Virkistävä kotitekoinen lemonade

Päätin eilen kirppistellä pitkästä aikaa ja onneksi päätinkin, sillä löysin Pitäjänmäki kierrättää- ryhmästä tämän ihanan Iittalan Kartio kaatimen 7 euron hintaa. Normaalistihan nämä maksavat 55 euroa uutena, joten todella hyvä löytö ja myöskin syy siihen miksen ole tätä koskaan uutena ostanut. Kartion hakureissulla sain myös samalla idean kokeilla kotitekoista Lemonadea, johon löysinkin oikein passelin ohjeen.


Kotitekoiseen Lemonadeen tarvitset seuraavat tarvikkeet:

2dl vettä
1,5dl sokeria
6 sitruunaa
n. 7dl kylmää vettä

Aikaa Lemonaden valmistamiseen on hyvä varata hieman yli tunti, sillä operaatio käsittää seuraavat työvaiheet:

1. Kuumenna 2dl vettä ja sekoita siihen sokeri. Liuota sokeri veteen kokonaan ja anna jäähtyä.

2. Lisää sitruunan liemi (n. 2dl) joukkoon.

3. Lisää joukkoon kylmää vettä oman makusi mukaan (itse laitoin vain 5dl) ja anna viilentyä jääkaapissa kunnolla.

4. Lisää joukkoon sitruunan viipaleita ja jääpaloja, juoma on valmis tarjoiltavaksi :)


Itse olen todellinen sitrusjuomien ystävä, joten hieman kirpeämpi Lemonade oli meille juuri sopiva. Tulen tekemään tätä varmasti paljon useamminkin, sillä sen verran vaivattomasti tämä kuitenkin syntyi. Joukkoon voisi sopia myös hiilihapotettu kivennäisvesi, mutta tällä kertaa kokeilin ihan hanavedellä. 

Toivottavasti tekin tykkäätte tästä yhtä paljon kuin minäkin!
  1. Tykkään kirpeistä juomista, ihan mehu mutta myös kossutilkka lasinpohjalla kelpaa :') harvemmin jaksaa sekoitella ja tehdä hienohkoja juomia vain itselleen kotona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Caipiroska ja mojitot kuuluu mun lemppareihin holillisista, hah :) Kieltämättä kotona iskee usein laiskuus ja usein aamuinen sitruunavesikin on liikaa vaadittu tältä neidiltä :D

      Poista
  2. Pakko testata koska näyttää niin hyvältä! :))

    VastaaPoista
  3. Oi kuulostaa hyvältä! :) en ole koskaan kokeillut tehdä ite, mutta joskus voisin kokeilla! Miten siitä tuli noin sinistä? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah voi sua ihanaa, toi kannu on vaaleansininen ♥ :D Tee iihmeessä tätä, on ihan superhyvää! Ens kerralla voisin lisätä tähän itse vähän minttua ja limeä :)

      Poista
  4. Hieno kannu ja tuo juoma vaikuttaa siltä että haluan ehdotomasti kokeilla sitä. :)

    VastaaPoista
  5. Toi kannu on aivan ihana! ♥ Ja tota juomaa voisi itsekin testata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannu oli kyllä huippuostos ♥ Siitä vaan väsäilemään tätä sitten! :)

      Poista
  6. Lemonade on kyllä aivan mielettömän hyvää! :) Meillä tuo kuuluu melkeinpä jo jääkaapin vakiovarustukseen - miehelle se kuulemma tuo lapsuusmuistoja, mä taas pidän tästä muuten. Ja hei, tuo kannu on aivan mielettömän kiva! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. EIkös sun mies ollu jenkki? :) Hyväähän tuo on, joten ihmekö jos säkin tykkäät :) Kiitos, toi kannu on kyllä ♥

      Poista
    2. Joo - amerikkalainenhan se! :) Utahista, jos ihan tarkkoja ollaan. Erityisesti vaimolla on hyvin usein kova ikävä takaisin Kalliovuorille... :-D

      Poista
    3. Itse en ookkaan vielä koskaan käynyt jenkeissä, mutta suunnitelmina on kyllä!

      Poista
  7. Näyttää kyllä tosi hyvältä ja virkistävältä! Ja hyvä löytö toi kaadin, näyttääkin kivalta :)
    https://meikkiarsenaali.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä vaan kokeilemaan jos sitrusjuomat yhtään maistuu :) Kaadin oli kyllä löytö, kun yleensä näistä pyydetään käytettynäkin korkeaa hintaa.

      Poista

Designed by FlexyCreatives