Wien Itävalta - Schönbrunnin eläintarha

Huhhuh, olipahan purkaminen kaikissa kuvissa. Näitä reissukuvia on meinaan ainakin kuuteen postaukseen. Viikonloppuna luuhasin Zonekisoissa, joten aika oli todella kortilla eikä kuvien käsittelystä meinannut tulla mitään. Tänään illalla olen vihdoin saanut urakan edes jonkinlaiseen kuntoon ja kohtahan sitä pääsee sitten käsittelemään kisakuvia.

Palataampas siihen reissuun. Vietimme siis pääsiäisenä 5 päivää Itävallan Wienissä mummini kanssa. Olimme aivan kahdestaan tyttöjen matkalla juhlistamassa valmistumistani ammattikorkeakoulusta. Valmistuin jo tosin 2014, mutta matkakohteen arpominen kesti meillä tuhottoman kauan. Lopulta vaihtoehdoista parhaimmaksi valikoitui Wien. sillä halusimme molemmat vierailla siellä. Tavoitteenani on vierailla ainakin kaikissa Euroopan maissa joskus, joten tällä reissulla siltä listalta saatiin karsittua pois kaksi maata.

Ensimmäisenä päivänä saavuttuamme Wieniin heti aamusta, päätimme suunnata heti eläintarhaan. Päivä olisi vietettävä jossain muualla kuin hotellilla, sillä huoneemme ei ollut vielä luovutuskunnossa. Aika kuluikin mukavasti eläintarhassa tallustellessa. Snapchattiäni seuraavat saivatkin jo reissun aikana esimakua reissukuulumisista kuvien muodossa. Tässä kuitenkin eläintarhan parhaimmat:

Jättipanda
Pihvi maistuu
Pikkukisu
Pienet on tassut

Hylki!

Eläintarhassa oli norsujakin


Minua oli etukäteen peloteltu eläintarhan kalliilla hinnalla (16,5 €), mutta eihän se ollut kuin 4,5 euroa enemmän Korkeasaareen verrattuna. Täällä pääsee kuitenkin näkemään pikkuauton kokoisia virtahepoja ja sarvikuonoja, jääkarhuja, norsuja, tiikereitä sekä kesällä ilmeisesti myös kirahvejakin. 

Ehdottomasti paras kokemus oli nähdä jääkarhu vain 2cm päästä lasin lävitse. Tosin, itse jääkarhu vaikutti todella ahdistuneelta, sillä se raukka käveli 1,5m metrin mittaista ympyrää varmaan pari tuntia. Näimme jääkarhun reissumme alkumetreillä ja pari tuntia myöhemmin se edelleen käveli samaa ympyrää lasin edessä. Myös virtahevoilla oli valtavan pieni tila niiden kokoon nähden ja niitä oli kuitenkin kolme samassa talossa. Norsuilla sentään oli tilaa temmeltää ja kirahvien aitaus oli remontissa.

Oli kuitenkin ihana nähdä sellaisia eläimiä, joita ei tule todennäköisesti koskaan näkemään Suomessa. Kerrankin myös eläimet oikeasti näki, sillä puistossa ei ollut kovinkaan paljon porukkaa vierailumme aikana. Kaikenkaikkiaan upea kokemus ja mummikin nautti kovasti, vaikka äitini kielsikin minua kävelyttämästä mummia. Eihän me tuolla reissussa edes paljoa kävelty...
  1. Miekin haluisin nähdä pandan!! Oon tykänny niistä aina ja ne on miusta niin söpöjä <3 On kyllä surullista, että eläimillä on toisinaan niin pienet tilat elää tarhoissa ja silti samaan aikaan on mukava käydä katsomassa eksoottisempia lajeja :/

    Miusta tuo hinta ei kuulosta pahalta, sillä täytyy eläimistä huolehtia ja rahat toivottavasti menevät juuri siihen tarkoitukseen :) onhan tuo elämysmatkailua parhaimmillaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo sanopa muuta :/ On kivaa, mutta silti ahistaa. Joo ehottomasti hinta ei ollut liian korkea ja haluaisin että suurin osa siitä hinnasta menisi suoraan eläinten hyväksi ja niistä huolehtimiseen eikä jonkun raharikkaan kirstuun.

      Poista

Designed by FlexyCreatives