Kerroin teille jo aiemmin käyneeni tänäkin vuonna I love me-messuilla. Tällä kertaa messut eivät olleet niin elämykselliset kuin viime vuonna, mutta tällä kertaa en poistunut messuilta pelkästään ilmaistuotteiden kera. Toki tänäkin vuonna mukaan tarttui mm. Lidlin proteiinipatukoita palkintona roikkumiskilpailusta sekä iso kasa esitteitä.
Ainoa suunniteltu juttu oli bongata Fitnesspäiväkirjoissakin ihastuttanut Fitnesskisaaja Mari Valosaari, joka oli markkinoimassa messuilla uutta kirjaansa. Kirjaa minun ei ollut tarkoitus ostaa alunperin, mutta niinhän siinä kävi, että poistuin pisteeltä kirjan sekä omistuskirjoituksen kera. Vaihdoimme pikaisesti pari sanaa Marin kanssa ja hän kertoi mm. ettei ole käynyt salilla maaliskuun jälkeen kertaakaan. Kun katselin Fitnesspäiväkirjoja keväällä, ihastuin Marissa nimenomaan hänen luonnollisuuteensa ja hän kertoikin ettei osaa esittää mitään mitä ei oikeasti ole. Kirjaa en ole vielä aloittanut, sillä haluan uppoutua siihen täysin sitten kun sen joskus aloitan.
Ennen messuja olin bongannut jonkun blogista nämä ihanat Roosa nauha-Invisibobblet, jollaiset kävin nappaamassa itselleni sekä Lotelle synttärilahjaksi mukaan. Kuten jo aiemmin mainostin, omistan näitä jo melkein kaikissa väreissä. Harmikseni en kerennyt (jaksanut) jonotella kampauspisteelle, missä näillä tehtiin erilaisia kampauksia, sillä sorrun itse liian usein pelkkään ponnariin. Ehdin kuitenkin sen verran nähdä, että näilläkin saa aikaiseksi esimerkiksi kauniita lettikampauksia.
Messuilla oli tietysti myynnissä myös Victoria's Secretin tuotteita, jotka ovat rantautuneet kovaa vauhtia Suomeenkin viimeisen vuoden aikana. Kauppakeskus Forum saa pian oman VS myymälänsä (tosin typistetyn sellaisen), joten näiden ihanuuksien metsästäminen helpottuu. Tuoksuja oli myynnissä parillakin pisteellä, joista toinen oli vähintäänkin epäilyttävä (se virolainen piste, josta kerroin täällä). Päätin kuitenkin tehdä pienen sijoituksen itseeni Kärkkäisen osastolla ja ostin uuden käsirasvan itselleni lempituoksussani, joka on Mango Temptation. Purnukoitahan kyllä löytyy ihan riittämiin kylppäristä, mutta on tätä kyllä tullut jo käytettyäkin paljon.
Tällä kertaa ostokset olivat tässä, mutta omasta mielestäni nämä olivat sitäkin onnistuneemmat. Treenikirjasta saan varmasti lisämotivaatiota Bull's All Outiin, josta alkaa tänään viikko 7. Enää siis 3 kokonaista viikkoa ja sitten rypistys on ohi. Treenejä jouduin jättämään tällä viikolla välistä peräti kolmet, sillä orastavan flunssan kanssa salille ei ole asiaa varsinkin silloin kun pitäisi treenata oikeasti täysillä. Treenata ehtii myöhemminkin ja aina voin jatkaa valmennusta viikolla, jolloin saan puuttuvat rästit suoritettua. Arvontakin päättyi eilen, josta voittajista tulossa postaus vielä myöhemmin. Ihanaa viikon alkua kaikille! :)
Ihanaa, että nyt on julkaistu paljon tuollaisia terveelliseen fitnessiin painottuvia kirjoja. Media antaa aiheesta kovin yksipuolisen kuvan, joten on hienoa, että alan ammattilaiset ovat päättäneet tarttua tähän epäkohtaan. Itselläni on jonotus menossa Jutan voimakirjaan, ja odotan sen saamista jo kovasti!
VastaaPoistaNo niinpä! Tosi usein näkee varsinkin nykyaikana fitnesstä verrattavan sallittuun syömishäiriöön ja osittainhan se nyt varmaan meneekin siihen kategoriaan. Tätäkin hommaa voi myös toteuttaa fiksusti. Olen nyt lukenut kirjaa pikkasen ja Marin tekeminen on kyllä just siltä fiksua versiolta fitneksestä.
PoistaToi Jutan Voimakirja on kans mulla haaveena, täytyy sekin varmaan hankkia jossain välissä. Kerro sitten mitä olit mieltä siitä!