Parasta just nyt - sohva ♥

Olisipa meillä uusi sohva niin postauksen otsikko olisi omasta mielestä paljon osuvampi, mutta ei. Uutta sohvaa ei olla valitettavasti hankittu (eikä sitä kyllä suunnitellakaan), mutta olen ollut nyt torstaista saakka enemmän tai vähemmän kipeä. Netflix on ollut tulilla 24/7 ja minut on löytänyt sohvalta peittovuoren keskeltä. Teukka on onneksi pitänyt seuraa ja olen nyt saanut katsottua muutaman jouluelokuvankin. Flunssani muistuttavat epäilyttävästi aina miesflunssaa ja otankin toipilaana olosta yleensä kaiken irti, pahoittelut siitä Sami ♥

Jouluelokuvista tällä kertaa vuorossa olivat Royal Christmas sekä Neljä joulua yhdessä päivässä. Molemmat elokuvat löytyvät Netflixistä ja ensimmäistä suosittelen ehdottomasti! Vaikka en olekaan Lacey Chabertista aiemmin liiaksi tykännyt, nyt hänen roolisuorituksensa osui kyllä niin nappiin. Muutoinkin elokuvasta tuli ihan äärimmäisen hyvälle mielelle ja aion tämän katsoa joskus uudelleen. 

Eilen jaksoin kerätä sen verran voimia, että kävimme lemmikkimessuilla Mira-pupuni kanssa. Meidän piti ihan vain nopeasti käydä kissa- sekä koiranäyttelyssä, mutta kierrettiinkin läpi koko messut. Outletexpossakin tuli vierailtua ja meikkikokoelmaan löytyi paljon uutta testattavaa. Monia juttuja näistä olinkin halunnut testata jo pitkään ja nyt siihen tarjoutui mahdollisuus ihan superedullisesti. Pysykää siis kuulolla, testauspostaus on siis luvassa :)

Kohta puoliin voisin mennä soittelemaan omalle isälleni ja alkaa vihdoin kutoa hänelle myös uusia villasukkia, jotka minun on pitänyt tehdä jo vitosluokalta saakka. Edelliset ovat kuulemma jo niin rikki, että olisi jo aika saada uudet. Kunhan myös flunssa on lopullisesti selätetty, blogikin palaa takaisin normaaliin rytmiinsä. Ihanaa sunnuntaita kaikille ja kivaa isänpäivää! ♥

Ps. muistakaahan osallistua ihanan Vichy-tuotepaketin arvontaan :)
  1. Toipumisia! <3

    VastaaPoista
  2. Paranemisia sinne sängynpohjalle! Jouluelokuvat on miusta ihania eikä niihin ehdi edes kyllästyä, kun niitä voi katsoa vain tiettyyn aikaan vuodesta :D Itelle on jäänyt mieleen The Holiday - ei välttämättä mikään maailman paras elokuva, mutta jotain koskettavaa ja ihanaa siinä on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, The Holiday on munkin listalla! Oon nähny sen jo niiiiiiin monta kertaa, mut ei voi kyllästyä kyllä siihen :)

      Poista

Designed by FlexyCreatives