Kehonhuolto ja liikkuvuutta lisäävä treeni

Viimeksi kun treenasin PT:ni Wain kanssa, keskityimme enemmän lihasjumejen avaamiseen ja liikkuvuuteen kuin itse treenaamiseen. Olen huomannut nyt All Outin aikana lihasteni olleen enemmän jumissa kuin pitkään aikaan (ylläri sinänsä), joten oli aika keskittyä hieman availemaan mm. jumissa olleita pakaralihaksia sekä takareisiä. Vaikka saankin vaivattomasti kädet lattiaan, silti takareiteni tuntuvan ajoittain todella kireiltä sekä etenkin oikean pakaran jumit saavat nilkan särkemään (??). 


Wailta löytyi salaisista kätköistään ties minkä näköistä rullaa sekä palloa, millä oli hyvä tökkiä lihasten triggerpisteitä. Etenkin hieman golfpalloa isomman pallon päällä teki äärimmäisen kipeää, mutta niin hyvää jumissa olleille lihaksille. 


Tämä venytys boxin päällä on ainakin omalla kohdallani yksi parhaista pakaravenytyksistä ja polven pitäminen tuossa boxin päällä ei ole ollenkaan niin vaivatonta kuin kuvassa näyttää. 

Takareisivenytys kahvakuulalla
Jumissa olleet takareiteni ovat etenkin vasemmalta puolelta aivan luvattoman jumissa, joten turvauduimme venyttelyssä kahvakuulan apuun. Kuvassa tosin kuula ottaa lattiaan ja niinhän sen ei pitäisi tehdä kuulan toimiessa lisäpainona. Mikäli siis kaipaatte lisäpotkua venyttelyyn, lisätkää mukaan hieman painoa. Itse venyttelen usein pienen lisäpainon kanssa, sillä saa mukavasti lisää tuntumaa venytykseen. Lattialla istuminen ja varpaisiin kurkkottamiseen tulee aivan uusia ulottuvuuksia kun niskan päällä on edes kilon lisäpaino.

Lihashuoltokin voi olla kivuliaan hauskaa
Edellisen treenikerran tarkoituksena oli avata kireyksiä lihaksissa sekä parantaa kyykky- sekä maastavetotekniikkaa. Pienillä venytyksillä sekä triggerpisteiden manipuloinnilla voi saada paljon aikaiseksi. Tarkoituksena oli taas alkaa venyttelemään enemmän, jotta mm. notkeus palautuisi tukemaan tankotanssi harrastusta, mutta ehkä tässä olisi enemmän uuden vuoden lupauksen paikka. Tässä siis itselle läimäytyksen aihe myöskin.

Huomenna itselläni on toistaiseksi viimeiset treenit Wain kanssa ja ohjelmassa on hieman selän treenausta. Tuntuman hakeminen selkälihaksiin on ollut hukassa vaikka kuinka kauan ja olen ennenkin toisen PT:ni avustuksella koittanut löytää selkälihasteni kadoksissa olevaa hermotusta. Bull's All Outin aikana olen sentään pariin otteeseen saanut selkälihakset hieman aroiksi, joten edistystä sekin. 
  1. Lihashuolto on kyllä tosi tärkeetä! :) Miekin toivoisin, että miulla ois mahdollisuus PT-palveluihin, sillä haluisin parantaa miun tekniikkaa (justiinsakin maastaveto on miulle ihan hepreaa..) ja saada kunnon saliohjelman! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se ois kyllä sellanen sijotus, mihin kannattas vähän uhrata :) Jos ei nyt ihan älyttömiä summia niin ainakin noi tekniikat kuntoon. Sitten kun siihen sais ees vähän varmuutta niin rohkeesti vaan kokeilemaan itte kevyillä painoilla aluksi! Ja nettihän on kans täynnä videoita, joten niistä kans rohkeesti mallia. Mun vanhat saliohjelmat on ainakin kans mun vanhassa blogissa esillä niin sieltäkin voi kattoa mallia :)

      Poista

Designed by FlexyCreatives