Testissä Merrell All Out Terra Trail maastojuoksukengät

Osallistuin pari viikkoa sitten Akvamariini Porter Novellin bloggaajaviikoille, jossa sain tutustua heidän asiakkaidensa ihaniin uutuuksiin. Sain heiltä mukaan testiin uuden Haglöfsin takin sekä Merrellin maastojuoksukengät. Ensimmäisen kerran kengät pääsivät tositoimiin retkellämme Nuuksion kansallispuistoon pari viikkoa sitten.


Kävimme tuolloin vaeltamassa Suvin kanssa n. 5 kilometrin lenkin ihanassa syyssäässä. Juoksuaskelia reitillä tuli otettua nolla, mutta mm. kenkien pohjakuviointi, joka pitää askeleen tukevasti maassa vaikeassakin maastossa. Reitillämme törmäsimme moniin esteisiin, mm. jyrkkiin ala- ja ylämäkiin, kaatuneisiin puihin, märkiin polkuihin sekä kuoppiin. Kaiken keskellä kengät säilyivät kuivina eivätkä jalat lähteneet alta.

Merrell All Out Terra Trail
Kenkien sisäänrakennettu sukkavuori suojaa jalkoja mm. kiviltä sekä roskilta. Sukkavuoren vuoksi kengän tulee oikeasti olla istuva ja itsekin otin näistä normaalia pienemmän koon (36,5). Kengät ovat jalassa kevyet (306g per kenkä) ja kenkien pohjasta löytyy timanttimuodostelmassa oleva pohjakuviointi, joka takaa mm. liukkailla poluilla hyvän pidon. Vaikka kengissä onkin hyvä pito, ne eivät kuitenkaan tarraa maahan kiinni vaan askel säilyy vaivattomana.


OMINAISUUDET
• Verkko- ja TPU-päällinen
• Heijastavat yksityiskohdat lisäävät näkyvyyttä heikossa valaistuksessa
• Nyöritys synteettistä nahkaa
• Irrotettava pohjallinen
• TrailProtect™-tyyny suojaa jalkaa
• Kannankorotus 6 mm / vaimennus 16 mm / pohjan korkeus 24 mm
• Urasyvyys 6 mm


Kengillä oli mukavan vaivatonta liikkua, eikä minun tarvinut pelätä nilkkojenikaan puolesta, joilla on paha tapa muljahdella yli. Kävelin toki normaalia varovaisemmin, mutta liukastella minun ei tarvinut. Kunhan tällä hetkellä vaivaava flunssa helpottaa ja Bull's All Out loppuu muutaman viikon päästä, täytyy mennä testaamaan kenkiä kunnon lenkkipoluille juosten. Tällä hetkellä aerobinen harjoittelu on Megazonen lisäksi pannassa eikä siihen oikein olisi energiaakaan. 

Tykkäsin kovasti näistä kengistä, koska:
  • Näillä on kevyt kävellä
  • Väritys on ihana
  • Kengät pysyvät tukevasti jalassa ja ovat napakat
  • Hengittävät eivätkä hierrä
  • Pohjissa on hyvä pito
  1. Vaikuttavat kyllä todella hyviltä kengiltä! Kauniin värisetkin. :-) Sun blogillas on btw aivan ihana ja simppeli ulkoasu!

    http://pirstaloitunut.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista! Muuttelin banneria pari viikkoa sitten ja pelkäsin sen olevan liian vaisu, mutta ainakin siitä tunnutaan tykkäävän :)

      Poista

Designed by FlexyCreatives