Suuntana Göteborg

Tänään koitti vihdoin se päivä, jota on odotettu kesästä asti. Tiedossa on nimittäin reissu Göteborgiin pitkästä aikaa. Kyseessähän on tietysti kisareissu ja kisoina ei mitkään vähäisemmät kuin laserhipan Ruotsin mestaruuskisat. Meitä lähtee Suomesta melkoinen joukkio matkaan ja on matkassa mukana myös yksi venäläinenkin. Joukkueita kisoihin on tulossa noin kymmenisen kappaletta, joten hyvät väännöt saadaan aikaiseksi.

Kisat itsessään kestävät kolme yötä, ja kyllä, nimenomaan yötä. Pelit pelataan öisin klo 19-07 välillä, joten maanantain lomapäivä tulee tarpeeseen. Voi olla melkoinen "jet lag" kun Ruotsista palataan kotiin. 




Koska kyseessä on yökisat, voi olla ettei Göteborgissa tule kauheasti muuta nähtyä kuin Laserdome ja hotelli. Näidenkin kahden välillä on vain muutama sata metriä, joten siltä osin varmasti jännä reissu tulossa. Lento Göteborgiin lähtee tänään klo 19:15 ja kotiin palataan sunnuntai-iltana toivottavasti jokin kiva muisto kisoista mukanaan. Blogi tulee siis hiljentymään reissun ajaksi, mutta eiköhän kisoista riitä sitten juttua. Reissua voi toki seurata Instagramin ja Snapchatin kautta ja näistä molemmista minut löytää @Pinxedful nimellä.

Ihanaa viikonloppua kaikille! ♥
  1. Pidä hauskaa kisoissa, nähdään ensi viikolla! =) Toivottavasti sulla on jotain kuvia!

    VastaaPoista

Designed by FlexyCreatives