I love me- messukierros

Aijai, taas on yhdet ihanat messut takana. Sain houkuteltua (vaiko pakotettua) serkkuni Maijan mukaan messuille, sillä hän ei ollut käynyt siellä vielä koskaan. Itselleni tämä oli kolmas kerta ja aion todellakin mennä aina jatkossakin. Messuthan ovat melkoiset naisten messut ja teemana on rakastaa itseään. Se taito puuttuu yllättävän monelta, myös ajoittain itseltänikin. 

Tällä messukierroksella kiersin enemmän kauneuspuolella ja vähemmän treeni- ja terveyspuolella. Siinä jo itselläni suurin muutos viime vuoden kokemukseen nähden. Tällä kertaa etenkin Beautyblenderin ja Invisibobblen, Carpelan Cosmeticsin sekä Biozellin pisteet veivät voiton. Olin varautunut rahanmenoon näillä messuilla ja löysinkin vaikka mitä kivaa. Tarkoituksena oli ostaa perinteinen Roosa nauha- Invisibobble minulle ja Lotelle sekä Lotelle myös jotain muuta synttärilahjaksi. Ostokset esittelen kuitenkin teille erikseen, niitä on nimittäin melkoinen läjä :)




Meikkipuolella kovin säpinä tuntui käyvän NYXin pisteellä. Kyseinen merkki tuntuu olevan ehdottoman suosittu tällä hetkellä. Itse en ainakaan testiin ostamastani ripsarista tykännyt, mutta saatan antaa NYXin muille meikeille vielä mahdollisuuden tulevaisuudessa. Omia lemppareitani ovat tällä hetkellä Maybellinen ja Essencen meikit ja niitä ei kovin helposti syrjäytetä. 


Terveyspuolelta serkkuni löysin Puhdistamon pisteeltä Chian siemeniä sekä paaaaljon leipää, jota laittaa sitten pakkaseen. Itse harkitsin Celsiuksen ostamista, mutta ne jäivät tällä kertaa messuille. 


Messuilla tapasin myös ihanan Saijan, jonka kanssa oltiin sovittu treffit messuille. Ihana saada toiselle "kasvot" ihan luonnossakin, vaikka blogia onkin tullut luettua jo ainakin pari vuotta :)  Todella herttainen ja symppis tyttö! Bongasin myös Anna-Marian CoCoVin pisteeltä, mutta hänen kanssaan ei valitettavasti keretty juttelemaan sen enempää.

I love me- messuthan loppuvat tältä vuodelta tunnin päästä, joten tässä on turha enää hoputtaa ketään messuille. Jos et kerennyt tänä vuonna käväistä niin ehdottomasti ensi vuonna sitten! Monissa blogeissa onkin näkynyt jo messukuulumisia ja ilmeisesti myös teillä muilla oli ihanat messukokemukset. 

Mikä teidän mielestä oli parasta tänä vuonna I love me-messuilla? :)
  1. En jaksanut mennä messuille, vaikka voitinkin kisasta ilmaset liput. Vähän samat aiheet ja valmistajat aina pyörii, mutta onhan ne aika kivat ja paljon tarjouksia ainakin. Melkeen tylsää seurata juuri nyt blogeja kun kukaan ei ole muusta voinut päivittää :'D Mutta kivat fiilikset näyttäisi olleen vaikka oli pari tärähtänyttä kuvaa tässä postauksessa. Sielä on varmasti ollut ihmisryysis taas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä ymmärrän sun fiilikset :D Mua itteeni ärsyttää kans aina sellaset massatapahtumat (esim. konsertit) mihin itellä ei oo ees mielenkiintoa osallistua ja kaikki jauhaa niistä :D Myöskin Saara Aalto-fiilistely ärsyttää nyt. En jaksanu roudata järkkäriä messuille mukaan niin kuvat nyt oli tällä kertaa tällaset. Tarpeeksi oli roudaamista jo muutenkin siellä :) + iPhonen etukameran selfiet on 5/5

      Poista
  2. NYXillä on muutamia ihan huipputuotteita ja sitten niitä floppeja, mutta tuntuu, että uudet julkaisut on olleet viime aikoina aika onnistuneita! :) Kivan näköinen messupäivä ollut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisko sulla suositella jotain hyvää NYXiltä? :) Messut oli kyllä taas huiput!

      Poista

Designed by FlexyCreatives