Ripsienpidennykset @ Beautiful Skin

Viimeisimmät kokemukseni ripisienpidennyksistä ovat tältä kesältä, kun kävin laitattamassa ripset Leppävaarassa eräässä kauneushoitolassa ja totesin, että siinä meni harvinaisen tehokkaasti 100 € hukkaan, sillä ne ripset eivät pysyneet sitten yhtään. Sen jälkeen olenkin ollut pitkään ilman pidennyksiä, kunnes Beautiful Skinin ihana Krista otti minuun taas yhteyttä. Krista on itselleni tuttu jo muutaman vuoden takaa, sillä teimme aikoinamme yhteistyötä Kristan silloisen kauneushoitolan sekä oman vanhan blogini Fashionable Fitness Friendsin kesken. Nyt hänellä on kuitenkin aivan oma kauneushoitolansa Helsingin Töölössä osoitteessa Mechelininkatu 47A ja siellä kävinkin laitattamassa itselleni uudet pidennykset.
Tällä kertaa minulle laitettiin pituutta lisää hyvin maltillisesti ja ripsissäni on nyt 9-10mm pitkät pidennykset. Look on oikeasti todella luonnollinen ja silmälasitkin menevät näiden kanssa päähän. Aiemmin 12mm pitkät pidennykseni ovat ottaneet linsseihin kiinni, mutta näiden kanssa sitä ongelmaa ei onneksi ole. 

Ripsienpidennysten kanssa tykkään ehdottomasti eniten siitä, ettei aamulla tarvitse meikkailla turhia. En tykkää jäädä asumaan aamuisin kotiin ja tämä nopeuttaakin töihin lähtöäni muutamalla tarpeellisella minuutilla. Lisäksi onhan se nyt plussaa, että naama on "edustuskunnossa" käytännössä aina ripsien avulla.
Ihana Krista haluaa myös ilahduttaa teitä ja tarjota viidelle ensimmäiselle ajanvaranneelle ripsienpidennykset puoleen hintaan. Ajan voit varata joko netin kautta täältä tai soittamalla numeroon: 040 776 0664

Mikäli siis kaipaat laadukkaita ripsienpidennyksiä Helsingissä, suosittelen ehdottomasti Kristaa! Saat taatusti kauniit ripset sekä mahtavaa juttuseuraa ripsien laiton ajaksi ♥
  1. Oi, ompa nätit ripset <3 Ite en oo koskaan kokeillut ripsienpidennyksiä, muta voisin toki harkita kokeilua joskus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Terhi :) Sen jälkeen kun kokeilin itse ekan kerran niin oon kyllä ollut koukussa :D Niin helpot ja ihana herätä aamullakin vähän siistimmän näköisenä :) SUosittelen siis kyllä kokeilemaan!

      Poista

Designed by FlexyCreatives