Bikinichallenge, tuo ihana syy syödä ja liikkua terveellisesti? Muistattekin varmaan, että olen aiemminkin ollut mukana Bikinichallenge-valmennuksella ja sitä noudattamalla olenkin saanut hyviä tuloksia. Nyt kun olen ollut mukana kolmannella bikinillä, olen kuitenkin keskittynyt enemmän voimaan hyvin ja kuuntelemaan itseäni. Tänä syksynä olen ollut äärimmäisen väsynyt, joten oikeastaan kaikki liikkuminen zonen lisäksi on jäänyt pois ohjelmasta. Irtisanoin salijäsenyyteni hiljattain ja päätin, että jos haluan käydä salilla, käydään sitten työpaikan alakerran salilla.
Paras asia, joka kaikista bikineistä on kuitenkin jäänyt käteen, on säännöllinen ja maltillinen syöminen. Aiemmin en syönyt koskaan aamu- enkä välipalaa, mutta nykyään syön tai pahamaineinen nälkäkiukku iskee. Syön joka aamu töissä puuron ja yleensä välipalalla rahkaa. Lounas syödään meille töissä klo 11, joten n. kolmen tunnin välein olen syömässä jotain ja siihen kroppanikin on jo tottunut. Myöskin vireystasot pysyvät ihan eri tavalla ylhäällä, kun ruokarytmi on säännöllinen. Eräs työkaverinikin sai huomata, että välipala tekee ison merkityksen. Hänkään ei kotona enää "mätä" illallista samaan malliin kuin aiemmin. Tosi hyvä juttu siis!
Skyr-rahkoja tulee syötyä melkein päivittäin ja ilahduinkin paljon, kun pääsin tekemään yhteistyötä Skyrin kanssa. Skyr on Islantilainen rahkamerkki, jonka valikoimasta löytyy taatusti jokaiselle jotain. Omia lemppareitani ovat ehdottomasti Kiivi-skyr (ei ilmeisesti valmisteta enää), Granaattiomena-vadelma sekä juotavista Skyreistä Trooppiset hedelmät.Sain Skyriltä testiin Inkivääri, pinaatti & mangoa-juotavaa rahkaa, Trooppiset hedelmät-juotavaa rahkaa, Kookos-rahkaa sekä Inkivääri-Lime-rahkaa. Aluksi jännitin kovasti, että mahtaako Inkivääri-Lime maistua liian voimakkaasti inkiväärille, sillä itse en ole lainkaan inkiväärin ystävä. Inkivääri oli onneksi enemmän mukana tuomassa rahkaan raikkautta kuin sitä voimakasta ominaista makuaan, joka tulee esiin mm. erilaisissa smoothieshoteissa, joten tämä nousi näistä yllättäen suosikseni. En myöskään ole suuri kookoksen ystävä, mutta tässä kookoksen maku ei myöskään ollut liian hallitseva.
Inkivääri, pinaatti & mango
Ravintosisältö 100 g:
Energiaa 224 kJ/54 kcal
Proteiinia 7,6 g
Hiilihydraatteja 5,1 g
Rasvaa 0,1 g
Suolaa 0,07 g
Gluteeniton
Trooppiset hedelmät
Ravintosisältö 100 g:
Energiaa 213 kJ/50 kcal
Proteiinia 7,6 g
Hiilihydraatteja 4,7 g
Rasvaa 0,1 g
Suolaa 0,07 g
Gluteeniton
Inkivääri-lime
Ravintosisältö 100 g:
Energiaa 261 kJ/62 kcal
Proteiinia 10 g
Hiilihydraatteja 4,5 g
Rasvaa 0,3 g
Suolaa 0,1 g
Gluteeniton
Kookos
Ravintosisältö 100 g:
Energiaa 298 kJ/71 kcal
Proteiinia 10,0 g
Hiilihydraatteja 3,6 g
Rasvaa 2,0 g
Suolaa 0,14 g
Gluteeniton
Koska bikinichallenge on 10 viikkoa kestävä dieetti ja diettaajat syövät ahkerasti rahkaa, Skyr on hyvä vaihtoehto tavallista rahkaa karttaville. Välillä itsekin on vaikea keksiä vaihtoehtoja rahkalle ja aina sitä ei jaksakaan alkaa kokkaamaan esimerkiksi munakasta. Joskus suosin tavallista rahkaa sokeroimattoman mehukeiton kanssa, mutta enää en yksinkertaisesti kykene sitä yhdistelmää syömään, aikansa siis kutakin.
Mitä te tykkäätte Skyr-tuotteista ja millaisia välipaloja suositte? Jos teillä on myös antaa hyviä reseptivinkkejä, niitä otetaan avosylin vastaan! :)
Tosi kiva postaus! Itsekin olen jo useampana vuonna suosinut Skyr-tuotteita etenkin alhaisen sokeripitoisuuden vuoksi, jos maustamaton jogurtti tai rahka ei ole oikein maittanut. Tuota uutta kookosrahkaa tuli maistettua just tällä viikolla ekaa kertaa, voi vitsi että rakastuin! Harmi vain että on hinnaltaan kalliimpaa kuin muut Skyr-rahkat :( Noita juotavia en ole vielä kokeillut, näitä voisikin lorauttaa joku kerta smoothieseen. Itse olen myös huomannut, että kylläisenä maailma näyttää paljon paremmalta ;) Itse en pysty ikinä lähtemään töihin ilman kunnollista aamupalaa, mutta se minkä mä olen nyt kuluneena vuonna oikeasti oppinut on, että töissä on pakko saada lämmin lounas tai vähintään ruokaisa salaatti, kun ennen olen vedellyt vain hedelmiä ja senhän tietää että nälkä iskee jo parin tunnin päästä ja kotona sitten mättää hirveitä annoksia päivällistä. Kun töissä syö lounaalla oikeasti hyvin, ei nälkäkään iske kotiin tultaessa samalla tavalla ja annoskoko on pienentynyt. Tosin tämän raskauden (ja etenkin voimakkaan pahoinvoinnin) myötä olen joutunut ihan opettelemaan tuota napostelukulttuuria ja mullakin tulee syötyä n. 3 tunnin välein jotain pientä, kun ennen söin vain muutaman ison aterian päivän aikana :)
VastaaPoistahttp://bottleoflove.blogspot.fi/
Niin joo, nää pikarinmalliset Skyrit taitaa olla about sen 50snt kalliimpia kuin noi "tavalliset". Mä lähden töihin siksi ilman aamupalaa, että olen töissä yleensä jo noin 30 minuutin sisällä heräämisestä, joten se on ihan sopiva aika syödä aamupuuro! Samalla voi sitten käydä sähköposteja läpi. Harmi, että sulla on ollut pahoinvointia :( Se ei oo mikään mukava vaiva!
PoistaKiitos ihanasta kommentista Heidi! ♥
Nuo kaikki on kyllä aina niin hyviä. Välipalana ihan suosikkeja.
VastaaPoistavinuski.blogspot.com
Niin on! ♥ Pitäis joskus taikoa näistä myös jäätelöä kotona :)
PoistaSkyrrit on kyllä aivan ihania ja löytyy monia erilaisia ihania makuja ♥ Plussaa myös näiden ''terveellisyydestä''! Mä olen heittänyt näitä ihan smoothieen tuomaan makua ja rakennetta!
VastaaPoistaIhanaa joulun aikaa sulle♥
http://emmikristiinan.blogspot.fi/
Suklaamuru ja mustikkapiirakka on myös tosi nam ♥ Menee oikeasti kunnon jälkkäristä, vaikka onkin tosiaan terveellisiä samalla! Kuka väitti ettei terveellinen voi olla hyvää? :)
PoistaIhanaa joulun aikaa sinnekin! ♥
Mie söin joskus Skyriä, mutta sitten rahkan maku alkoi tulla läpi ja valitettavasti en oo vieläkään oppinut syömääm rahkaa :( Mutta tein kyllä uuden ihanan löydön, jossa on 10g/100g proteiinia, nimittäin ProPud, sokeriakin löytyy samanverran kuin Skyreistä, joten ei paha - ja maistuu ihan vanukkaalle! Plus lusikka on mukana :D
VastaaPoistaEi rahka ookkaan kaikkia varten ja kyllästyin mäkin mun vadelmakeitto-rahka-yhdistelmään :( Mä oon kans syöny noita propudeja ja ai että etenkin se suklaa on hyvä! ♥ Maistuu melkein paremmalta kuin Jacky makupala :) Niitä kannattaa muuten tilailla isompina satseina Fitnesstukusta, kun nehän säilyy huoneenlämmössä ja tulee sitä kautta vähän edullisemmaksi :)
PoistaEn itse tykkää noista skyrin rahkoista, mutta nuo rahkajuomat on ihania! Niin täyteläisiä ja pitää hyvin nälkää :) Hyvää viikonloppua sulle! ♥
VastaaPoistahttp://bonheurrrrr.blogspot.fi/
Makunsa kullakin, ei kaikki oo kaikkia varten :) Noi juomat on kyllä ihanan raikkaita! Ihanaa viikonloppua sinullekin ♥
PoistaMä en oo ikinä oppinut syömään pelkkää rahkaa mehukeitolla, joten nää Skyrit on kyllä ollut kiireisen salilla käyvän ihmisen pelastus!
VastaaPoista♥ Written by Neea
Ymmärrän hyvin miksei normirahka maistu, se on aika äkäistä tavaraa ensialkuun :) Eipä se multakaan sujunut ilman opettelua. Joskus olin vielä niin hullu, että söin sitä pelkän purkkiananaksen kanssa, kamalaa :D
PoistaNoi Skyrrin uudet maut, esim tuo kookosrahka niin on täydellisiä välipalaherkkuja! :-D Ne on niin makeita että ne taltuttaa mulla jopa makeanhimon!
VastaaPoistaJoo kyllä, makeanhimo on näillä tiessään :) Hyvää, mutta samalla terveellistä!
PoistaRakastan itsekin tosi paljon Skyrejä! Niin hyviä ja helppoja. :-)
VastaaPoistahttp://adaemmimaaria.blogspot.fi/
Laiskan ihmisen pelastus nämä! :D
PoistaKiva postaus! Näistä tuotteista ei vaan taida olla laktoosittomia vaihtoehtoja saatavilla. Sait uuden lukijan! :)
VastaaPoistaJoo ei taida olla yksikään laktoositon tosiaan :( En ainakaan googlen kautta löytänyt, että olisi.
PoistaOi ihana kuulla, tervetuloa joukkoon! ♥
Noi skyrrin tuotteet on kyllä parhaita, itse kun harrastin kuntosalia ei tullutkaan oikeastaan muita rahkoja nautittua. Oma suosikkini oli uuniomena jota pystyi myös käyttämään itseasiassa makeisiin rahkapiiraisiin hyvin :)
VastaaPoistaSkyrit on kyllä hyviä ja mun ehdoton lemppari oli se Kiivi-skyr, harmi ettei tehdä enää :( Vadelma tulee tosin hyvänä kakkosena ja jäinkin nyt miettimään, että pitäisiköhän siitä itse kokeilla tehdä rahkapiirakkaa :) Kiitos vinkistä!
PoistaKävin myös syksyllä erään valmennuksen läpi ja skyrit tuli todella tutuiksi, hah. Oma suosikki on ehdottomasti vanilja-suklaamuru, mutta kyllä muutkin menevät oikein hyvin!
VastaaPoistaUskon, että tuli tutuksi! :) Se suklaamuru on kyllä tosi hyvää! ♥ Siitä varmaan tulis hyvää jäätelöä :)
Poista