Fiiliksiä ennen bikinichallengea

Maanantaina se taas alkaa, nimittäin "laihduttaminen" kuten moni on mulle mm. duunissa sanonut. Itse en ajattele Bikinichallengea laihduttamisena eikä se olekaan mikään painonpudotusohjelma. Paino saattaa valmennuksen myötä pudota (etenkin omalla kohdallani), mutta se ei todellakaan ole mikään mittari onnistumiselle. 

Viimeksi painoa putosi loppua kohden vain 3 kiloa, mutta senttejä lähti ympäri kroppaa todella reilusti. Alimmillaan paino kävi 60,5 kilossa, mutta loppujen lopuksi se asettui 62 kiloon. Tällä hetkellä painan näpsäkästi aikalailla tasan 70 kiloa, joten veikkaisin että painoa tippuu varmaankin n. 7 kiloa. Lihasmassaa tuskin ehtii kertymään hirveästi valmennuksen aikana, mutta jos vanhat merkit pitävät paikkansa, rasvaa palaa noin kilo per viikko tahtiin. Viimeksi jätin aerobisia väliin, jolla oli omalta osaltaan suuri vaikutus painoon. Tällä kertaa aion panostaa enemmän aerobiseen, sillä poltettavaakin on enemmän. 


Nyt ennen valmennusta olen nauttinut viimeisistä herkuista (juustot, I will miss you ♥) sekä suunnitellut jo ensimmäisten viikkojen treenit kalenteriin. Suunnittelin myös treenivälineiden päivitystä ja mm. rannetuet olisi tarkoitus hankkia jatkoakin ajatellen. Myös Fitnesstukulta on tulossa iso paketti, joka odottelee tällä hetkellä postissa. Tilaukseen lähti mm. latureita, rasvanpolttajia sekä palkkareita. 


Ruokavalion noudattaminen tulee varmaankin olemaan se helpoin osuus tällä valmennuksella, sillä eväiden teko on tuttua hommaa sekä ruuan punnitseminen grammalleen ei tuota ongelmia. Makeasta luopuminen ei myöskään tee tiukkaa ja oikeasti se pahin sokerihimokin loppuu kahden viikon sokerittomuuden jälkeen. Veden juominen tulee taatusti olemaan ongelma, sillä yleensä mun vesi on Pepsi-maxia... 

Viime Bikinillä minulla oli tapana maanantaisin aina postata maanantaimittaus -niminen postaus, jossa verrattiin edistymistä edelliseen viikkoon valmennuksen ajan. Tulen varmasti toteuttamaan samanlaisen tälläkin kertaa ja onneksi näin tein myös viimeksi, sillä vanhasta blogista onkin helppo seurata miten oikeasti meni. 

Palataan siis bikinin pariin viimeistään maanantaina, kun aloitan julkaisemaan lähtötilannekuvia (iiik!) sekä mittoja.
  1. Uulalaa, tsemppiä matkaan! Tosin, mie kyllä tiiä, että sie pystyt siihen :) <3 Innolla jään seuraamaan, maanantaina täytyy itekin sairastelukierteen jälkeen palata normaaliin arkeen! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanan kannustava oot! Kiitos tuhannesti ♥ NYt pitää siis tsemppaa etten tuota sulle pettymystä! Toivottavasti sun sairastelukierre loppuu tähän kans sit :)

      Poista
  2. Huippukivaa kuulla tuloksista sillä oon itse miettinyt tuota vaihtoehtoa. Jään innolla odottelemaan ja tsemppiä tulevaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen ehottomasti tätä valmennusta eli rohkeesti mukaan vaan! Ilmeisesti seuraava alkoi syksyllä, joten sitten ois ehkä sun vuoro :) Kiitos tsempeistä!

      Poista

Designed by FlexyCreatives