Muuttokaaos ja kuulumisia

Terveiset täältä muuttokaaoksen keskeltä. Lontoosta ollaan kotiuduttu maanantai-iltana ja seuraavat päivät onkin menneet muuton parissa. Suvi oli keskiviikkona auttamassa kevyiden tavaroiden kantamisessa Pepsi Maxin voimin ja raskaat kannettavat jäivätkin sitten poikien huoleksi. Nyt on sentään melkein kaikki tavarat vaihtaneet taloa ja enää on jäljellä loppusiivous ja tavaroiden järjesteleminen uudessa kodissa. Kohta pääsette siis taas ihailemaan uutta kotia ja hieman uutta sisustustakin :)

Maanantaimittaus jäi tällä viikolla välistä, sillä Lontoossa ei tullut noudatettua ruokavaliota tai treeniohjelmaa ihan tietoisesti. Sen verran kuitenkin kävin puntarilla tekemässä välitsekin ja paino oli edelleen laskussa, joten no worries. Muutama päivä ei tätä hommaa pilaa ja ensi viikolla palataan treenienkin pariin täydellä innolla. Onneksi ylimääräisellä aerobisella voi paikkailla lomaa, vaikka huonoa omatuntoa en podekaan. Selkeästi reissu teki kaikin puolin.


Itse reissu meni aivan liian nopeasti ja me molemmat suorastaan rakastuttiin Lontooseen. Alkumatkaan mahtui mm. epäilyttäviä laukkuja heti Gatwickilla ja päästiin tutustumaan paikallisen poliisin toimintaan. Muutoin reissu sujuikin oikeiin mallikkaasti ja Instagramissa onkin jo hieman kuvia nähtävillä reissusta. Kävimme mm. katsomassa jalkapalloa, vierailemassa Warnes Brosin studioilla, missä Harry Potter on kuvattu sekä palloiltiin vain ympäriinsä. Primark ja Victoria's Secret tulivat tutuiksi ja ostospostaus on myös luvassa, kunhan meno tästä hieman rauhoittuu. 

Tänään alkaa myös vihdoin jääkiekon MM-kisat ja itselläni on ainakin kisastudio jo heti neljältä pystyssä. Suomen ensimmäinen peli alkaa klo 20:15 Valko-Venäjää vastaan. Itse ainakin odotan Suomen joukkueelta menestystä näistä kisoista. 

Ihanaa viikonloppua kaikille! :)
  1. Heippa! Mitä mieltä olit Potter-paikasta? Oliko ihan oikeasti käymisen arvoinen? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Mä tykkäsin kovasti, vaikka hinta olikin aika suolainen (35 puntaa). Kovana Potterfanina ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, vaikka olikin hitusen pienempi kuin oletin. Parhaita paloja oli ehdottomasti suuri sali ja Viistokuja :) Kävin myös lentelemässä luudalla studioilla, josta ostin kuvankin muistoksi. Ihan heti ei tarvitse käydä uudelleen, mutta ehkä joskus taas. Leffat on ainakin katsottava!

      Poista
  2. Itse en ole vielä Lontoossa käynyt mutta haaveissa on. Tsemppiä muuttotouhuun, toivottavasti ehdit nauttia myös auringosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi pahin muuttohomma alkaa olla ohi ja on enää muutama laatikko purettavana. Tänään oli myös harmillisesti etäpäivä töistä ja töitä tuli tehtyä auringossa parvekkeelta käsin :) Onneksi en palanut!

      Poista

Designed by FlexyCreatives