Millaista Personal Trainerin työ oli?

Kouluttauduin Personal Traineriksi Fitness Academy Finlandin kautta n. 1,5 vuotta sitten, kun minulle tarjoutui mahdollisuus tehdä toista työtä kauppaduunin lisäksi. Yleensä kaiketi Personal trainereille ei luvata varmaa työpaikkaa kurssin jälkeen, mutta tällä kertaa näin oli. Kaikki kurssille valitut tulisivat saamaan työpaikan joko uudesta keskuksesta tai sitten jo olemassa olevasta. 

Kurssi kestää yleensä FAF:lla n. puolisen vuotta, mutta meidän kurssi oli kovan PT tarpeen vuoksi melkoinen intensiivi kurssi, sillä puolen vuoden asiat oli mahdutettu 18 päivään ja jokaisena päivänä kurssi kesti kymmenisen tuntia. Kovin paljoa muuta ei noina kolmena viikkona tarvinut tehdä.



Oma osaamiseni oli jo salitreenikokemuksen myötä aika hyvä, vaikkakin paljon uutta tuli opittua. Mm. erikoistekniikat tulivat tutuimmaksi ja esimerkiksi miten vanhusten kanssa tulisi treenata. Ruokavalioasiat olivat sieltä vähiten kiinnostavimmasta päästä kurssin aiheista, vaikka se onkin tärkeä osa-alue. Oma lempparini oli erilaiset kuntotestit ja pääsimme tietysti testaamaan toistemme kuntoja kurssin aikana. 

Mitä työ itsessään sitten oli?

Personal trainerin palkka koostuu useimmiten pelkästä provisiosta, joka tarkoittaa sitä että ainoastaan myydyistä ohajuksista saat tuntipalkan. Asiakkaita ei varmasti monella ole jonoksi asti alussa, joten myyntityötä täytyy tehdä palkatta. Mikäli vietit salilla 8 tuntia päivässä metsästäen uusia asiakkaita, niiltä tunneilta sinulle ei itsellesi jää rahallisesti mitään käteen. Tietysti omaa aikaa tulee sijoittaa myyntiin, mutta mikäli olet todella epäonnekas, asiakkaiden saaminen voi olla vaikeaa. Ei siis auta seisoskella tumput suorina ja odotella että asiakkaat tulisivat sinun luoksesi, vaan täytyy osata olla röyhkeä ja etsiä ne asiakkaat. 

Useimmilla saleilla annetaan esimerkiksi uusille asiakkaille ilmaisia PT-käyntejä, jotka ovatkin yksi parhaista tavoista tavata uusia mahdollisia asiakkaita. Näistä ns. ykköskertalaisten tapaamisista saat normaalia pienemmän tuntipalkan, mutta käteen jää ainakin varmasti jotain vaikkei asiakas haluaisikaan ottaa PT:tä.


Itse olen aina tullut ihmisten kanssa hyvin toimeen ja olen hyvin sosiaalinen, kiitos kauppakokemukseni. Minun oli helppo lähestyä ihmisiä, mutta suurin syy siihen miksi lopetin PT-työn täysin oli työn taloudellinen epävarmuus. Mikäli asiakas syystä tai toisesta peruu tuntinsa, se täytyy siirtää ja sinulta jää silloin palkka saamatta. Minulla oli kerran melkein täysi päivä bookattuna, mutta pahimpina flunssakausina kaikki päivän asiakkaat saattoivat perua tulonsa ja mistäs repäiset sitten tilalle uusia asiakkaita mikäli et ole todella haluttu PT. Silloin päivän palkkasaldo näyttää nollaa ja silläkö vuokra maksetaan?

Tyypillinen työpäivä oli sekoitus asiakkaiden hankkimista, kenties yksi ryhmäliikunta tunti sekä muutama ohjaus päivästä riippuen. Lisäksi tulevien tuntien ohjelmat täytyy suunnitella (omalla ajalla). Personal trainerille on tärkeää olla esillä kuntosalilla, joten salilla tuli usein pyörittyä ihmisiä moikkaillen ja samalla paikkoja siivoten. Asiakkaita oli helppo lähestyä heidän jo ollessaan treenin parissa, mutta tietenkään ketään ei saanut häiritä kesken sarjojen. Muutaman ilmaisen vinkin kautta oli helppo sopia henkilökohtainen tapaaminen asiakkaan kanssa. 

Omat asiakkaani olivat kaikki aivan ihania ja sainkin tavata työni parissa monenlaisia ja eri ikäisiä ihmisiä. Vanhin asiakkaani oli jo 75-vuotias, joten ikä ei todellakaan ole este PT:n hankkimiselle. Oli ihana innostaa ihmisiä liikkumaan ja auttaa heitä tavoitteissaan, oli se sitten laihtuminen, liikkuvuuden lisääminen tai aerobisen kunnon lisääminen. Aivan mahtavin tunne oli se, kun asiakas tulee kertomaan sinulle onnellisena kuinka on huomannut itsessään muutoksen tai muuten vain kertoo sinulle onnistumisistaan ja hyvistä fiiliksistään. 

Olen tyytyväinen siihen, että PT-koulutus tuli hankittua, vaikka loppujen lopuksi ala ei ollut minua varten. Omaan treeniin sai paljon vinkkejä ja vaikka omaankin koulutuksen, minullakin on silti edelleen ollut PT. Välillä sitä itsekin tarvitsee sen toisen siihen viereen kertomaan mitä tehdään seuraavaksi ja kuinka oikeasti saadaan se muutama toisto sieltä vielä lisää. 

Onko täällä muita PT:itä ja millaisia kokemuksia teillä on trainereista?

Ruotsin reissu 13.-15.2.2016

Käytiin parisen viikonloppua sitten pitkästä aikaa risteilemässä ja ai vitsi, olihan tätä odotettu! Tukholma on aina ollut lempikaupunkini matkakohteena ja vaikka pääsin sinne edes pieneksi hetkeksi, teki se minut valtavan onnelliseksi. Olen aina myös tykännyt käydä laivalla ja etenkin Silja Linen laivat ovat olleet meidän suosiossa.

Tällä kertaa valitsimme päivän niin, että pääsimme SIlja Serenadelle. Nuuskamuikkusillehan laiva on siitä huono, että se seilaa Suomen lipun alla, joten myyntiajat ovat hieman hankalahkot. Muuta shoppailua se ei estä, joka varmasti tuli jo selväksi muutama postaus sitten :)

Mitä sitten laivalla tehtiin? Olimme tilanneet hyttiimme hyttitervehdyksen eli yhden ruusun sekä kuohuviinipullon. Mikäs sen parempaa kuin aloittaa reissu heti kättelyyn pienellä hemmottelulla. Meillä oli myöskin merinäköalallinen hytti, josta sitten kurkimme Kustaan miekan ohituksen. On se aina yhtä jännää miten niin iso laiva mahtuu niin pienestä välistä. 


image5

Lauantai-illaksi olimme varanneet buffet-illallisen, sillä etenkin alkupalapöytähirmuna sinne on vain pakko päästä. Olen ehkä siinä mielessä outo, etten koskaan edes käy katsomassa mitä pääruokapöydässä on vaan tyydyn aina vain alkupala- sekä jälkiruokapöytien antimiin. Tämäkään kerta ei tehnyt poikkeusta sääntöön. Iltasella tuli tehtyä pakollinen pubikierros laivan baareissa, mutta pääsimme kuitenkin ihan ajoissa nukkumaan, jotta jaksoimme sitten sompailla Tukholmassa muutaman tunnin.


image2 (1)

image1 (1)

Aikaa maissa emme tällä kertaa viettäneet kovinkaan kauaa. Suunnitelmissa oli ainoastaan käydä Laserdomella moikkaamassa siellä töissä olevia kavereitani sekä kävin myös antamassa ruotsalaisille lapsille nenuun pelikentillä. Toiseksi tulleella pelaajalla oli yli puolet vähemmän pisteitä kuin minulla.

Kävelimme Laserdomelta keskustaan ja samalla tuli nähtyä mm. paikka, jossa Ruotsin pääministeri Olof Palme murhattiin. Muutoin kiertelimme hyvin vähän kauppoja lukuunottamatta Gina Tricotia sekä kirjakauppaa, josta ostinkin itselleni hieman uutta lukemista. 

Palattuamme laivalle piipahdimme Sunflower oasis-kylpylässä. Kylpylä oli pienoinen pettymys, sillä uudistuksen jälkeen siellä oli ainoastaan kolme samanlaista poreammetta eikä muuta. Lisäksi kylpyläosasto oli täynnä lapsia eivätkä riehuvat lapset sekä pienet poreammeet oikein sovi yhteen. 

Myöhemmin jatkoimme ostosten tekemistä laivan Tax Freessä ja ostokset ovatkin tarkemmin esitelty täällä. Shoppailun jälkeen suuntasimme El Capitaniin ihanalle ystävänpäivän illalliselle ja täällä saimme onneksi nauttia hyvästä ruuasta kaikessa rauhassa. Muutamat drinksut tuli myös otettua sunnuntai-illan kunniaksi vielä illallisen jälkeen. 


image4

image3

Reissu oli kaikinpuolin todella onnistunut ja tarkoituksena on lähteä uudelle matkalle taas ennen kesää. 


Käyttekö te paljon laivalla? :)

Voita lippu GoExpoon!


Tämän vuoden ensimmäinen arvonta on täällä. Palkintona on kahdelle osallistujalle yksi lippu, jotta arvonnassa saadaan palkinto enemmälle kuin yhdelle osallistujalle :) GoExpon lipulla pääset myös samalla Kuva & Kamera- messuille sekä Helsinki Horse Fairiin. 

Mikä on GoExpo?

GoExpo on Suomen suurin urheilu- ja ulkoiluareena, jossa voit tutustua mm. seuraaviin osa-alueisiin:

Kunto tarjoaa sinulle mahdollisuuden tavoittaa ison joukon erilaisia liikkujia. Messuilla kohtaat juoksijoiden ja jumppaajien lisäksi myös retkeilijöitä, golffareita ja muita liikkujia. Tavoita ostovoimaiset kuluttajat mielenkiintoisen ohjelman ja erilaisten elämysten kautta!

Outdoor on aktiivisen harrastamisen tapahtumakokonaisuus. Tapahtumassa tavoitat aktiivisesta retkeilystä, kalastuksesta, metsästyksestä, liikunnasta ja ulkoilusta kiinnostuneet kaupunkilaiset. 

Ball Sports esittelee suosituimmat palloilulajit. Tule mukaan esittelemään uutuuksiasi, myymään tuotteitasi ja herättämään mielenkiintoa palloilulajien ystävien keskuudessa!

Mikäli haluat osallistua arvontaan, toimi seuraavanlaisesti:

1 arpa = jätä yhteystietosi kommenttiboxiin
2 arpaa = Olet blogini lukija 

Muista mainita monellako arvalla osallistut!

Osallistumisaikaa on 29.2.2016 klo 18:00 saakka!
Onnea kaikille arvontaan!

Linkkaa blogisi 21.-28.2.2016

Lukulistani ammottaa tyhjyyttään talven jäljiltä, joten on aika toteuttaa tämän blogin ensimmäinen linkkaa blogisi- postaus. Tällä hetkellä luen säännöllisesti ainoastaan kahta blogia, joka on aivan liian vähän itselleni. 


Hakusessa on erityisesti raikkaat lifestyle-blogit, joiden aihepiiri on suht sama kuin omani. 

Aikaa linkittämiseen sinulla on seuraavan viikon sunnuntaihin 28.2.2016 klo 21:00 saakka, jonka jälkeen esittelen lemppariblogini. Nyt siis vain linkittämään blogeja kommenttiboxiin ja saa vinkkailla toki myös muiden blogeja! :)

Kärsimystä

Olin keskiviikkoiltana treeneissä, sillä meillä on kisat huomenna. Kaikki meni treeneissä hyvin, mutta ennen viimeistä peliä huomasin, että taashan sieltä on päänsärky hiipimässä. Päätin jättää viimeisen pelin väliin ja onneksi jätinkin, sillä en tiennyt vielä millainen yö ja seuraava päivä olisi tiedossa.

Minulla on aina ollut taipumusta migreeniin ja pääni tulee herkästi kipeäksi juuri vaikkapa zonessa, jossa juostaan täysillä usein se kaksi tuntia putkeen. Yleensä zonekassissani on aina buranapurkki mukana juuri näitä tilanteita varten, sillä useimmiten lääkkeen ajoissa ottaminen auttaa eikä mitään oikeaa päänsärkyä ehdi edes syntyä. Tällä kertaa lääkkeet olivat kotona ja vaikka otin heti 2 x 600mg Buranaa kotona, oli jo liian myöhäistä.

Kun migreeni iskee, se iskee useimmiten todella pahasti. Näkö menee, kaikki pienetkin äänet kuulostavat korvia särkevän kovilta ja mm. Teukan hyppääminen sänkyyn silkin pehmeästi tuntuu maanjäristykseltä. Keskiviikon ja torstain välinen yö oli melko lailla täysin uneton, sillä pääni tuntui räjähtävän. Kipu oli ilmeisesti peräisin pahoista niskajumeista, jotka onneksi helpottivat torstai-iltana.

Olin eilen poissa töistäkin, sillä yö meni pitkälti hereillä ja oksennellessa, valitettavasti. Olo ei myöskään helpottanut aamulla lääkkeidenkään avulla ja päivällä tuli nukuttua paljon. Ruoka ei maistunut ja toivoin vain, että kipu hellittäisi.

Tänään olo on onneksi hyvä vaikkakin todella väsynyt. Suunnitelmissa ei ole tälle illalle mitään sen erikoisempaa, sillä haluan rentoutua ennen huomista Tampereen reissua. Kenties iltani kuluu tietokoneella pelatessa ja Teuksterin kanssa hengaillessa.

Untitled
Oltiin Teukan kanssa ihan kanttuvei

Kisat eli Tampere Open pelataan Tampereen Megazonessa lauantaina klo 20 alkaen ja luvassa on taas yökisat. Ennen kisoja olen luvannut nähdä Minnaa ja tarkoitus on katsella heidän hääkuvansa läpi. Toivottavasti meidän joukku "Dpnt k" pärjää hyvin, vaikka kisat pelataankin kautta aikain kauheammalla laitteistolla eli Helioksella.

Tästä tuli kerrankin hieman erilainen postaus, mutta ei se elämä tosiaan ole aina niin ihanaa. Toivottavasti te muut ette kärsi migreenistä. Joku joskus sanoi jollain forumilla, että hänkin toivoisi hänelläkin olevan migreeni, sillä se kuulosti niin ”siistiltä”. Voin kyllä sanoa ettei migreenissä ole mitään hauskaa. Vai onko puolikuolleenna kivuissa makaaminen sitten jotenkin siistiä?

Kivaa viikonloppua teille kaikille! 

Ruotsin reissun ostokset

Viikonloppuna koitti vihdoin odotettu Ruotsin risteily. Edellisestä kerrasta olikin kulunut jo aikaa ja olin viimeksi Tukholmassa elokuussa. Varasimme muutama viikko sitten risteilyn Silja Linelta sattumoisin ystävänpäiväviikonlopulle ja ihana reissuhan siitä tuli. Rahaa tuli kulutettua ehkä hitusen yli budjetin, mutta siksihän tässä töissä käydään, jotta elämästä voisi nauttia :)
IMG_0145

Kenellekään ei liene yllätys, että Victoria's Secretin osastolta löytyi taas vaikka mitä ihanaa. Varastot olivat jo päässeet tyhjentymään uhkaavasti, joten pieni täydennys oli paikoillaan. Käytän nykyään pelkästään VS:n suihkusaippuoita vaikka ne ovatkin markettisaippuoita kalliimpia, mutta kyllä pieni hemmottelu itselle on aina paikoillaan.


IMG_0150

Täydensin varastojani parilla uudella bodymistilla, rasvalla sekä suihkusaippualla. Omistin joskus tuon Strawberries & Champagne bodymistinä, mutta silloin se sai lähteä melkein heti eteenpäin, sillä se ei ollut ollenkaan oma tuoksuni juuri mistinä. Pure Seduction on sen sijaan aina ollut lempparini, joten tutulla linjalla jatketaan. Hintaa näillä oli n. 13,50 € / kpl.

IMG_0147

Laivalta tuli myös ostettua pullo J.P. Chenetin kuohuviiniä. Taisi olla vaaleanpunaisella pullolla olla myös osuutta asiaan.. Äitinikin sai samanlaisen pullon vaivanpalkaksi Teukan hoidosta ja pikkusiskolleni toin suklaata.

IMG_0154

Työvaaterintamalla kunnostauduin ostamalla Tommy Hilfigerin kauluspaidan, sillä halusin hankkia työvaatekaappiini yhden (toivottavasti) laadukkaan kauluspaidan. Arvoin hieman tämän ja Gantin vaaleansinisen kauluspaidan välillä, mutta raidat veivät lopulta voiton. Hintaa tällä paidalla oli 71,95 €. 

IMG_0155

Laivalta löytyi myös uudet kuulokkeet hajonneiden Applen nappien tilalle. Nämä olivat jo kolmannet hajonneet kuulokkeet omana Apple-aikanani, joten kovin kestäviltä ne eivät vaikuta valitettavasti. Tällä kertaa johdon päällys kuoriutui jo ennen aikojaan. Nämä Happy Plugsin rosekultaiset kuulokkeet ostin laivan Tax Freesta ja hintaa näillä oli 29,95 €. Mm. Nellyllähän nämä kuulokkeet maksavat 42,95 €, joten edullisemmin päästiin laivahinnoilla. Näiden myös luvattiin toimivan kaikissa älypuhelimissa ja ainakin hyvin toimivat iPhonen kanssa.

IMG_0156

Viimeisenä ostoksena on tällä kertaa Gantin kangastennarit, jotka ostin enemmän kevättä varten. Onneksi kaverini Kati tuli kaupoilla vastaan juuri silloin kun mietin valintaa näiden ja farkun väristen tennarien välillä. Kati oli ostanut itselleen juuri ne toisen väriset, joten valinta oli helppo ja päädyin näihin vaaleanpunaisiin, joita alunperin olin miettinyt. Näillä oli hintaa 63,95 € ja mm. Gantin nettikaupassa nämä maksavat 79,95 €. 

Ostin myös pari kirjaa Ruotsista, mutta unohdin kuvata ne tätä postausta varten, joten esitellään ne sitten myöhemmin. Paljastettakoon, että molemmat kirjat ovat ruotsalaisia.

Mitä piditte näistä ostoksista? :)

Kurkistus uuteen kotiin

Lupasin ottaa teille ensimmäisen valoisan päivän aikana kuvat uudesta asunnosta, joten tässä nämä nyt tulevat. Perjantaina ei ollut kaikista kirkkain päivä, mutta kuitenkin riittävän valoisaa, jotta sain kuvat otettua. Onneksi menin töihin jo hieman kuuden jälkeen, joten pääsin sitten lähtemäänkin ajoissa. Täytyykin ottaa tavaksi mennä aikaisin töihin, kun perjantainakin tuntui siltä kuin olisi ollut paljon enemmän aikaa tehdäkin jotain.

Asunnon ehdottomasti paras puoli on se, että tämä on melkein uusi. Talo on rakennettu vuonna 2013 ja olen kolmas asukas, joka tässä huoneistossa asuu. Seinissä ei ole edes yhtään reikää ja muutoinkin asunto on aivan kuin uusi.


IMG_0103

Neliöitä asunnossa on 35,5, joten mikään valtaisa tämä ei siis ole. Onneksi asunnosta löytyy 10 neliön lasitettu parveke, joka tuo kivasti lisää tilaa kunhan kesä vain joskus tulisi. En kuvannut parveketta vielä tällä kertaa, sillä se vaatii hieman laittamista. Toki parvekekalusteet ja valot minulla jo on hankittuna, mutta mm. sohvan laatikko koristaa edelleen parvekkeen toista nurkkaa. 


Sänky minulla on sijoitettuna asunnon oikeaan kulmaan ikkunan eteen. Tästä kuvasta näkee hienosti sen, miksi en tällä hetkellä vielä omista verhoja, sillä eiväthän ne tuonne kulmaan mahtuisi roikkumaan nätisti. 


IMG_0107
Lipasto ja tuoreet ruusut ♥

IMG_0110

"Makuuhuonetta" vastapäätä löytyykin sitten keittiö. Ruokapöytää asunnossa ei ole, sillä en halua tämän olevan täynnä huonekaluja vaikka ne sinne mahtuisivatkin. Tilaa pitää myös säästää mahdolliselle tangolle.
IMG_0113

Keittiön tasot ovat vaaleaa puuta ja kuten näkyy, lattiakin on vaaleaa parkettia. Tasoille en ole kerännyt hirveästi mitään ylimääräistä, sillä täydet tasot saavat asunnon heti näyttämään sotkuiselta. Lahjaksi toivotut Lexingtonin keittiötekstiilitkin ovat löytäneet omat paikkansa. Teukan ruokapiste sijaitsee tuolla lattiantasossa jääkaapin edessä.
IMG_0120

Kodin ehkä yksi tärkeimmistä paikoista eli työpiste. Tässä tulee vietettyä aikaa nyt niin blogin kuin tietokonepelienkin parissa. Vaikka ruusumaljakko sijaitseekin suht riskialttiisti pöydän reunalla, ei Teukka kovasta yrityksestä huolimatta ole saanut sitä lattialle asti. Maljakko oli kyllä kerran kaadettu, mutta sen verran taidokkaasti, että se oli kaatunut kynälaatikkoa vasten eikä mitään oikeaa vahinkoa päässyt tapahtumaan.
IMG_0122

Sohva on malliltaan sellainen kuin alunperin ajattelin sen olevan, mutta päälliset eivät olleet ne mitä suunnittelin. Nämä olivat kuitenkin rahin kanssa 200 euroa edullisemmat ja ainoa ero oli oikeastaan helmoissa olevat napit. Kannatti siis tinkiä ja nämä ovatkin oikein passelit. Mitä nyt vielä kaipaavat hieman silitystä jossain vaiheessa, kunhan saan hankittua silitysraudan.
IMG_0125

Tilanjakajana sängyn ja sohvan välissä toimii Ikean Expedit-hylly. Kaikki muutkin kalusteet on hankittu Ikeasta ja hyllyn on mahdollisesti tarkoitus toimia myöhemmin myös TV-tasona. Tällä hetkellä iltaisin hyllyn valtaa Pentikin tuikkupuu sekä kynttilämeri, sillä kattolamppuja en toistaiseski myöskään omista. 
IMG_0127
Pentikin poro ja Iittalan vitriinit 

IMG_0128

Asunto on tosiaan melko vaalea sisustukseltaan, mutta tänne on tulossa vielä ainakin peili, mahdollisesti jotkut verhot sekä kattolamput. Jossain vaiheessa harkitsin vaaterekin hankkimista työpöydän ja sohvan väliin, mutta taidan toistaiseksi vielä hylätä sen idean, kun Mirakin kommetoi sitä niin, että eikö minua ahdistaisi esillä roikkuvat vaatteet. 

Mitäs te tykkäsitte ja millainen sisustusmaku teillä on? :)

Meet me - Teukka aka Teuksteri

Pitkäaikainen kisuvauvakuume sai onnellisen päätöksen hieman yli kaksi viikkoa sitten maanantaina, kun alkuperäiseltä nimeltään ollut Poju saapui Rymättylästä luokseni. Olin laittanut Toriin ilmoituksen, jossa halusin antaa pitkäaikaisen kodin yhdelle tai kahdelle kissanpennulle. Minuun otti yhteyttä isomman kissalauman omistava nainen, jonka piti pienentää omaa perhettään. 

Jo alusta alkaen oli selvää, että kissan nimeksi tulee Teukka ja viralliselta nimeltään Teppo Winnipeg. Ikää Teukalla on kuusi kuukautta ja vaikka Teukka olikin aluksi todella arka ymmärrettävistä syistä, nyt ne ajat ovat jo kaikonneet ja mm. kuvassa näkyvä lampaantalja on tapettu jo moneen kertaan.


Untitled


Vaikka sainkin kissanpennun parissa viikossa, missään nimessä etsintä ei tuntunut helpolta. Todella moni piti minua liian nuorena kissan omistajaksi, asuntoni oli liian pieni, pentua ei anneta ainoaksi kissaksi tai tiesin liian vähän eläinkaupan ruokamerkeistä. Yksikin nainen löi luurin minulle korvaan, kun en osannut kertoa ilmeisesti tarpeeksi edellisen kissani erikoisruokavaliosta. Onneksi Teuksterille kelpaa tavallinen ruoka enkä joutunut sen kummempaan ristikuulusteluun kissan saatuani. Teukan tuonut pariskunta kertoi, että Teukan emon ottanut pariskunta oli kohdannut samoja tiukkoja vaatimuksia kuin minäkin ja he olivat etsineet kissaa jo yli vuoden. 


Untitled

Untitled

Tiedän jo nyt, että Teukasta tulee niin piloille lellitty kissa. Hänellä on nyt hankittuna kaikki muut pelit ja vehkeet paitsi valjaat, sillä täytyy vielä odotella parempia ulkoilukelejä. Rymättylässä asuessaan Teukka oli tottunut kulkemaan vapaasti pihalla ja hän olikin perheineen vain muuttanut omatoimisesti edellisille omistajilleen. 

Untitled

Teukan lempipuuhaa on tappaa lampaantaljaa sekä karvatyynyjä. Myös paljaat jalat ovat Teukan mieleen, joten pidähän kiinni varpaistasi jos kohtaat Teuksterin. Ennen Teukka tykkäsi piileskellä sohvan alla, mutta nyt rohkeuden kartuttua se olla retkottaa milloin missäkin. Välillä raapimispuun pesästä roikkuu tassu, välillä häntä ja joskus myös pää. 

Untitled

Mitäs lemmikkejä teiltä löytyy ja minkä nimisiä? :)

50 questions

1. Minkä ikäinen olet 5 vuoden päästä?
Olen 32-vuotias :)

2. Kenen kanssa olet viettänyt aikaa tänään ainakin kahden tunnin ajan?
En kenenkään, sillä olen istunut koko päivän puhelinpalaverissa enkä ole oikein nähnyt ketään livenä.

3. Kuinka pitkä olet?
170cm olin kun viimeksi mittasin :)

Untitled

4. Mikä on viimeisin leffa jonka näit?
Will SMithin tähdittämä Hitch.

5. Kuka on viimeisin henkilö jolle olet soittanut?
Samille soitin viimeksi.

6. Kuka on viimeisin henkilö joka on soittanut sinulle?
Kirjautumisjärjestelmämme Patja, mutta oikeista ihmisistä Sami.

7. Mitä lukee viimeksi saamassasi viestissä?
Kuvaviesti missä lukee "Tuurita v*tun polkkatukka" ja ihmettelyteksti "keneltäköhän oon saanut vaikutteita" ja nauruhymiöitä.

8. Soitatko vai laitatko viestiä mieluummin?
Riippuu asiasta. Oon yleisesti ottaen aika kova höpöttämään turhia puhelimessa, mutta jos asia on nopeasti sovittavissa, silloin yleensä viesti riittää. 

9. Mikä on suosikkipaikkasi?
Kotihan se lempipaikka on. Kaupungeista Oulu, Raahe sekä Tukholma.

10. Mistä paikasta et tykkää ollenkaan?
Olihan se Venäjä aika karu paikka, mutta en voi sanoa etten olisi tykännyt ollenkaan.

11. Kuinka monta sisarusta sinulla on?
Onhan noita riiviöitä jaloissa 4kpl <3



Untitled

12. Mikä on viimeisin kuva jonka olet ottanut puhelimellasi?
Blogissakin jo nähty Bagel-kuva.

13. Onko sinulla lemmikkejä?
On, Teukka aka Teuksteri on majaillut luonani jo parisen viikkoa.

14. Lempivärisi?
Vaaleansininen.

15. Moneltako heräsit tänään aamulla?
6:10.

16. Missä olet kymmenen vuoden päästä?
Toivottavasti hyvässä ammatissa ja asuisin omakotitalossa/rivarissa perheeni kanssa.

17. Sipsit vai karkit?
Sipsit ja niiden mukana ehdottomasti dippi!

18. Mikä youtube video sai sinut viimeksi nauramaan?
Yksi kissavideo :D

19. Mikä on paras ominaisuutesi tai luonteenpiirteesi?
Osaan olla välillä todella tehokas, kun sille päälle satun :)

20. Entä huonoin?
Välillä osaan olla myös todella laiska...

21. Mitä pidät päälläsi kun nukut?
Iso t-paita ja yöshortsit.

22. Kenelle soitat kun olet vihainen tai huonolla tuulella?
Riippuu täysin asiasta, että kenelle kannattaa avautua :D Suville tulee soiteltua usein sekä mummille.

23. Mikä on isoin voittamasi palkinto ikinä?
Lotossa kerran 5 oikein, voitin 50e :)

Untitled


24. Mikä on oudoin syömäsi asia/ruoka?
Tukholman Farangissa syömäni ruuat. Olen tunnetusti äärimmäisen nirso etenkin kaiken niljakkaan suhteen (sienet ja etanat mm.), mutta siellä en onneksi edes tiedä mitä söin. Taatusti oli outoa, mutta ehdottomasti parasta mitä olen koskaan maistanut!

25. Onko sinulla lävistyksiä?
6 lävistystä korvissa sekä napakoru.

26. Mitä kuuntelet juuri nyt?
Vesisadetta.

27. Mikä on suosikkijäätelösi?
Ingman Creamy Rocky Road ♥

28. Mikä on suosikkijälkiruokasi?
Suklaamousse, muut voisin jättää jopa välistä täysin, sillä inhoan mm. kermakakkuja.

29. Osaatko vaihtaa öljyt autossa?
En osaa, haluaisin kyllä osata.

30. Pidätkö kahvista?
Kyllä, juon todella paljon kahvia työpäivien aikana.

31. Mitä tykkäät juoda aamupalasi kanssa?
Energiajuomaa, valitettavasti :D

32. Suomi parhaimmillaan?
Jokaisessa vuodenajassa on ehdottomasti puolensa, mutta kai kevät vie voiton!

33. Mikä on viimeisin ostamasi asia?
Jos ruokaostoksia ei lasketa niin Victoria's Secretin laukku sekä 3 huulikiiltoa.

34. Mitä olet syönyt tänään?
Jauhelihapastaa ruokatauolla.

35. Oletko ikinä joutunut sairaalaan tai ollut ambulanssissa?
En onneksi ole.

36. Haluatko lapsia?
Joskus varmaankin kyllä.

37. Puhutko muita kieliä kuin suomea?
Kyllä, puhun sujuvaa ruotsia ja englantia sekä lisäksi ranskaa, saksaa sekä italiaa.

38. Nimeä henkilö jonka tyylistä pidät?

Strictly Stylen Hanna ♥

Untitled

39. Kiroiletko paljon?
Välillä.

40. Mitkä on parhaat uutiset joita olet hiljattain saanut?
Osakekurssin nousu jenkeissä :D

41. Mihin tykkäät tuhlata rahaa?
Matkustamiseen, kirppareille sekä treenivaatteisiin.

42. Omistatko mitään arvokkaita koruja?
Omistan kummeiltani saamani timanttikaulukorun. Haluaisin joskus omistaa Lapponian Planetaariset laaksot- kaulakorun.


Untitled

43. Mikä on lempisarjasi?
Tällä hetkellä tulee katsottua O.C:ta paljon, mutta lemppariksi se ei yllä. Lemppari on ehkä Greyn anatomia pitkäaikaisemmista sarjoista.

44. Mitä suunnitelmia sinulla on seuraavalle viikonlopulle?
Viedä Teukka "mummilaan" hoitoon ensimmäistä kertaa ja lähteä itse Ruotsiin viikonlopuksi.

45. Osaatko lasketella?
Osaan, suksilla paremmin kuin laudalla.

46. Mikä tekee sinuun vaikutuksen? Tai miten sinut saa vaikutettua?
Positiivisuus sekä ystävällisyys.

47. Kerro kolme asiaa joita lukijasi eivät vielä tiedä sinusta.
1. Voisin syödä melkein rajattomasti mandariineja päivittäin.
2. Pienenä lempiruokani oli hernekeitto, taisi äiti olla tyytyväinen edulliseen valintaan :)
3. En pidä riehuvista lapsista esim. junissa. Onnistun yleensä aina saamaan sellaisen paikan junasta, jossa lapset rystkyttävät penkkiä koko matkan tai juoksentelevat päin käytävällä. 

48. Mikä on sinua lähimpänä oleva punainen tavara?
Yliviivaustussi.

49. Oletko sosiaalinen?
Olen!

50. Kuinka monessa paikassa olet asunut?
Olen asunut Raahessa, Oulussa, Tampereella, Espoossa ja nyt Helsingissä :)

Sisustushaaveita kevääksi

Kevät on tunnetusti uuden alku, joten sisustuskin saa yleensä ainakin omassa kodissani pienen boostin keväisin. Koska kaikki on jo kodissani uuden uutta, kovinkaan paljoa tänne ei tarvita tällä hetkellä verhojen ja lamppujen lisäksi. Tällä hetkellä pärjään kodissani käytännössä keittiön valoilla ja verhoja en omista ollenkaan, sillä en osaa päättää missä niitä verhoja pitäisin. Tietysti verhotangoilla, mutta sängyn ja sohvan ollessa ikkunan vierellä niillä ei ole tilaa roikkua missään. Tällä hetkellä parhaana vaihtoehtona on sälekaihtimet, jotka saisi asennettua ikkunan sisään. Sen jälkeen voisin harkita esimerkiksi paneeliverhoja, joita ei sitten tarvitsisi siirrellä mihinkään. 

lexington-thumb1

Ostin itselleni joululahjaksi ihanan Lexingtonin vaaleanpunaisen kylpytakin ja nyt haaveilen saman merkin pyyhkeistä. Keittiöstä minulta löytyy jo Lexingtonin patalaput sekä keittiöpyyhkeet ja olisi ihana omistaa vielä pari pehmoista pyyhettä. 

PicMonkey Collage

Tuoreet kukat ja etenkin tulppaanit keväisin, tarvitseeko tätä perustella enemmän. Kuitenkin Teuksterin kotiuduttua en voi tulppaaneja hankkia, sillä ne ovat myrkyllisiä kissoille. Tällä hetkellä tietokonepöytääni koristaa ruusukimppu, mutta eivät ne tulppaaneille vedä vertoja. Näin kissaforumilla vinkin isosta lasilyhdystä, minkä sisälle tulppaanit voisi laittaa turvaan kissan hampailta. Täytyy pitää siis silmät auki isojen lasilyhtyjen kanssa ja mikäli tiedät mistä sellaisia saa, vinkkejä otetaan vastaan :)

PicMonkey Collage1

PicMonkey Collage2

Riviera Maisonin kynttilät ja viinilasit ovat olleet jo pidemmän aikaa hankintalistalla. Kynttiläjuttuja minulla on jo todella paljon entuudestaan, mutta voiko niitä oikeastaan olla liikaa? Yksi käytännöllinen hankinta olisi toinen maljakko, jotta voisin tosiaan hankkia enemmän niitä kukkia. 
songe-peili__0381439_PE556165_S4

Tämä Ikean peili tulee todennäköisesti löytymään juuri näin sohvan yläpuolelle aseteltuna kunhan vain pääsen sinne Ikeaan asti. Mikäli päädyn hankkimaan oman tangon kotiini, täytyy miettiä haluanko peilin kuitenkin sohvan ja työpöydän väliin, jotta peilistä näkisi jotain samalla kun treenaa. 


Tangon tulen todennäköisesti hankkimaan Fitpolelta, sillä EF-Sportilla on samanlaiset spinnitangot. Onneksi tanko on myös väritykseltään valkoinen ja sille on jo oma tilakin varattuna. Haluaisin kovasti jo esitellä uuden asuntoni, mutta täytyy odottaa valoisaa aikaa, jotta pääsen sitten kuvaamaan. Perjantaina on todennäköisesti taas etäpäivä, joten toivotaan perjantaille ihanaa auringonpaistetta ja ihanaa valoa. 

Miten teillä käy keväisin sisustusvimman kanssa? Kasvaako hankintalista yllättäen?

Hey, I'm back!

Noniin, on aika päättää radiohiljaisuus blogin osalta. Kun ei ole halua kirjoittaa blogia niin ei sitten kirjoiteta. Näitä vaikeuksia on ollut jo pitkään, joten parin kuukauden totaalitauko teki hyvää. Nyt kun vuoden pimein aikakin alkaa olla ohi, on hyvä aika alkaa suunnittelemaan kevättä myös blogin osalta. Kevääksi on suunnitteilla monta ulkomaan reissua mm. Tukholmaan, Wieniin sekä Lontooseen, joten kirjoiteltavaakin tulee olemaan. 

Untitled

Mitä uutta sitten elämään kuuluu? Minulla on uusi asunto ja siellä on ihana, itse valitsemani vaalea sisustus. Ikea-kalusteiden kasaaminen tuotti päänvaivaa, mutta selvisin siitä todella hyvin. Olen myös saanut perheenlisäystä kissanpennun muodossa ja tämä ihanuus valvottaa minua riehumalla öisin. Teukka aka Teppo Winnipeg aka Teuksteri tulee saamaan oman esittelypostauksensa, mutta miksikään kissablogiksi tämä ei varmasti tule muuttumaan (eipä).

Untitled

Työrintamalla menee kaikinpuolin hyvin ja olenkin kohta ollut nykyisessä työpaikassani vuoden. Paljon on opittu, mutta paljon on vielä oppimatta. Kuitenkin mikä tärkeintä, olen viihtynyt työssäni äärimmäisen hyvin. Vapaa-ajalla salilla käyminen on vähentynyt, mutta eiköhän sekin asia vielä korjaudu. Megazonessa meillä on parin viikon päästä taas kisat Tampereella, ja samalla reissulla pääsen moikkaamaan ihanaa Minnaa, joka sai sanoa tahdon elämänsä miehelle nyt viikonloppuna ♥ Luvassa on siis paljon hääkuvien pällistelyä ja kuulumisten vaihtoa.


Viime viikonloppuna olin mukana järjestämässä Assemblyjä pitkästä aikaa ja lauantaina teinkin kevyen 16h työpäivän pitäen seuraa mm. Sponsoreille Loungessa. Viikonloppuun kuului tietysti myös CS:n seuraamista sekä pääsimpäs itsekin pitkästä aikaa pelikentille. Taidettiimpas myös ainakin alustavasti sopia, että ensi kerralla menen taas toteuttamaan CS-turnausta. 


Untitled

Jääkiekon seuraaminen on jäänyt vähemmälle, sillä valitettavasti Espoo Bluesin huono tilanne ei ole niin houkutteleva, että jaksaisin vaivautua hallille asti vaikka omistan kausikortin. Fanina toki pitäisi kannustaa seuraansa tilanteesta huolimatta, mutta omat rajani ovat tulleet vastaan. Kun kaikki kärkitason pelaajat jättävät joukkueen, ovat mahdollisuudet menestykseen melko ohuet. Miljoonajengit tuntuvat heittelevän oman joukkueen pelaajia miten päin tahansa kentällä eikä parhaansa tekeminen yksinkertaisesti riitä. Tästäkin aiheesta voisin helposti lätistä enemmän, mutta jääköön ainakin tältä erää.

Untitled

Mites teillä siellä ruudun toisella puolella menee? Mikäli teillä sattuu olemaan postaustoiveita, niitä otetaan nyt vastaan :) 
Designed by FlexyCreatives