Olohuoneemme ja sen sisustus

Olemme muuttaneet tähän asuntoon toukokuussa ja nyt vihdoin on aika esitellä ensimmäinen huone asunnostamme. Halusin aloittaa olohuoneesta, sillä muut huoneet ovat edelleen omasta mielestäni kesken ja mm. makuuhuoneemme sisustus tulee muuttumaan viimeistään helmikuussa, kun alan laittamaan pienokaisemme tavaroita ja sänkyä paikoilleen. 
olohuonesisustus1
Meidän asuntomme on 64,5 neliön kolmio, jossa on avokeittiö. Tästä kuvasta katsottuna eteinen jää kaappeineen selkäni taakse vasemmalle sekä keittiö suoraan taakse oikealle. Olohuoneesta pääsee meidän suht isolle lasitetulle parvekkeelle, jossa Teukkakin tykkää viettää aikaa. Meidän uusi asuntomme on ihanan valoisa verrattuna vanhaan ja onhan tämä vuonna 2011 rakennettu talokin ehdottomasti plussaa. Lisäksi pääsen kotoa kävellen töihin, joten suuri inhokkini julkisen liikenteen käyttäminen on käytännössä poistunut ongelmalistaltani. Tässä kuvassa näkyy myös meidän uusi TV, jonka Sami osti meille viime viikolla. VIhdoin meilläkin on kauan himoitsemani Samsung Curved 65" ♥

Meidän asuntomme kaikki huonekalut Samin tietokonetuolia lukuunottamatta on hankittu Ikeasta. Onneksi osan olen myös löytänyt Facebook-kirppareilta ja kuvassa näkyvä hylly, tv-taso sekä nojatuoli on juurikin hankittu käytettyinä ja ne ovat juuri samat, kuin mitä olin katsellut uutenakin. Hylly, tv-taso ja nojatuoli on ostettu kaikki yhteensä edullisemmin kuin mitä pelkkä nojatuoli maksaisi uutena.
olohuonesisustus10
Tv-tasomme päätyä koristaa meidän tänä vuonna hankkimamme valkoinen tekokuusi, jonka Teukkakin on antanut olla ihmeen rauhassa. Välillä pallot meinaavat saada kyytiä, mutta kuusta ei kuitenkaan ole esim. kaadettu kertaakaan. Viimeiset lahjansa kuusi saa alleen tänä viikonloppuna, kunhan saan kaikki paketoitua.

Hyllyn päällä meillä on Pentikin tuikkupuu, joka on ollut ehdottomasti paras ostos pitkään aikaan. Ostin tämän pari vuotta sitten hyvällä alennuksella Sokoksen 3+1- päiviltä eikä sitä ole tarvinut katua hetkeäkään. Enjoy the little things-purkki on tilattu Ellokselta tänä jouluna ja tuikkupuun juurella säilytän Iittalan vitriiniä isommassa koossa. Loput kaksi pientä löytyy meiltä makuuhuoneen ikkunalaudalta.
olohuonesisustus4

olohuonesisustus11
Lexingtonin tyyny sekä harmaa karvatorkkupeitto ovat kotimme uusimmat hankinnat. Tyynynpäällisen ostin serkultani Maijalta ja torkkupeiton tilasin Jotexilta, kun satuin saamaan sen vihdoin puoleen hintaan. Jos kaipaat oikeasti lämmintä torkkupeittoa, niin tässä on valintasi! Tämän alla tulee helposti jo melkein kuuma.

Happiness is Homemade- kynttilähurrikaani on saatu äidiltäni tuparilahjaksi ja olikohan tämä alunperin Jyskistä jos muistan oikein. Vielä viime viikolla tämän paikka oli television vieressä, mutta nyt kun TV on niin valtava, eihän se enää mahdu siihen. Se löysi kuitenkin säilytyspaikan hyllyköstä.
olohuonesisustus5

olohuonesisustus8
Hyllystä meiltä löytyy lisää Pentikin ja Iittalan tuotteita, sillä meidän isompi poro majailee myös täällä. Seuranaan sillä on kolme eriväristä Mariskoolia, joissa säilytän tuikkujamme. Etummainen kirkas Mariskooli on hieman pienempi kuin kaksi taaimmaista ja se on hankittu myöskin Ellokselta tänä jouluna, sillä sen sai muun tilauksen yhteydessä hintaan 3,90 €. En ole koskaan ollut oikein Mariskoolien ystävä, mutta nämä kolme väriä kelpuutan mielelläni kotiimme ja värikkäät olenkin saanut mummini Mariskoolikokoelmasta mukaani ♥ Mariskoolit muistuttavatkin minua juuri lapsuudestani ja mummini kodista, sillä hänellä on näitä varmasti ainakin melkein jokaisessa värissä :)
olohuonesisustus9
Hyllyn päältä meiltä löytyy Riviera Maisonin koristekuusi, Pentikin tuikkukippo, Ikean kynttilänjalka sekä pieni Pentikin poro, jonka ostin meille matkamuistoksi kesällä meidän Roadtripilta Norjaan Saariselältä. Vaikka poroja myydään toki ympäri Suomen, on kiva että tämä on ostettu juurikin Lapista, jossa näimmekin paljon poroja myös liikenteen seassa autotiellä.

Tältä näyttää siis meidän olohuoneemme. Miltä sisustus näyttää teidän silmäänne? :) 
  1. Ihan super ihana koti!!! <3
    https://jennasus.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Ihania yksityiskohtia! :)

    VastaaPoista
  3. Ihanan näköinen! Ihanat sävyt ja kotoisan sekä lämpimän näköinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Harmi ettei pimeällä saa kunnolla kuvia. Täällä on nimittäin todella kodikasta iltaisella, kun poltetaan kynttilöitä mm. tuikkupuussa :)

      Poista
  4. On tosi ihanannäköinen koti teillä <3 Tosi kivasti mietittyjä yksityiskohtia :)

    VastaaPoista

Designed by FlexyCreatives