White love - Adidas Stan Smith

En ole koskaan pitänyt itseäni kenkätyyppinä, mutta onhan minullekin noita kenkiä kertynyt. Muutossa etenkin paljastui kenkien todellinen määrä, hupsista.. Suurin osa kengistä on nyt laitettu kiertoon.

Kuitenkin kun näin Elloksella Stan Smithien olevan -25% alennuksessa. päätin itsekin kokeilla joskos nämä näyttäisivät hyvältä minunkin jalassani. Kooksi päätin ottaa riskillä 36.5, mutta riski kannatti ja nämä olivat aivan sopivat jalkaani. Kengät tuntuvat sopivan asuun kuin asuun ja olenkin käyttänyt näitä ahkerasti töissä.




En halunnut tilata kokonaan valkoisia kenkiä. Nuo pinkit yksityiskohdat kenkien kantapäissä piristävät kenkiä kivasti, mutta eivät ole kuitenkaan liian näkyvä elementti. Valkoinen on tietysti ulkona melko arka väri, mutta toistaiseksi olen saanut pidettyä kengät valkoisina hyvien säidenkin avustuksella. Taikasieni varmasti auttaa näidenkin kenkien puhdistuksessa sitten kun sen aika tulee.


Jalassa nämä kengät ovat olleet äärimmäisen hyvät eikä kantapäihin ole tullut rakkoja. Kengät eivät myöskään hiosta, josta ehdoton plussa näin kesän kynnyksellä. Mikäli siis mietit uusia kenkiä ja olet pohtinut näitä kenkiä, go for it :) 
  1. Aivan upeat kengät, itse oon miettinyt stan smithejä korkkipohjaisina, joten tosi kiva kuulla mielipiteitä muistakin stan smitheistä :) Sullon tosi selkeä ja ihana blogi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, korkkipohjaiset ois varmaan tosi ihanat! Mä mietin kanssa vaihtoehtona superstareja niillä ruusukultaisilla kärjillä ♥

      Poista
  2. Aivan ihanat ♥! Nuo yksityiskohdat tekevät noista ihanan erilaiset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Eikä noi yksityiskohdat hallitse kuitenkaan liikaa :)

      Poista
  3. Vähänkö söpöt <3 Taikasieni on kyllä loistava, lähtee kaikki jäljet!

    VastaaPoista
  4. Ihanat kengät! :) pinkit yksityiskohdat on iso plussa! :)

    VastaaPoista
  5. Ihanan Kesäiset ja pirteä kengät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Eikä nää tosiaan näytä liian raskailta jaloissa esim. hameidenkaan kanssa :)

      Poista
  6. Tosi söpöt kesäkengät! :)

    VastaaPoista
  7. Mikä koko sinulla normaalisti on kengissä? Ovatko Stanit millaista mitoitusta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on normisti 36-37 eli aika normimitoitusta nämä siis :) Riippuu vähän kengistä!

      Poista

Designed by FlexyCreatives