White on White - pala taivasta

Vierailin eilen töiden jälkeen ensimmäisestä kertaa White on White-myymälässä Helsingin Mannerheimintiellä. Olin viikonloppuna googletellut ahkerasti Riviera Maisonin tuotteita myyviä liikkeitä, ja muistin samalla googlettelulla että hei, täällähän täytyy käydä ohimennen piipahtamassa kun siitä kuitenkin kävelen ohitse.



Riviera Maison on alunperin Hollantilainen vuonna 1948 perustettu yritys, jonka ensimmäinen myymälä sijaitsi Amsterdamissa. Yrityksen slogan on "Home is where you can be you" ja kyllä muuten sopii tämän kotonakyhjöttäjän motoksi melkein yhtä hyvin. Etenkin näin syksyn saapuessa sisustus- ja kotoilukärpänen iskee todella pahasti puhumattakaan pian saapuvasta joulusta. 





White on Whiten myymälä oli täynnä ihanuuksia, joista olisin voinut viedä kotiin vaikka jokaisen. Etenkin ihastuin tähän rottinkiseen tuoliin, jossa näen itseni vilttiin kääriytyneenä kynttilän valossa, viinilasillinen kourassa hyvän kirjan parissa. 


Vitsailin myymälän kassalla (kyllä, en poistunut tyhjin käsin), että seuraavalla kerralla ostan näistä lyhdyistä yhden, sillä jos saavun kotiin muutaman kynttilähärpäkkeen kanssa, siitä tulee liikaa sanomista. Varmistin jo etukäteen, että näitä on tulossa myös lisää myymälään lähiaikoina, joten turhaa reissua ei toivottavasti silloin ole tulossa. Odotellessa onkin hyvä varmistaa tälle jo paikka ihan varmuuden vuoksi..



Minähän olen tunnetusti jouluhullu, mutta ihme ja kumma sain pidettyä näppini irti joulujutuista. Ensi kuussa teemme todennäköisesti perinteisen reissun Stockmannin Argoshallin joulunäyttelyyn Hiparin kanssa, joten voipi olla että samalla reissulla piipahdamme myös tien toisella puolella täällä (joohan Hipari ♥). 


Se, mitä ostin, paljastettakoon myöhemmin. Kyseessä on jotain lasista ja äärimmäisen kaunista. Kotona sitä myös ihmeteltiin kovin ja lopulta kuitattiin olankohautuksella. Ihana se silti on ja kyseinen esine löysi jo paikkansa. 

Löytyykö täältä muita Riviera Maison faneja?

Ps. Muistakaahan myös osallistua Skiexpo-lipun pika-arvontaan, joka on käynnissä vielä tähän iltaan klo 18 saakka!
  1. Siis. Toi paikkahan on taivas! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! ♥ Sun TÄYTYY käydä tuolla kun oot seuraavan kerran täällä päin :)

      Poista
  2. Kyllä löytyy! :D Kyseiseltä merkiltä löytyy ihania tuotteita.

    http://www.beautyboxblog.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei tuolta kyllä montaa juttua olis löytynyt, joita en olisi kotiini ottanut :) Ootan jo ensi kertaa palavasti ♥

      Poista
  3. Niiiiin sun näkösiä juttuja! 😆

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ai vähän! ♥ ♥ Pitää alkaa muuttaa kodin sisustusta sillai salakavalasti vähä vaaleemmaks..

      Poista
  4. Eikä miten ihanan näköistä, pitää joskus itsekin käväistä! Ihan meidän tyyliseltä näyttää❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo älä! ♥ Voisin jotenkin kummasti myös ehkä nähdä näitä juttuja teiän kotona :) Suosittelen kyllä lämpimästi jos kukkaro kestää ;)

      Poista

Designed by FlexyCreatives