Suomi-Ruotsi-Norja part. 1

Olisikohan jo aika lopettaa lomailu bloggaamisenkin suhteen? Postaustaukoa on kertynyt aika pitkä tovi. Lomalla ollessani tosiaankin lomailin eikä minulla kyllä ollut mahdollisuuttakaan postailla, kuin kuvattomia postauksia pitkin Suomea. Vietin kolmen viikon lomasta 6 kokonaista päivää kotona ja muuten viiletin pitkin Suomea, Ruotsia ja Norjaa. Paljon tuli kuitenkin nähtyä ja autossa olenkin istunut lomani aikana yli 4000 kilometriä. Kerrottavaa onkin paljon, joten aloitetaan siis kesäloman alusta heinäkuun alkupuolelta :)

Matkaan reissulle lähdettiin heti maanantaina 4.7. sen jälkeen, kun oltiin saatu vietyä Teukka mummille hoitoon. Suuntana oli ensimmäisenä Tuurin kyläkauppa, jossa emme olleet aiemmin käyneet kumpikaan. Olihan siinä paikalla kokoa keskellä ei mitään, mutta loppujen lopuksi kokemus oli aika suppea. Kierrettiin nopeasti sisustuspuoli läpi sekä tsekattiin kosmetiikkapuoli, josta sentään tarttui parit Essencen meikit mukaan. Erityisen edullinen paikkahan Tuuri ei ole, joten mitään ostosvimmaa ei päässyt syntymään. Yöksi suuntasimme Veteliin, josta löysimme oikein hauskan Aittamajoituksen. Omistajalla oli kartanossa 27 metriä pitkä sähköautorata, jolla kuulemma järjestetään säännöllisesti osakilpailuja.


Vetelistä suunnattiin seuraavaksi Raaheen, jossa kävimme mummini luona syömässä sekä esittelemässä Sami sinnekin päin sukulaisille. Kihlajaislahjaksi saimme mummiltani hänen maalaamansa ikonin, joka päätyy meidän työhuoneen seinälle kunhan vain löydän meidän hyvässä piilossa olevat taulukoukut.


Raahesta matka jatkui Haaparannan kautta Ylitornion Aavasaksaan, johon jäimme yöksi sympaattiseen 6 neliön mökkiin. Vaaran huipulla ukkonen oli melko vaikuttava kokemus ja sateen tauottua hetkeksi saimme käytyä ottamassa muutamia upeita maisemakuviakin. 


Tässä oli reissukuulumiset ensimmäisiltä kahdelta päivältä ja koko matkahan jatkui kokonaisuudessaan viikon. Suomi tuli kyllä tutuksi tällä matkalla ja onneksi päätimme suunnata Nordkappiin saakka. 

Nyt lähden kuitenkin kohti Hämeenlinnaa, sillä kummini järjestävät perinteiset rapujuhlat tänä viikonloppuna. Reissukuvia on varastossa vielä todella paljon, joten pysykäähän kuulolla :) Etenkin Norjan puolelta kuvamateriaalia on aivan valtavasti. Ihanaa viikonloppua!
  1. Mekin käytiin tänä kesänä Tuurissa! Mullekaan ei tällä kertaa löytynyt mitään, mutta vanhemmat löysivät puutarhajuttuja senkin edestä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin kuvitella, että enemmällä ajalla oisin löytäny vaikka mitä ja varmaan paljon turhaakin :D Yhet kivat sisustustikkaat siellä itse asiassa oli, mutta ei ois mahtunu autoon mitenkään matkaan tällä kertaa :(

      Poista

Designed by FlexyCreatives