maanantai 27. maaliskuuta 2017
Typyn uudet vaatteet - keväistä vauvamuotia
Ai että, nyt on tämä äiti onnellinen, kun saa vihdoin ostaa vaatteita pienelle prinsessalle. En ennen Typyn syntymää uskaltanut ostaa kuin vaaleanpunaisia sukkia, sillä emme olleet täysin varmoja siitä olimmeko odottamassa tyttöä vai poikaa. Tyttöhän sieltä kuitenkin tuli ja nyt sitten saa hullaantua ja ostella vaaleanpunaisia vaatteita ja mekkosia.
Kävimme lauantaina Kaaren H&M:ssä ostamassa Typylle hieman uutta vaatetta, sillä Typy on erittäin lahjakas sotkemaan bodynsä maitoon välittömästi syönnin jälkeen. Näin ollen varavaatetta on oltava riittävästi ja olihan se nyt äidillekin tärkeää päästä ostamaan pieniä suloisia vaatteita.
Mitä kaikkea sitten löytyi?
Tämä bodysetti oli ainoa, jonka ostimme vielä koossa 50, sillä kohtahan nämä käyvät jo pieniksi. Housut olivatkin jo melko tiukat, mutta menevät onneksi vielä hetken.
Tämä bodysetti olikin sitten koossa 56, joten tämä saa vielä hetken odottaa käyttöönottoa. Ei tuohon tunnu kuitenkaan menevän enää kauaa, sillä viime neuvolassa Typyn pituus oli 52cm ja painoa oli 3840g.
Tämäkin collariasu on kokoa 56 ja hankin tämän enemmän kevättä varten, jotta vaunulenkeille saadaan vähän muutakin päälle kuin bodeja sekä yöpaitoja. Toki typyllä on aina päällään myös toppahaalari ja sekä villatakki, jottei vilu pääse yllättämään.
Nämä potkuhousut odottavat käyttöään vielä hetken, sillä nämä ovat kokoa 62. Typy on ilmeisen kova sukkavihaaja, sillä sukat potkitaan jaloista välittömästi, joten hankitaan sitten sellaiset housut, joista niitä sukkia ei saa irti. Toki Typy onnistuu varmaan sitten potkimaan koko housut pois siinä vaiheessa.
Kaikki vaatteet on ostettu H&M:stä ja näillä oli hintaa yhteensä 38 euroa alennusten jälkeen, sillä hennesissä oli kaikki lastenvaatteet -20 %. Kävimme katsomassa vaatteita myös Name IT:ssä, mutten raaskinut ostaa sieltä mitään. Yksi ihana softshell-haalari jäi kyllä kummittelemaan mieleeni, mutta sen (omasta mielestäni) korkea hinta 45 euroa oli vielä toistaiseksi liikaa. Typyllä kuitenkin on aika reilusti seuraavan koon vaatteita odottamassa ja vaunuissakin Typy pärjää hyvin toppapuvulla.
Fun & Fashion,
shoppailu,
vauvan vaatetus
7 kommenttia
sunnuntai 26. maaliskuuta 2017
Vauva-arjen kuulumisia
Meidän vauva-arki alkaa pikkuhiljaa asettumaan uomiinsa ja alamme löytämään oman päivärytmimme. Sami palasi torstaina töihin ja olemme olleet nyt päivät Typyn kanssa kaksin kotona. Toistaiseksi kaikki on edelleen sujunut hyvin vaikka mukaan on mahtunut pari vaikeaakin yötä. Nyt olemme kuitenkin kaikki oppineet kommunikoimaan keskenämme paremmin ja tunnistamme hetki hetkeltä paremmin mikä pikkuisen itkut mahdollisesti aiheuttaa. Olemme myös huomanneet mistä Typy erityisesti tykkää ja mistä ei.
Ulkoilut olemme aloittaneet varovasti Typyn kanssa ja olemmekin tehneet pari reissua kauppaan ja mäkkäriin. Muuten olemme olleet melkolailla vain kotona ja totutelleet uuteen elämään. Vieraita on käynyt paljon ja tulijoita olisi melkein jonoksi asti.
Eilen meillä olikin vähän erilaisempi päivä, sillä kävimme koko perheen voimin Kaaressa vaateostoksilla ja reissu tekikin erityisen hyvää tälle mammalle, sillä olen viettänyt aikaa suurimmaksi osaksi telkkarin ääressä sisällä. Mm. Ruotsin paratiisihotellia on tullut katsottua Typyn kanssa sekä niinkin hyvää sarjaa kuin Temptation islandia on myöskin tullut katsottua.
Itselleni en raaskinut ostaa vielä mitään, mutta Typylle lähtikin iso kasa uusia vaatteita mukaan, sillä Hennesillä sattui olemaan -20 % alennus lastenvaatteista. Lupaan esitellä vaatteet teille erikseen myöhemmin. Samikin löysi itselleen uusia vaatteita vaikka ei kuulemma mitään oikein olisikaan tarvinut.
Kävimme eilen myös Kaaren Spaghetteriassa syömässä, joka oli itselleni uusi tuttavuus. Kyseessä on (yllättäen) pastaravintola ja oikein hyvä sellainen olikin vaikka onkin S-ryhmän ravintola. Pitkästä aikaa sain myös syödä ilmakuivattua kinkkua ja mozzarellaa ja ehkäpä juuri se teki ravintolareissusta niin onnistuneen. Annokset olivat juuri sopivan kokoiset ja molemmat jaksoivat syödä kaiken, nälkä lähti ja ei tullut ähkyä. Suositus siis tälle ravintolalle mikäli Kaaressa liikutte.
Typy nukkui koko kauppareissun ajan nätisti omassa kopassaan vaikka vietimmekin aikaa kauppakeskuksessa melkein 3 tuntia. Meillä on onneksi ilmeisen tyytyväinen vauva, sillä hän on todella kiltisti silloin kun vatsa on täynnä ja vaippa on kuiva :)
Tänään suuntaamme Samin isälle kylään ja Typy saa vihdoin tavata isotätinsä ja toisen isomummonsa. Muutoin sunnuntai tuleekin varmasti menemään rauhallisissa merkeissä. Palataan taas ja ihanaa sunnuntaita kaikille! ♥
sunnuntai 19. maaliskuuta 2017
Löytöjä Wishiltä
Pirun Mira-pupu, kun houkutteli minut taas lataamaan Wishin sovelluksen uudelleen. Olin ollut jo kuukausia onnistuneesti käyttämättä Wishiä, mutta nyt sorruin taas. Eihän tästä hommasta tietenkään selvitty myöskään tyhjin käsin.
Ensimmäisenä ostoskoriin pääsi jo pitkään etsimäni ruusukultaiset meikkisiveltimet. Olen tällä hetkellä aivan hulluna ruusukultaan. Sokoksella myytiin hieman näitä vastaavia versioita 25 euron hintaan, mutta juuri hinnan takia ne sinne jäivätkin. Nämä maksoivat Wishillä 5 euroa postikuluineen, joten päätin testata. Hyviä ovat olleet ja suosittelen!
Nämä tossut vilahtivatkin täällä jo aiemmin ja tilasin nämä meidän pienokaiselle ennen hänen syntymäänsä. Olisi vain pitänyt uskaltaa ostaa nämä vaaleanpunaisena, kun Typyhän sieltä meille kuitenkin tuli. Tosin nyt on sitten äidillä ja tyttärellä melkein samanlaiset tossut ♥ Hintaa näillä oli muistaakseni 3 euroa.
Tämä vaaleanpunainen härpäke on pullonpidike/säilytyspussukka vaunun aisojen väliin. Meillä ei vielä toistaiseksi ole hankittuna hoitolaukkua erikseen, joten tähän saa ainakin jotain pientä mukaan ja vaunulenkeillä oma juomapullo on myöskin aina käsien ulottuvilla. Tälläkin oli hintaa muistaakseni 3 euroa ja näitä myytiin useissa eri väreissä.
Tässä kuvassakin ruusukulta on vahvasti edustettuna. Edellisen kelloni naarmuunnuttua pahasti päätin tilata itselleni uuden ruusukultaisen kellon. Onneksi kello tuli toimivana ja kello oli myös kapeaan ranteeseeni juuri sopiva eikä sitä tarvinut käytättää kellosepällä pienennettävänä. Hintaa kellollakin taisi olla 3 euroa.
Aurinkolasien linssit ovat oikeasti paljon vaaleanpunaisemmat kuin tässä kuvassa, mutta en vain saanut vangittua sävyä kuvaan. Olin jo pitkään halunnut hankkia vaaleanpunaisilla linsseillä varustetut aurinkolasit kevääksi, joten sellaiset nyt sain. Näillä oli hintaa 3 euroa ja värivaihtoehtoja oli useita.
Kuminen juttu on meikkisiveltimien puhdistukseen tarkoitettu ja olenkin nähnyt monen muunkin omistavan moisen kapineen ja kuullut kehuja siitä. Olen itse ollut äärimmäisen laiska siveltimien putsaaja, että joko nyt siihenkin tulisi muutos. En ole tätä vielä ehtinyt testaamaan, mutta odotukset on korkealla. Hintaa tällä oli 2 euroa.
Tällaisia juttuja tällä kertaa Wishiltä. Mitä te tykkäsitte ja omistatteko samoja juttuja? Kuulisin myös mielelläni teidän mielipiteitä Wishin/Ebayn löydöistänne :)
torstai 16. maaliskuuta 2017
Vauvan ensimmäiset päivät kotona
Kotiuduimme sairaalasta perjantai-iltana ja nyt olemme totutelleet uuteen elämäämme kolmihenkisenä perheenä. Sairaalassa henkilökunta olisi toivonut minun jäävän sairaalaan vielä yhdeksi yöksi, jotta olisin saanut imetykseen vielä enemmän tukea, mutta halusin mieluummin tuttuun ja turvalliseen ympäristöön. Asiaan vaikutti myös hyvinkin vaihteleva sairaalan henkilökunta enkä uskaltanut luottaa, että yöksi töihin tulee oikeasti osaava kätilö, jolta niitä neuvoja sitten saisikin.
Meidän matka kotona ei alkanut kovin ruusuisasti, sillä Sami sai pahan vatsapöpön jostakin ja saimme hetken pelätä sen olevan pahamaineista noroa. Onneksi kyseessä oli todennäköisesti ruokamyrkytys, sillä me vältyimme Typyn kanssa taudilta. Pari ensimmäistä päivää meni siis kotona hoitaessa vauvaa sekä miestä, mutta nyt olemme kaikki taas takaisin vahvuudessa.
Pääsääntöisesti Typy on nukkunut yönsä hyvin vaikka välillä tuleekin tietysti pientä kätinää. Ruoka maistuu todella hyvin ja painoa oli tullut hienosti lisää kotiutumispainoon verrattuna. Pian ollaankin jo taas syntymäpainossa.
Eilen meillä oli Typyn kanssa kotineuvola ja kaikki oli meillä molemmilla oikein mallikkaasti. Itse olen lähtenyt palautumaan synnytyksestä hyvin ja painokin on kääntynyt laskuun kivaa tahtia. Raskaudesta on muistona vielä pieni ylimääräinen pömppis, mutta eiköhän sekin tästä tasoitu. Kiloja toki on vielä, mutta niin saa ollakin, jotta imetys toimii. Niitä ehtii sitten jumppailla pois myöhemmin kun on sen aika.
Typy on saanut ensipäivinään jo paljon vieraita meille kotiin, sillä ystävistäni Suvi, Mira ja tuleva kummitäti Maija ovat pikkuista käyneet katsomassa. Oma isäni saapuu meille huomenna kylään, joten Pappakin saa tavata ensimmäisen lapsenlapsensa. Myös Samin puolelta perhettä on käynyt kylässä.
Tänään meillä oli suunnitelmissa käydä ensimmäistä kertaa pihalla Typyn kanssa kokeilemassa vaunuttelua, kun on noin ihana ilmakin. Aluksi aloitetaan tietysti rauhallisesti ja pihalla aiommekin olla maksimissaan 10 minuuttia. Onneksi kevät tulee niin pääsemme yhdessä nauttimaan keväästä ja toivottavasti kauniista säistä.
Pahoittelut hieman hiljaisemmasta postaustahdista, mutta ymmärrettävästi pikkuinen vie nyt suurimman osan meidän uusien vanhempien huomiosta :) Ihanaa loppuviikkoa kaikille! ♥
maanantai 13. maaliskuuta 2017
Jos saat yli 70, olet kokenut liikaa.
Bongasin kaverini Facebook-seinältä tällaisen listauksen, joka ilmeisesti kiersi innokkaasti ihmisten seinällä n. 8 vuotta sitten. Otsikko tällä oli "Jos saat yli 70, olet kokenut liikaa." ja katsotaas sitten olenko kokenut liikaa.
[1] Suudellut poikaa/miestä
[2] Suudellut tyttöä/naista
[3] Käynyt huussissa
[ ] Ratsastanut kamelilla
[4 ] Harjannut kissaa
[5] Ollut jälki-istunnossa
[6] Lyönyt kaveria
[ ] Halannut naapuria
[7] Juonut samppanjaa
[ ] Heittänyt televisiota ikkunasta
[8] Yöpynyt hotellissa
[ ]Käynyt Amerikassa
[9] Puhdistanut wc-pönttöä
[10] Käynyt Puuhamaassa
[11] Polskutellut Serenassa
[12] Valehdellut äidilleni
[ ] Ollut musiikkivideossa
[13] omistanut syyliä
[14] Tanssinut napatanssia
[15]Varastanut
[ ] Kokeillut isäsi pitkiä kalsareita
[16] Valvonut koko yön
[17] Rikkonut ikkunan
[18] Sanonut "rakastan sinua"
[19] Ollut rippileirillä
[20] Nukkunut villasukat jalassa
[ ] Pissinyt yli 8 vuotiaana housuun
[21] Syönyt kuivattuja banaanilastuja
[22] Mokannut kotitalouden tunnilla
[ ] Tehnyt yli 80€ kännykkälaskun
[ ]Leikannut koiran kynsiä
[23] Pessyt vauvan pyllyä
[24] Ollut päivän syömättä mitään
[25] Ajanut traktorilla
[26] Tilannut taksin
[27] Yrittänyt iskea itseäsi yli 7 vuotta vanhempaa ihmistä
[28] Pureskellut kynsiä
[29] Soittanut pilapuheluita
[ ] Ollut Ankkarockissa
[30]Käyttänyt mikroshortseja
[31] Rikkonut lupaustasi
[32]Ollut moottoripyörän kyydissä
[33] Nukkunut samassa sängyssä samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa
[ ] Soittanut seksilinjalle
[34] Haukkunut hoppareita
[35] Soittanut bassoa
[36] Kuullut kunnasta nimeltä Vesanto
[37] Uinut vaatteet päällä
[38] Kuunnellut klassista musiikkia
[ ] Ajanut pyörällä laiturilta järveen
[39] Röyhtäissyt ruokapöydässä
[ ] Koskenut sähkölankaan eli paimenpoikaan
[40] Nielaissut jääpalan
[ ]Tippunut ponin selästä
[41] Haukkunut hevareita
[42] Ollut vaahtobileissä
[ ] lähettäny viestiä chattiin
[43] Soittanut väärään numeroon
[44] Oksentanut puskaan
[ ] Vilautellut julkisilla paikoilla
[45] Halannut julkkista
[46] Itkenyt ilman mitään syytä
[47] Laskenut pulkalla katolta
[48] Nostanut lippua salkoon
[49] Ollut järjestämässä discoa
[ ] Saanut turpaan tuntemattomalta
[50] Matkustanut peräkontissa
[51] Siivonnut lattialta oksennusta
[52] Kävellyt yli 10cm koroilla
[53] Karannut kotoa
[54] Tilannut Mix-lehteä
[55] Saanut 4 kokeesta
[ ] Käynyt eduskuntatalossa
[ ] Vastannut seuranhakuilmoitukseen
[56] Nähnyt kaupassa julkkista
[57] Pelännyt hämähäkkejä
[ ] Ihaillut gootteja
[58] Hävennyt kilojasi
[59] Ollut puolukassa
[60] Rakastunut
[ ] Poistanut punkkia
[61] Pitänyt stringejä
[62] Nolannut itsesi ihastuksesi edessä
[ ] Laulanut kun olet ollut kävelyllä ja kuvitellut ettei kukaan kuule...
[ ] Hypännyt 10 metristä pää edellä
[ ] Liftannut leikillä
[63] Kerännyt mansikoita
[ ] Ajanut mopolla päin puuta
[ ] Seisonut hevosen selässä
[64] Käynyt navetassa
[ ] Kokeillut vanhusten vaippoja
[ ] Esittänyt Güntheria
[ ] Juonut pepsiä ja maitoa sekaisin
[ ] Tuntenut mielisairasta
[ ] Hypännyt benjihyppyä
[65] Ollut yksin lentokoneessa
[66] Eksynyt kaupungille
[ ] Hävittänyt laukun Linnanmäellä
[ ] Koulussa tiputtanut terveyssiteen lattialle
[67] Laulanut mikrofoniin
[ ] Laittanut metalliesinettä mikroon tai muuta mitä sinne ei saisi laittaa
[ ] Astunut lehmän paskaan
[ ] Nielaissut purukumia
[ ] Ollut/vieraillut vankilassa
[68] Itkenyt itseäsi uneen
[ ] Ajatellut itsemurhaa
[69] Tykännyt The Rasmuksesta
[70] Täyttänyt 14 vuotta
[71] Seurustellut
[72] Käyttänyt narubikineitä
[73] Laihduttanut
[ ] Keräillyt kaljapullojen korkkeja
[74] Juonut Hyla-maitoa
[ ] Fanittanut RAW:ta
[ ] Hengittänyt heliumia
[75] Käyttänyt ripsentaivutinta
[ ] Koskettanut käärmettä
[ ] Juonut venäläistä valkoviiniä
[76] Tehnyt heräteostosta
[77] Hävennyt tyttöystävääni/poikaystävääni/kaveria
No melkeinhän se meni sinne alle 70 ja kai nyt sitten olen kokenut liikaa :) Mitä veikkaatte, että montako te saisitte? Jos myös tykkäät haastepostauksista, niin kopsaa ihmeessä!
lauantai 11. maaliskuuta 2017
Tervetuloa maailmaan rakas
Keskiviikkona koitti elämäni paras päivä, sillä silloin syntyi rakas tyttäremme ♥ Kaikki alkoi jo maanantai-yönä, kun heräsin orastavaan migreeniin. Pian kuitenkin huomasin, ettei päänsärky ole suurin huolenaiheeni, sillä huomasin lapsiveden valuvan. Pieni ihmetyshän siinä iski ensin, että onko tämä nyt sitä vai ei, mutta pian selvisi että sitä lapsivettähän se. Maanantai menikin sitten jännitellessä ja supistuksia odotellessa. Poikkesimme Kätilöopiston sairaalassa päivystyksessä illalla ja saimme vielä lähteä kotiin odottelemaan supistuksia.
Tiistain puolella supistukset alkoivatkin, mutta ne olivat vielä niin vaimeita, että jouduimme hakemaan pientä vauhditusta aamuisella Kättärin päivystyksestä. Sille päivystysreissulle sitten jäimmekin ja keskiviikon puolella klo 2.56 pitelin pientä tyttöämme ensi kertaa rinnallani ♥
Syntyessään Tyypillä eli Typyllä oli painoa 3705 grammaa ja pituutta 51cm. Synnytys sujui melko mallikkaasti, mitä nyt Typy meinasi syntyä ilman kätilön apua. Kokemus oli kuitenkin kaiken kaikkiaan positiivinen ja viime päivät ovatkin olleet onnellisia. Pääsimme eilen kotiin ja olemme totutelleet kaikki uuteen yhteiseen elämään. Tällä hetkellä Typy nukkuu ja äiti saa samalla hieman bloggailla, syödä pizzaa sekä katsoa jääkiekkoa.
Palaillaan taas kuulumisten kera ja ihanaa viikonloppua kaikille ♥
torstai 9. maaliskuuta 2017
Terveiset synnytyssairaalasta
Terveiset täältä Kätilöopiston sairaalasta. Kuten pienestä poissaolosta saattoikin arvata, meidän pienokaisemme on saapunut maailmaan ❤ Pieni rakas tyttäremme syntyi juuri sopivasti naistenpäiväksi 8.3. klo 2.56. Pituutta tytöllä oli 51 cm ja painoa 3705g. Vauvan päälakea kaunistaa ihana vaalea tukka ja hänellä on siniset silmät. Ensihetket maailmassa on sujuneet hyvin kaiken osalta. Lisää kuulumisia sekä kuvia on luvassa pian. Nyt me tutustumme vielä toisiimme rauhassa, joten palaillaan!
sunnuntai 5. maaliskuuta 2017
Kevään ensimmäisiä ostoksia
Vaikka onkin vasta maaliskuun alku, odotan jo melko innolla tulevaa kevättä ja toivonkin että siitä tulee ihanan aurinkoinen ja lämmin. Syy tähän on tietysti tulevat vaunulenkit Tyypin kanssa ja laskettu aikakin on enää 5 päivän päässä, joten saas nähdä milloin Tyyppi ilmaantuu seuraksemme. Tässä kuitenkin jo tulevan kevään ostoksia, joissa on havaittavissa ehkä pientä hurahtamista johonkin tiettyyn väriin.
Kissan omistaminen ja bloggaaminen aiheuttaa välillä juuri tällaisia tilanteita, ettei kuvista tiedä esitelläänkö kuvissa kissaa vaiko noita koristetyynyjä tämän upean herran takana. Tietysti jos Teukalta kysytään niin hänhän se tässä pääosassa paistattelee ja ketä kiinnostaa edes nuo tyynyt? Nämä tyynyt ovatkin vilahtaneet täällä jo aiemmin ja ovat siis tilattu H&M Homelta hieman alle kuukausi sitten. Ruusukuosinen sifonkityyny päätyi makuuhuoneesemme päällystämään yhtä kamalakuosista hieman pienempää tyynyä sekä jakardikuvioitu tyyny että neliötyyny pääsivät tuomaan väriä olohuoneeseen. Hintaa päällisillä oli muistaakseni 9,95 € / kpl.
Ja kissan esittely jatkuu...
Tämä jakku vilahtikin edellisessä postauksessa ja tämän ostin GIna Tricotilta hintaan 39,95 €. Harkitsin tämän ostamista noin kuukauden, mutta tällä kertaa se lähti kotiinkin asti. Eniten jakussa epäilytti tuo kaulus, mutta aikani tätä soviteltua kaulus onkin oikeastaan tosi kiva. Tykkään myös tämän jakun materiaalista, sillä se ei ole perinteistä Ginan höttömateriaalia vaan 100% puuvillaa.
Kosmetiikkapuolella uutta on hiusvärit, joista toinen lähtee vasta hieman myöhemmin kokeiluun. Prodigyllä olen aiemminkin värjännyt juurikasvuani ja eilen hiukseni saivatkin hieman päivitystä, sillä kuka tietää ehdinkö tulevan kuukauden aikana enää huolehtia juurikasvustani. Hintaa Prodigyllä oli 12,95 €.
L'Orealin Colorista-hiusvärejä onkin näkynyt nyt reippaasti myös muissakin blogeissa ja tutkiskelin tätä pakettia jo muutama viikko sitten Stockalla Maijan kanssa. Nyt kuitenkin tämä tummemman pinkki paketti löytyy kaapista käyttövalmiina. Ajattelin, että tämä hieman tummempi pinkki on parempi vaihtoehto omaan tukkaani, sillä vaikka se onkin vaalea, väri on kuitenkin hieman tummempi vaalea. Tämä väri siis lähtee 2-3 pesussa pois eikä ole siis mikään kestoväri vaan suoraväri. Toivottavasti omista hiuksistani tulee aikoinaan myös värjäykseltään tuollaiset hieman epätasaiset. Hintaa tällä oli 7,50 €.
Onhan sitä tullut hankittua Tyypillekin jotain pientä. Kyseessä ovat Wishiltä tilatut vauvan tossut, jotka sopivat kylläkin vasta n. 6kk iässä, mutta en voinut vastustaa näitä kun näin nämä. Otin näistä harmaat siksi, että omistan itse melkein samanlaiset eikä siitäkään tosiaan ollut varmuutta onko tulokas tyttö vaiko poika, vaikka hieman tyttölupausta meille annettiinkin. Hintaa näillä oli 3 € postikuluineen ja nämä tulivat ihan älyttömän nopeasti eli vain hieman yli viikossa.
Mitä te tykkäsitte näistä ostoksista ja onko kevään hittiväri vaaleanpunainen teidän mieleenne? :)
perjantai 3. maaliskuuta 2017
Raskausviikko 39+0 ja viimeisin neuvola
Meillä siirryttiin tänään raskausviikolle 39+0, joka tarkoittaa sitä, että laskettuun aikaan on enää tasan viikko. Pienokainen syntyy siis ihan minä hetkinä hyvänsä ja koko ajan lähestyvä synnytys on selkeästi tullut konkreettisemmaksi asiaksi mm. harjoitussupistusten myötä.
Etenkin iltaisin vatsa tuntuu olevan koko ajan pinkeänä, mutta supistukset eivät vielä tee kipeää. Yhtenä yönä vähän jo nipisteli yhden supistuksen aikana, mutta vielä toistaiseksi mitään selkeitä merkkejä ei kuitenkaan ole tullut. Huomasin kuitenkin ajatelleeni silloin yhtenä yönä, että olisin henkisesti valmis synnytykseen ja tämä oli äärimmäisen ihana huomata. Totta kai synnytys jännittää, mutta olen huomannut, että tässä vaiheessa enemmän jännittää tosiaan se milloin synnytys mahtaakaan käynnistyä ja miten se tapahtuu. Sanoinkin Samille yksi ilta, että toivottavasti silloin kun hänkin on kotona niin en joudu aivan yksin uuteen tilanteeseen. Toki jos Sami on töissä niin hän rientää sitten heti tuekseni.
Meillä oli tänään tosiaan myös viimeinen neuvola ennen laskettua aikaa ja neuvolassa teimmekin jo tutuksi tulleet testit. SF-mitta oli kasvanut kahdesta viikosta yhdellä sentillä ollen nyt 35 senttiä ja edelleen mennään hieman käyrän yläpuolella. Vauvan sydänäänet kuuluivat reippaina ja Tyyppi majaili edelleen raivotarjonnassa mallikkaasti. Painoarviotakin saatiin pään koon perusteella ja ihan keskikokoista lasta olemme todennäköisesti odottamassa painoarvion ollessa hieman yli kolmisen kiloa. Omalta osaltani painoa oli tullut vain hieman lisää edelliseen kertaan verrattuna ja verenpaineet olivat edelleen matalat.
Eilen meillä oli Pupun kanssa pitkästä aikaa pupupäivä ja kävimmekin SiipiWeikoissa syömässä sekä shoppailemassa samalla Isossa Omenassa. Mm. ensimmäisen kuvan jakku löytyi Gina Tricotista ja tätä katselinkin jo viimeksi, mutta tällä kertaa vastaa päätin sen ostaa. Pahoittelut tällä kertaa peiliselfiestä, mutta aamulla piti heti esitellä Samille uutta jakkua päälläkin enkä jaksanut iltapäivällä alkaa enää virittelemään jalustaa kameralle. Kerrankin kun käyn edes jossain ulkona ja olkoonkin se sitten vain neuvolareissu, on se syy hieman laittautua. Palataan myös muiden ostosten kanssa tarkemmin vaikka huomenna, ellei pieni päätä sitten lähteä syntymään tällä välin.
Ihanaa viikonloppua kaikille! ♥
torstai 2. maaliskuuta 2017
Marmorikansinen kalenteri
Nyt kun olen äitiyslomalla, en voi enää käyttää jo tutuksi tullutta Outlookin kalenteriani, joka sisälsi näppärästi sähköpostin lisäksi niin kaikki työmenoni kuin vapaa-aikanikin menot. Siitä syystä halusin hankkia jälleen ihan fyysisen kalenterin ja päädyin tälläkin kertaa tilaamaan hyväksi havaitun mallin persoonallisesta kalenterista.
Kyseessä on tosiaan persoonallinen kalenteri, sillä kaiken saa valita kalenterissa aivan itse alusta loppuun. Koko, malli ja tyyli ovat vain yhtiä näistä. Itse tykkään tästä A5-kokoisesta kalenterista ja tämä onkin kolmas malliaan. Tällä kertaa valitsin kalenteriini marmoriset kannet ja olen kaikin puolin kalenteriin tyytyväinen.
Kalenterissa saa päättää itse aloituspäivämäärän ja omani alkoi helmikuun alusta ja loppuu näin ollen myös helmikuulle. Ei siis harmita, että puolet kalenterivuodesta menisi hukkaan, kuten monissa valmiskalentereissa. Kalenterin kielen saa myös valita tietysti itse ja omani olen pitänyt aina ruotsiksi, sillä se on itselleni jotenkin selkeämpää. Sisältöön saa vaikuttaa myös mm. bannerin kuvalla, miten päin päivät menevät kalenterissa (vaaka/pysty), näkyykö kellonajat, onko päivien kohdalla valmiit kirjoitusviivat vai ei sekä monia muita juttuja.
Omalla kalenterillani oli alennuksen jälkeen hintaa 24,90 € postikuluineen, joten mielestäni hinta-laatusuhde on todellakin kohdallaan. Hinta tietysti vaihtelee kalenterin koon mukaan sekä mitä "lisävarusteita" otat kalenterin mukaan eli tarroja tai kyniä näin esimerkkinä. Itse otin pelkän kalenterin ja tämänkin mukana tuli kuitenkin yksi liuska tarroja.
Käytättekö te mieluummin oikeaa kalenteria, luotatteko muistiinne vai kirjaatte menonne ylös vaikka kännykkään?