Joulun to do-lista

Joulun to do-lista vaiko kenties bucket list? Sama kai se, mutta tässä teille omia ajatuksiani siitä, mitä joulun aikaan kuuluu tehdä. Täällä meillä on jo pitkään fiilistelty tulevaa joulua ja lauantaina siihen onkin enää kaksi viikkoa. Tavallaan sääli, että vuoden paras aika koittaa kohta eikä sitä saa enää vain odottaa innokkaasti tehden samalla valmisteluja. Toisaalta tuo toinen osapuoli taitaa olla jo aika täynnä kaikki joulujuttuja, vaikka jouluhan jatkuu meillä aivan varmasti ainakin loppiaiseen asti. Onneksi meillä ollaan myös laiskoja kantamaan kuusta takaisin varastoon eli ihan hirveä harmi.

♥ Joulukuusen koristelu
Tämä on meillä jo tehty ja aionkin piakkoin esitellä myös meidän aivan ihanan, tällä kertaa valkoisen kuusen teille. Sen kiinteät ledivalot olivat pelastus, sillä mikään ei ole stressaavampaa touhua kuin valojen laittaminen kuuseen. Myös Ellokselta tilatut 50 uutta hieman värikkäämpää palloa näyttävät upealta valkoista vasten.

♥ Joulusuklaiden hankkiminen
Tämänkin tein jo kertaalleen, mutta joku (suurimmaksi osaksi minä) on jo syönyt melkein kaikki jouluksi tarkoitetut suklaat. Paketillinen Budapesteja katosi pöydältä alta aika yksikön ja itsenäisyyspäiväksi ostetut sinivalkoiset suklaat vetelevät myöskin viimeisiään. On tehtävä siis uusintakierros kauppaan ja hankkia uuden Budapest-paketin lisäksi Aladdineja sekä pieni paketti After Eightejä.

♥ Paketointitarvikkeiden hankkiminen
Tänä vuonna aion panostaa lahjojen paketointiin ihan eri tavalla ja näinkin mm. Tigerissa kaunista glitterpaperia, johon ehdottomasti haluan paketoida suurimman osan meidän lahjoista.
♥ The Joulukalenterin katsominen
Tästä mainitsinkin jo aiemminkin Joulun perinteet-postauksessani ja olenkin pystynyt pitämään tästä kiinni. Mikä olisi joulukuu ilman The Joulukalenteria sekä sen ihania hahmoja. Oma lempihahmoni on ehdottomasti Kerttu Santanen kaikkine hyvine sekä huonoine puolineen. Tunnustan myös muistuttavani häntä kovasti aika pelottavankin monessa asiassa.

Joulusiivous
Ehkä se listan inhottavin kohta, mutta valitettavasti ehkä myös tärkein. Onneksi olen jo aloittanut tehokkaan joulusiivouksen ja tällä hetkellä tekemistä ei ole niin kamalasti. Tosin parissa viikossa ehdin saada tänne vielä melkoisen kaaoksen toki aikaan, mutta toivotaan ettei moista synny. Olen vain liian taitava saamaan vaatekasoja aikaiseksi jokaiseen huoneeseen.
Jouluelokuvien katsominen
The Holiday sekä Love Actually ovat vielä katsomatta, mutta olen ennättänyt katsoa jo monia itselleni täysin uusia jouluelokuvia. Mikäli haluatte, esittelen ne mielelläni teille, jotta tekin pääsette niitä katsomaan!

Rentoutuminen
Läheisten kanssa yhdessäolon lisäksi jouluun kuuluu myös rentoutuminen. Onneksi itselläni on pari ylimääräistä päivää lomaa joulun jälkeen, joten voimme sitten Teukan kanssa nauttia parhaasta ajasta ihan rauhassa ilman työstressiä. Töissä ei onneksi jouluisin muutenkaan tapahdu mitään, joten mukava olla täysin irti siitäkin touhusta. Kumma kyllä, en ikävöi jouluja S-Marketin kiireessä.

Mitä teidän joulun to do-listalle kuuluu? :)

Designed by FlexyCreatives