My day 15/11/2016

6:30 Herätyskello soi poikkeuksellisen aikaisin, sillä töistä on päästävä lähtemään viimeistään kolmelta. Ihme ja kumma saan silmät auki kivuttomasti.

6:32 Aloitan meikkaamisen ja valmistautumisen töihin. Teukka heräilee pikkuhiljaa saunasta Samin lätkähousujen sisästä. Se on hänen uusi lempipaikkansa nukkua.

6:40 Ehostukset on saatu kuntoon ja seuraavaksi Teukka saa ruokaa ja muutamat rapsut, ennen kuin äiti lähtee töihin.

6:45 Lumessa ja loskassa ylämäkeen tarpominen kantamusten kanssa on tosi mahtavaa!

6:57 Kirjaan itseni sisään työpaikan aulassa. Törmään työkaveriini ja kävelemme yhtä matkaa rappuset ylös. Meillä on diili, että aina on käytettävä portaita kuudenteen kerrokseen. Hyvää hyötyliikuntaa!

7:05 Aika tehdä aamupalaa eli tehdä mikropuuro. Aiemmin inhosin kaurapuuroa, mutta nyt se kuuluu jokaiseen aamuun kiinteänä osana.



8:15 Neuvon työkaveria muutamassa jutussa ennen hänen koulutuspäiväänsä.

11:00 Lounasaika! Meidän junioriosastolla on tapana lounastaa aina yhdessä klo 11. Käymme läpi päivän polttavat puheenaiheet sekä kyselemme Metron 10 kysymystä. Useimmiten ei saada lähellekään kymmentä oikeata vastausta ilman, että jokainen on saanut sanoa oman vaihtoehtonsa.

14:00 Joulumielen kohotusta toimistolla eli jouluiset pullakahvit kollegoiden kanssa. 

14:55 Kerrankin valoisaan aikaan töistä pois!

15:05 Bussimatka Helsingin keskustaan pelaten samalla Pokemon GO:ta. Harmikseni en löydä uusia Pokemoneja, mutta kilometrejä kertyy kivasti ruuhkabussissa.

15:35 Poikkean Akvamariinin toimistolla hakemassa muutamia tuotteita testiin ja vaihdan kuulumisia.

15:45 Siirryn muutaman kerroksen alaspäin HUSLABin tiloihin, sillä tänään pitää käydä verikokeissa. Viimeksi pyörryin verikokeissa, sillä pelkään verikokeita yli kaiken.

15:46 Totean, että jonossa on 11 ennen omaa vuoroani ja toivon ettei siellä mene koko iltaa.



16:05 Vuoroni koittaa onneksi kuitenkin melko nopeasti ja verikokeetkin sujuvat kivuttomasti ilman pyörtyilyä. Kohdalleni osuu onneksi myös maailman mukavin hoitaja.

16:15 Käyn Kampin metroasemalla lataamassa matkakorttini ja toivon, että bussi kotiin tulisi pian.

16:19 Odotan bussia laiturilla ja totean, etten joudu odottamaan kuin 6 minuuttia.

16:25 Bussi tulee ja Pokemon GO:n pelaaminen voi taas alkaa.

16:50 Jään pois bussista ja tarvon lumikinoksen läpi kotia kohti.

16:55 Astun kotiovesta sisään ja annan Teukalle muutamat pusut. Samille huikkaan vain nopeat moikat samalla, kun lysähdän sänkyyn.

17:20 Lepäilen sängyssä nukahtamatta. Pitkä päivä vaati veronsa.

17:45 Alan tekemään meille ruuaksi pizzaa.



18:15 Ruoka on valmista ja katsotaan samalla uutta sarjaa nimeltään Touch. Sarja kertoo autistisesta pojasta, joka kommunikoi maailman kanssa numeroiden kautta. Sarjaa on ilmestynyt jo ilmeisesti kolme tuotantokautta ja voin suositella tätä kovasti!

19:30 Touchin katsominen jatkuu edelleen. Jokaisen jakson päätyttyä katsotaan ”vielä se yksi jakso”.

20:00 Meillä on kotona ihan järkyttävän kylmä olohuoneessa, joten nyt on pakko käydä suihkussa lämmittelemässä. Lämmittäisin saunan vaikka joka päivä, jos se olisi hieman edullisempaa.

20:20 Kuuma suihku tekee ihmeitä palelulle.

20:25 Touchin katselu jatkuu jälleen. Napsautan kaikki meidän talvivalomme päälle ja nautin tunnelmasta Samin kainalossa.



21:45 Viimeiset somen selailut sekä dataukset sohvalla ennen sänkyyn menoa. Menen joka ilta poikkeuksetta viimeistään kymmeneltä sänkyyn.

22:25 Selailen vielä kirjaa aivan liian myöhään, mutta kummasti tällä kertaa ei väsytäkään.

22:45 Napsautan viimein valot kiinni ja nukahdankin kuitenkin nopeasti, vaikka Teukka ei ole vieressä tuhisemassa. Yleensä hän on seurana siihen asti, kunnes Samikin tulee nukkumaan.

Sellainen oli oma tiistaipäiväni tällä kertaa. Pitäisikö näitä postauksia tehdä useamminkin? :) Muistakaa myös osallistua Vichyn tuotepaketin arvontaan täällä!
  1. Miten sä pystyt noin nopeasti heräämisen jälkeen lähtemään töihin :D Mä olisin ihan puoliunessa, jos olisin jo puoli tuntia heräämisen jälkeen työpaikalla! Tossa kyllä säästyy aikaa kun syö aamiaisen vasta töissä. Oli kyllä kiva postaus, näitä tavallisia my day -postauksia on mukava lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha :D Mä en jotenkin vaan osaa jäädä asumaan kotiin heräämisen jälkeen, kun muuten siinä voikin sitten vierähtää se parikin tuntia :D Kai tää ominaisuus on kouluaikoina opittu, että pitää maksimoida nukkumisaika. Aamiainen on kiva syödä töissä, kun säästää aikaa ja siinä samalla voi ihan hyvin lukea yön aikana tulleet sähköpostit :) Pitääkin tehdä näitä My day-postauksia siis jatkossakin!

      Poista
  2. Ihana ulkoasu ja ihania tää tän postauksen kuvat! :)

    http://hennaino.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. My day postaukset on kivaa luettavaa! Pitääpä itekkin harkita tällaisen postauksen väsäämistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tehdä! Siinä on vaan useimmiten muistamista, että mitä kaikkea päivän aikana tulikaan tehtyä ja useimmiten mulla unohtuu kuvaus kokonaan (niin kuin nyttenkin :D). Pitää varmaan haastaa itsensä tekemään My day-täysin kuvien avulla joskus!

      Poista
  4. Tällaiset postaukset on mun mielestä kivoja! Ihania kuvia, tulee niin joulufiilis ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tee säkin tällanen jos et oo tehny! Ois kiva nähdä joskus sunkin tavallinen päivä :) Kiitos kehuista! ♥

      Poista
  5. Ihania, jouluisia kuvia ja kiva postaus. Ehdottomasti useammin.

    VastaaPoista

Designed by FlexyCreatives