Annoksessani käytin Santa Marian Chili & Garlic Sriracha-kastiketta, kookosmaitoa, Korean BBQ Bulgogi-maustetta, riisinuudeleita, kanaa, kasviksia sekä extrana superpaljon vesikastanjoita, sillä ne ovat ehdottomasti wokkivihanneksista parhaita.
Koska kyseessä on nopea arkiruoka, tämänkään annoksen tekemiseen ei mennyt 15 minuuttia kauempaa. Samalla kun odotin keitinveden kiehumista, kasvikset nopeasti mikroon sulamaan pakastimen jäljiltä sekä kanat pannulle paistumaan. Riisinuudelit ovat siitä helppo valmistettava, että veden kiehumisen jälkeen niiden annetaan vain hengailla kattilassa kannen alla 3 minuuttia ja valmista on.
Kanojen kypsentämisen jälkeen oli aika heittää kaikki kastikkeet ja ainekset sekaisin pannulle. Pelästyin aluksi, että kokonainen purkki kookosmaitoa oli liikaa tähän määrään ruokaa, mutta onneksi hetken sitä hauduteltuani kastike jähmettyi hiukan. Chili & Garlic Sriracha ei ollut ihan tulisimmista päästä, joten melkein koko pullollinen sopi tähän määrään ruokaa etenkin makua miedontavan kookosmaidon kanssa. Lisäsin vielä mukaan n. ruokalusikallisen Korean Bulgogia tuomaan makua sekä hieman suolaa.
Koska olen itsekin melkoinen amatöörikokki, tämän ruuan valmistaminen onnistuu varmasti kaikilta muiltakin. Aikaa tämän ruuan laittamiseen ei myöskään mene kovinkaan kauaa, sekä näillä mausteilla ruuasta on mahdollista tehdä joko tulista tai vähemmän tulista oman maun mukaan.
Vielä kertauksena tämän annoksen ainekset:
- 600g maustamatonta kanaa
- Pakastevihanneksia 400g
- Purkillinen vesikastanjoita
- Santa Maria Chili & Garlic Sriracha-kastike (*saatu)
- Paketillinen Santa Maria riisinuudeleita (*saatu)
- Santa Maria Korean BBQ Bulgogi-mauste (*saatu)
- Santa Maria Coconut Milk (*saatu)
Ravintojutuista puheenollen, kehitteillä on myös "lautasellani"-postaus. Koska treenaan paljon, ruokavalion tulee tukea tavoitteitani, jotka ovat muuten kohta vaihtumassa lihasten kasvatuksesta rasvan polttoon. Bull's All Out alkaa olla taputeltu ja mikäli suinkin vain uskallan, täytynee uskaltaa paljastaa lopputulokset myös täällä. Erinäisistä syistä minulla on vielä yksi viikko suorittamatta, vaikka alunperin valmennuksen piti loppua tänään. Treenaaminenhan minulla ei lopu, joten tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.
*Postaus toteutettu yhteistyössä Indiedaysin ja Santa Marian kanssa*
Samalla kun odottaa keitinveden kiehumista voi helposti jutella puhelimessa ajankohtaisista (paskaa) asioista ;P
VastaaPoistaSamalla kun ylipäänsä tekee ruokaa voi puhua puhelimessa ja tehä muuta hyödyllistä ;) ♥
PoistaNää wokkivihannekset on kyllä aitoa pikaruokaa! Ei mene kauaa niiden valmistamiseen ja yksi oma suosikkini on nuudeliwokki, joka valmistuu myös alle vartissa; kanat pannulle, vesi kiehumaan ja nuudelit hautumaan kiehuvaan veteen muutamaksi minuutiksi ja samalla wokkivihannekset kanojen seuraan :) Mausteeksi vielä vähän chilikastiketta/-maustetta niin kyllä on herkkua!
VastaaPoistaNo niinpä ja on vielä ihan terveellistäkin :) Sokeriahan noissa kastikkeissa taitaa olla, mutta muuten ihan ok. Voittaa kaikin puolin mäkkärit sun muut. Ei oo mun lempihommaa tuo keittiössä hilluminen!
PoistaAi miten namskun näköistä <3 Kivaa sunnuntai-iltaa!
VastaaPoistaNo hyvää olikin! :) Kivaa sunnuntai-iltaa sinnekin ♥
Poista