Eilen vietimme Pupun kanssa osittaista Pupu-päivää, sillä piipahdimme pitkästä aikaa yhdessä Ikeassa. Tarkoituksena oli etsiä molemmille kivoja uusia sisustusjuttuja sekä ihastella vauvantarvikkeita tulevan varalle. Mitään suurempia hankintoja meillä ei ollut etukäteen, joten nyt mentiin ihan fiilispohjalta.
Pupu löysi mieleisen jättikynän ja sittenhän me mentiin |
Meillä on hakusessa uusi ruokapöytä ja niitä silmäilimmekin hieman tarkemmin. Tämä malli ei ole valitsemamme versio, mutta tuo samainen lamppu meiltää löytyy olohuoneesta hieman pienempänä versiona. Pupu taas mietti tämän isomman hankkimista ja olenkin vahvasti sen kannalla, että tämähän me hommataan Pupulle.
Auki pedatut sängyt ovat aina olleet suuri heikkouteni, mutta tiedän ettei tällainen ratkaisu toimisi meillä ikinä. Sänkymme kun on aina täysin auki pedattu eli harvemmin siis pedattu ollenkaan. Uudet lakanat huokuttaisivat myös, mutta meillä on lakanoita jo ainakin 10 paria ja niistäkin pitäisi osa karsia pois. Meilläkin kun käytetään oikeastaan vaan kolmea paria lakanoista niin turha kerätä niitä vielä lisää. Täytyisi kaivaa Konmari-kirja taas esiin...
Tässä malliolohuoneessa ihastuin eniten tähän sohvapöydällä olevaan asetelmaan ja hetken harkitsin hankkivani meillekin tällaisen. Tulin kuitenkin toisiin aatoksiin, sillä varmaan viimeistään vuoden päästähän meillä ei ole mitään koriste-esineitä alle metrin korkeudella.
Tämä malliolohuone muistuttaa jokseenkin järjestykseltään meidän omaamme ja olenkin sitä mieltä, että myös meidän olohuoneemme kaipaisi joko taulun tai esimerkiksi hyllyn telkkarin yläpuolelle. Hyllylle saisikin kätevästi koriste-esineitä turvaan Tyypiltä ja saisin itsekin vielä polttaa rakastamiani kynttilöitä. Myös verhot jotkin vaaleat valoverhot voisivat olla paikoillaan.
Tästä kuvasta otinkin mallia ja jotain lähti mukaankin. Arvaatteko kenties, että mitä?
Koska meillä ei vielä ole ruokapöytää, itse kattauksen koristeet saivat vielä jäädä Ikeaan enkä kyllä usko, että niillekään tulisi meillä ihan heti käyttöä. Tulemme todennäköisesti päätymään kahden istuttavaan Bjursta-ruokapöytään, jonka ääreen mahdumme kyllä jatkossa kolmistaankin. Yleensä olen ostanut Ikeasta harmaita kynttilöitä juurikin tuollaisten kynttilänjalkojen päälle, mutta tällä kertaa otin mukaan nämä vaaleanpunaiset. Tänään illalla ne pääsevätkin ensimmäisen kerran kokeiluun.
Kaupoilla kiertely raskaana ollessa on useimmiten tuskaa ja tuohon kasaan tämä mamma olisikin voinut jäädä uneksimaan pidemmäksikin aikaa. Ostin kotiin tuollaisen taljan ja Teukkahan on tänään ahkerasti koittanut saada taljaa hengiltä. Meinasi myös hermo hieman kiehahtaa Ikeassa, kun eräs keski-ikäinen tantta kommentoi miehelleen vilkaistua kärryäni, että onneksi meidän ei tarvitse ostaa tuollaista halpistaljaa, kun heillä on varaa aitoonkin. Teki mieli huikata, että mitäs mamma sitten tekee tällaisessä halpiskaupassa tekee kerran on varaa parempaakin ja taljahan on myös aitoa lampaanvillaa kaiken lisäksi. Pupu onneksi jaksoi kuunnella marmatustani ja omaksi harmikseni kommentoinut mamma ei kuullut.
Ostokset aion esitellä myös tarkemmin, kunhan saan kaiken aseteltua paikoilleen täällä kotona ja kuvattua. Samile tuli myös hieman kasaushommia, joten katsotaan miten se etenee. Ihanaa sunnuntaita teille kaikille! :)
<3<3<3<3
VastaaPoistaPus ♥
Poista