Tarkemmin Tukholman tekemisistä en kerennytkään vielä kertoa teille, joten tässä muutamia juttuja mitä reissulla tuli tehtyä. Kuten jo aiemmin postauksessani kerroin, itse Tukholmassa emme tehneet mitään kovinkaan ihmeellistä tällä kertaa, sillä nukuimme melko myöhään aamupalan jälkeen ja kävimme pyörimässä keskustan meikkikaupat sekä tavaratalo NK:n läpi.
Tukholmassa tuli myös testattua paljon puhuttu Joe and The juice, joka tuntuu olevan nyt uusi "Starbucks". Instagramissa näkee monella juurikin näitä mukikuvia ja jotta voin tuomita paikan, halusin sen myös itse testata. Joe and the juice toi mieleeni kotimaisen Jungle juice barin ja Juicessa tilasin "Hell of a nerve" nimisen smoothien. Hinnakashan tämä oli eikä mitenkään erikoinen. Täällä myös noudatettiin samaa systeemiä kuin Starbucksissa eli asiakkaan nimi otettiin ylös. Kaikki työntekijät olivat toki miespuolisia, kuten Joe and the juicessa on ilmeisesti tapana. Oma tuomioni on, ettei tätä paikkaa kannata lähteä erikseen metsästämään ja kohtahan Suomeenkin avataan oma versio. Saas nähdä millaiset jonot se saa aikaan niin kuin Starbucks aikoinaan.
Tukholman saaristossa nautittiin laivan kannella kauniista kesäilmoista sekä bongailtiin ohi meneviä laivoja. Koitettiin myös kerätä Pokemon GO:hun kilometrejä, mutta laiva ajoi liian kovaa god dammit.
Laivalla testasimme uuden Sushi & Go-ravintolan ja onneksi sieltä sai lohilautasen. En nimittäin koskaan tilaa mitään muuta kuin lohisushia, joten juuri täydellinen annos minulle. Sami kokeili medium lautasta, joka sisälsi erilaisia susheja ja ilmeisesti sekin upposi herraan todella hyvin.
Ruotsista on tulossa myös ostospostaus kunhan saan kaikki ostokset kuvattua. Kohta alkaa jo iltaisinkin olemaan töiden jälkeen niin pimeä, että kohta saa viikonloppuisin hyödyntää valoisat ajat kuvaamiseen blogia varten. Bloggaajan painajaisaika on siis alkamassa enkä varmasti ole ainoa, jota tuleva pimeys tässä suhteessa ärsyttää. Muutoin tykkään kyllä fiilistellä iltaisin kynttilän valossa ♥
Blogiin on myös tulossa jälleen lippuarvonta piakkoin, joten pysyhän kuulolla! :)
Kuulostaa että sullaon ollut mukava reissu!<3
VastaaPoistahttps://harrietgripenberg.blogspot.fi/
Oli oikein onnistunut kyllä! :)
PoistaTosi kiva postaus! Tukholma-vinkit kiinnostelee aina! :)
VastaaPoistahttps://m-stay-fresh.blogspot.fi/
Tukholma-vinkit lueskelen itsekin aina mielelläni!
PoistaIhanan tyttömäinen blogi! Tykkäsin paljon tästä postauksesta :-)
VastaaPoistaKiitos Sofia ♥
Poista