Uutta pientä kivaa kotiin - piristystä sisustukseen

Kävin viime lauantaina Sellossa shoppailemassa, sillä halusin käydä tarkistamassa mm. sisustuskauppa Olivan uudet valikoimat. Sain Samilta joululahjaksi lahjakortin Olivaan ja viimeksi kun kävin kyseisessä liikkeessä joulun jälkeen, silloin valikoimassa oli valitettavasti vain ainoastaan joulujuttuja. Nyt kotiin löytyi kuitenkin jotain mieluista ja mukana myös pari Elloksen tilauksen mukana tullutta juttua. Vaikka vielä ei olekaan kevät niin täällä sisustusinto nostaa jo kovasti päätään.
Nämä Gantin satiiniset tyynyliinat tilasin Elloksen alennusmyynneistä samalla kun tilasin vauvalle vaatepaketin. Näille tyynyliinoille jäi hintaa yhteensä n. 30 euroa kaikkien alennusten jälkeen, joten nämä olivat edulliset normaalihintaan verrattuna. Olenkohan joskus maininnut, että tykkään tähtikuviosta erityisen paljon?
Seuraavat ostokset ovatkin sitten Olivasta. Omistan muutaman Lexingtonin mukin juuri tässä värissä, joten halusin hankkia tämän samaa sarjaa olevan kulhon itselleni aamumuroja varten. Tällä taisi olla hintaa 18 euroa ellen aivan väärin muista.
Omistan Bruka Designilta jo 'Chips' sekä 'Snacks'-kipot, joten nyt sarja täydentyi keskikokoisella 'Godis'-kulholla. Tähän mahtuukin melkoinen makuunipussi karkkia, ei siis ollenkaan huono! Hintaa tällä taisi olla 20 euroa. 
Lexingtonin kasvopyyhkeet löytyivät myös olivasta ja nämä täydentävät meidän kylpytakkien sarjaa, jotka hankin meille pari vuotta sitten. Tumma pyyhe on Samille ja vaaleampi minulle. Tyyppi tulee saamaan myös oman vastaavan pyyhkeen synnyttyään, kunhan ensin selviää voinko ostaa hänelle vaaleanpunaisen version vai hankimmeko jonkin muun värin, sillä ainakaan Olivassa en nähnyt vaaleansinistä versiota näistä. Pyyhkeillä oli hintaa 24 euroa yhteensä.
Iittalan Kastehelmi-tuikut eivät ole ollenkaan omia lemppareitani, mutta päädyin kuitenkin tilaamaan nämä. Toimin syksyllä yhtenä työpaikkamme promokuvien mallina ja saimme kaikki palkkioksi suuresta vaivasta Delicardin lahjakortit. En löytänyt valikoimasta mitään muutakaan kivaa, joten päädyin tilaamaan sitten nämä. Ainakaan näin valoisalla näiden väri ei miellytä omaa silmääni ollenkaan, mutta ehkä syksyn pimeinä iltoina nämä voisivat näyttää nätiltä tuikun kanssa. Annetaan kuitenkin näille mahdollisuus, vaikka olenkin enemmän Kivi-tuikkujen ystävä.

Tällaisia juttuja löysin tällä kertaa meille kotiin. Mitäs te olitte näistä mieltä ja mikä on teidän suosikkinne? Muistakaahan myös osallistua käynnissä olevaan arvontaan täällä, sillä arvonnan osallistumisaika päättyy perjantaina!
  1. Ihania ostoksia! <3 Kyllä noita Lexingtonin pyyhkeitä on ainakin ollut vaaleansinisinä, kun oon joskus saanut niitä lahjaksi pikkusiskoltani :)

    p.s. mun blogissa on kans pieni arvonta käynnissä, jos kiinnostaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiva tietää! Ehkä niitä ei sitten vaan ollu Olivassa tai olin liian sokee enkä niitä huomannu xD Tosin saahan niitä onneksi muualtakin :)

      Hei joo kiva kun vinkkasit, käyn osallistumassa! <3

      Poista

Designed by FlexyCreatives