdalla.
Mango temptation oli puolestaan entinen lempparini bodymisteissä, joten siksi päädyin ostamaan sitä myös suihkusaippuana. En ole n. vuoteen käyttänyt ollenkaan muita suihkusaippuioita ja vaikka nämä ovatkin markettitavaraa kalliimpia, arvioisin näihin menevän silti about saman verran rahaa. Sen verran riittoisia nämä ainakin ovat omassa käytössäni ja tuovat arkeen sitä pientä luksusta.
Viimeisimpänä päädyin hankkimaan myös yhden vartalovoiteen Pink-sarjasta. Kyseessä oli ensimmäinen tuote ja olen ollut enemmän kuin tyytyväinen. Olen yleensä hieman laiska rasvaamaan ihoani, mutta tämän vartalovoiteen ja hamekelejen myötä olen hieman petrannut silläkin osastolla.
Huomasin myös liikkeissä pyöriessäni, että Victoria's Secretillähän on myös oikein kivoja laukkuja. Tällä kertaa nämä hieman tyyriimmät hankinnat jäivät kuitenkin väliin, mutta kenties ensi kerralla taidan tarkastella hieman lähemmin sitä yhtä pientä nudea laukkua, joka jäi kummittelemaan mieleeni...
Mitä tykkäsitte näistä ostoksista? :)
Arlandassa on kyllä VS:lla monasti tarjouksia. Suomessa Ellos myy joitain VS:n tuotteita ja niitä näkyi olevan Glitterilläkin joissain myymälöissä.
VastaaPoistaAmber Love on suosikkini, ja muistaakseni olen kirjoitellut siitä omassa blogissani :)
Ite oon aikaisemmin tilaillut näitä muistaakseni Nordicfeeliltä ja siellä ainakin bodymistit ovat paljon edullisempia kuin itse liikkeissä (ainakin tuntui siltä). Glitterissä taasen on sen verran kallista, että samalla hinnalla saa kaksi yhden sijaan kun vain tilaa netistä.
PoistaMulla taisi joskus olla Amber Romance myöskin jos en ihan väärin muista, ei siis ihan sama kuin sulla :) Täytyy käydä tsekkaamassa miltä se vaikuttaa sun blogista!
Juu Amber Romance se olikin,oon kakkoskodissa nyt ja putelit ovat ykkös- ja kolmoskotona :)
VastaaPoistaVähän off-topic, mutta sulla on kiva blogi. Kiitos siitä. Omassa blogissani treenailen myös vaihtelevlla menestyksellä, kokkaan yms. Saa käydä kurkkaamassa :D
VastaaPoistaJoo kävin kurkkimassa ja huomasin, että puhuttiin samasta tuoksusta :) Se Pure Seduction on kans aivan ihana ♥
PoistaKiitos kehuista ja kommenteista! :)
Oon antanut näille uuden mahdollisuuden vaikka se eka kokeilu olikin pettymys, mut nyt en oikein ymmärrä enää että miks se muka oli, koska näähän on ihania! :D Passion Struckia nuuskuttelin lentokentällä kans ku oltiin Roomaan menossa ja sitä on kyllä pakko saada vielä joskus! Uusin tulokas kylppärissä on Pure Seduction ja se jotenkin sopii ihanasti syksyyn :) Ja siis... SYKSY, muutama kuukausi jouluun, APUA! :D
VastaaPoistaHyvä, että annoit uuden mahiksen! Sun pitäs oikeesti nähä meiän kylppäri, toi purkkien määrä on JÄRKYTTÄVÄ :D Täytyyköhän mun muuten nyt hoitaa joulublogin homma sitten tänä vuonna? :o
PoistaEhdottomasti pitää, jonkunhan se homma on hoidettava ;D
PoistaNoniin kohtahan tässä pitää alkaa siis valmistautua :D Kyllähän se joulukuusi pitää _viimeistään_ marraskuussa olla jo laitettuna!
Poistauii ihania juttuja oot ostellut ♥ Victorias secret on kyllä niin ihana merkki :3 Kaikki ne tuoksuu ihan taivaalliselta :D Mä haluisin kanssa testata tuota sinistä bodymistiä, näyttää niin kivalta!
VastaaPoistaSekin on näistä hyväntuoksuinen, voin suositella ainakin omasta puolesta :)
Poista