Kaunis ja aurinkoinen Göteborg

Ennen kisareissun alkamista mietin kovasti, että ehdinkö tekemään mitään pelaamisen lisäksi Göteborgissa, mutta onneksi se pelko osoittautui nopeasti turhaksi. Meillä oli joka päivä muutama tunti aikaa pyöriä missä halusimme ja kävimmekin Göteborgin keskustassa päivittäin. Hotellin oven edestä meni raitiovaunu, jolla pääsi suoraan parhaille shoppailualueille. Täytyy antaa muutenkin plussaa Göteborgin julkiselle liikenteelle. Mm. matkalippujen ostaminen oli tehty superkäteväksi Västtrafikin aplikaatiolla ja turistinakin appsin käyttäminen oli vaivatonta.



En ollut aiemmin juurikaan Göteborgin keskustassa pyörinyt, joten sinne lähdettiin melkoisena ummikkona. Keskustasta löytyi tietysti kaikki tutut liikkeet, kuten Gina Tricot, Cubus sekä H&M joka toisella kulmalla. Göteborgista löytyi myös kuitenkin paljon ihania pieniä sisustusliikkeitä, Zara Home sekä Sephora. Joulu oli myöskin vahvasti jo läsnä kaupoilla ja Instagramiani seuraavat ovatkin sen varmasti jo huomanneet.




Itse kisoista en aio sen enempää jaaritella, mutta pelit menivät juuri niin kuin olimme etukäteen ajatelleetkin. Hieman väsymys painoi aina ajoittain ja kellon kääntäminen aiheutti myöskin omat haasteensa. Meidän joukkueelle muodostui kuitenkin ne omat hauskat jutut vaikean alun jälkeen enkä muuttaisi meidän jengissä mitään Isot kiitokset siis Ladies Firstille kivoista kisoista!




Nyt kun olen tutustunut Göteborgiin paremmin kaupunkina, haluan ehdottomasti käydä täällä uudelleen ja aion raahata Saminkin joskus mukaan. Mikäli siis suunnittelet reissua Ruotsiin niin suosittelen ehdottomasti Göteborgia kohteena! Reissusta on muuten myös tulossa erikseen shoppailuvinkkipostaus sekä tietysti ostokset, joten pysykäähän kuulolla :) 
  1. Tuo Göteborg muistuttaa pienesti kuvissa Kööpenhaminaa, joka kyllä on kanssa ihana kaupunki! Koskaan en ole kyllä edes Ruotsissa käynyt! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kääpenhamina oli kyllä ihana paikka, tykkäsin myöskin! Nyt ihmeessä vaan käymään Ruotsissakin :) Tukholma, Göteborg ja Borås on kaikki ihania paikkoja ♥

      Poista
  2. Tosi kivoja kuvia! Göteborgissa olisi kiva käydä, ja ollaankin suunniteltu ensi vuoden puolella tuolla käymistä, joten jään ehdottomasti seurailemaan tulevia postauksia!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihanaa, että säkin pääset Göteborgiin! Varsinkin nyt kun oli kaunis syksyinen ilma, niin kaupunki kyllä näytti parhaat puolensa :) Joo pysy ihmeessä kuulolla postauksien suhteen!

      Poista
  3. Ruotsi on hyvin paljon suomen kaltainen myös sisämaassa ja pienemmissä kunnissa :) Ite oon käynyt vain Tukholamssa. Ehkä taas joskus tulisi ruotsinristeily tehtyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niin on :) Itse oon käynyt Göteborgin ja Tukholman lisäksi Jönköpingissä sekä Boråsissa. Etenkin Borås oli sympaattinen pienempi paikka :) Me onneks käytiin just Ruotsin risteilyllä ja toivottavasti päästään taas talvella! ♥

      Poista

Designed by FlexyCreatives