Hyvää uutta vuotta teille kaikille! ♥ Toivottavasti teidän uusi vuosi on alkanut yhtä ihanasti kuin täällä meilläkin. Me otettiin vuoisi 2017 vastaan Tampereella ystäväpariskuntamme kanssa. Sami oli varannut meille huoneen uuteen Sokos Hotel Torniin pariksi yöksi ja sainkin nauttia uudesta vuodesta ehkä Suomen parhaimmassa kaupungissa.
Meidän huoneemme sijaitsi hotellin 14 kerroksesssa ja sieltä avautuikin komeat maisemat yli Tampereen. Tuolla taustalla ikkunasta pilkistää Tampere-talo. Huoneessa oli myös onnekseni kylpyamme ja pääsinkin pitkästä aikaa vaahtokylpyyn! Sitä luksusta en olekaan hetkeen kokenut.
Perjantaina kävimme myös toiveestani (vaatimuksestani) maailman parhaassa ravintolassa yhdessä Jounin ja Minnan kanssa, nimittäin SiipiWeikoissa. En usko, että voisin koskaan kyllästyä tuohon ravintolaan vaikka tilaankin aina saman tilauksen. Iso siipiateria medium wettinä, ei vain ole muita vaihtoehtoja. Onneksi Samikin tuli "mielellään" mukaan omaksi mielekseni. Pojat kyllä palkittiin lauantaina vaivannäöstä omalla visiitillään Plevnaan vastavuoroisesti. Sillä aikaa me saimme Minnan kanssa nauttia meidän mäkkipusseista ja puhua hotellihuoneessa tyttöjen juttuja. Hyvä diili sanoisin!
Perjantaina kävimme yhdessä myös Tornihotellin kattobaarissa Morossa, josta näkymät olivat vielä upeammat. Mammakin heittäytyi ihan hulluksi ja tilasi ehkä maailman parhaan sitruuna-lime-mocktailin ♥ Kenties raskauden jälkeen alkoholittomuus jatkuu, sillä alkoholittomat juomat maistuvat oikeasti paljon paremmilta kuin holilliset. Eipä sillä, että olisin ennen raskauttakaan juonut melkein koskaan mitään.
Hotellin aamupala, tarviiko näitä edes erikseen kehua? Tornin aamupala oli jotain aivan tajuttoman hyvää, mutta valitettavasti suurimmat herkkuni eli kalat ja salamit jäivät syömättä. Toivottavasti pääsen Tyypin syntymän jälkeen uudelleen tänne ihan vain vaikka syömään!
Lauantaina kävimme hieman kaupoilla ja löysinkin itselleni uudet vaatteet illaksi H&M:stä. Mukaan lähti uudet tummansiniset housut sekä nuden värinen toppi. Molemmat olivat kivassa alessa ja näille tuli hintaa yhteensä 27 euroa. Kuvassa näkyykin myös masu kunnolla ensimmäistä kertaa täällä blogissa :) Viikkoja on takana 30+2 juurikin tässä kuvassa ja vielä on paljon mahan kasvua odotettavissa.
Vuosi vaihtui meillä Minnan ja Jounin kotona, jossa olimme suunnitelleet tekevämme emme yhtään mitään. Joidenkin mielestä meidän Netflix-uusi vuosi voisi kuulostaa jotenkin tylsältä, mutta meille tämä ei minkään tekeminen kelpasi paremmin kuin hyvin. Nautimme mieluummin hyvästä ruuasta, kynttilän valosta sekä hyvästä seurasta aivan rauhassa kuin riekuimme yhtään missään tungoksessa. Vuoden vaihtuessa kävimme ulkona kippistämässä ja katsomassa parit raketit. Itse kyllä luikin rohkelikkona raketteja pakoon, sillä inhoan etenkin tuntemattomien ihmisten ampumia raketteja yli kaiken, kun koskaan ei voi tietää millainen idiootti siellä niitä räjäyttelee. Onneksi meillä oli Minnan kanssa varattuna mm. sydämen muotoisia tähtisädetikkuja, jotka oli meille ihan riittävän hurjia.
Kyydin kotiin saimme hieman yhden jälkeen ja olenkin edelleen kumman väsynyt tästä ylimääräisestä valvomisesta. Kummasti vain taas nukahdimme Teukan kanssa kesken Suomen karsintaottelun vaikka arvasin kyllä, että näin tulee käymään. Onneksi työpäiviäkin on enää 21 kpl jäljellä ja sitten alkaakin jo äitiysloma.
Ihanaa uutta vuotta vielä kerran teille kaikille! ♥
Oli kyllä kiva kun kävitte ❤❤ Ja hitsi että alko just tekeen mieli sitä siippareiden kastiketta kun aloin muisteleen sitä :D
VastaaPoistaSitä saa onneks kaupasta ;) En mäkään selviäis ilman sitä!
PoistaOi tollanen miniloma oli varmaan ihana! Jos eksyt joskus Turkuun, niin kannattaa käydä Siipiravintolassa, ihan parhaat siivet!
VastaaPoistaOi kiitos vinkistä! Siipipaikkoja on aina ihana kokeilla :)
PoistaKuulostapaa täydelliseltä viikonlopulta <3 mäkin haluun vaahtokylpyyn!
VastaaPoistamillatt.blogspot.fi
Vaahtokylpy oli kyllä ihanaa luksusta vaikka sauna onkin enemmän mun juttu <3
PoistaVarmaan ihana viikonloppu loma. Katselin eilisen päivän aikana myös vähän viikonloppulomia ja toi Torni hotelli oli mun mielestä sen puolesta paras, että sielä oli kaikista eniten panostettu huoneiden sisustukseen. Toivottavasti raskautesi jatkuu hyvin ja että pystyt nauttimaan viimeisistäkin viikoista! :)
VastaaPoistaNoi huoneet oli ehkä vähän liian modernei mun makuun, mutta toki kauniita :) Voin kyllä suositella Tornia jo aamupalansakin takia :D Kiitos! Toivotaan ettei olo käy liian tukalaksi!
Poistaoi te löysitte kans niitä sydämmenmuotosii sädetikkui! ja mun mielestä toi uudenvuoden vietto kuulostaa just parhaalta! <3
VastaaPoistaJoo löydettiin, vaik ootettiin niiltä kyl enemmän :( Rauhallinen setti oli kyllä parasta <3 Ei jaksa enää rymytä :D
Poista