Ai että, nyt on tämä äiti onnellinen, kun saa vihdoin ostaa vaatteita pienelle prinsessalle. En ennen Typyn syntymää uskaltanut ostaa kuin vaaleanpunaisia sukkia, sillä emme olleet täysin varmoja siitä olimmeko odottamassa tyttöä vai poikaa. Tyttöhän sieltä kuitenkin tuli ja nyt sitten saa hullaantua ja ostella vaaleanpunaisia vaatteita ja mekkosia.
Kävimme lauantaina Kaaren H&M:ssä ostamassa Typylle hieman uutta vaatetta, sillä Typy on erittäin lahjakas sotkemaan bodynsä maitoon välittömästi syönnin jälkeen. Näin ollen varavaatetta on oltava riittävästi ja olihan se nyt äidillekin tärkeää päästä ostamaan pieniä suloisia vaatteita.
Mitä kaikkea sitten löytyi?
Tämä bodysetti oli ainoa, jonka ostimme vielä koossa 50, sillä kohtahan nämä käyvät jo pieniksi. Housut olivatkin jo melko tiukat, mutta menevät onneksi vielä hetken.
Tämä bodysetti olikin sitten koossa 56, joten tämä saa vielä hetken odottaa käyttöönottoa. Ei tuohon tunnu kuitenkaan menevän enää kauaa, sillä viime neuvolassa Typyn pituus oli 52cm ja painoa oli 3840g.
Tämäkin collariasu on kokoa 56 ja hankin tämän enemmän kevättä varten, jotta vaunulenkeille saadaan vähän muutakin päälle kuin bodeja sekä yöpaitoja. Toki typyllä on aina päällään myös toppahaalari ja sekä villatakki, jottei vilu pääse yllättämään.
Nämä potkuhousut odottavat käyttöään vielä hetken, sillä nämä ovat kokoa 62. Typy on ilmeisen kova sukkavihaaja, sillä sukat potkitaan jaloista välittömästi, joten hankitaan sitten sellaiset housut, joista niitä sukkia ei saa irti. Toki Typy onnistuu varmaan sitten potkimaan koko housut pois siinä vaiheessa.
Kaikki vaatteet on ostettu H&M:stä ja näillä oli hintaa yhteensä 38 euroa alennusten jälkeen, sillä hennesissä oli kaikki lastenvaatteet -20 %. Kävimme katsomassa vaatteita myös Name IT:ssä, mutten raaskinut ostaa sieltä mitään. Yksi ihana softshell-haalari jäi kyllä kummittelemaan mieleeni, mutta sen (omasta mielestäni) korkea hinta 45 euroa oli vielä toistaiseksi liikaa. Typyllä kuitenkin on aika reilusti seuraavan koon vaatteita odottamassa ja vaunuissakin Typy pärjää hyvin toppapuvulla.
Söpöjä minivaatteita! Jotenkin aina hämmästyn siitä, miten nopeasti vauvat kasvavat, kun vaatteet jää niin äkkiä pieniksi! Mutta täytyyhän sitä kasvaakin vauhdilla, jos aikoo isoksi tulla :D
VastaaPoistaJoo älä! Nytkin noi pienimmät alkaa käydä jo pieneksi :(
PoistaVauvavaatteet on sulosia. Hm on varmasi hinnaltansa paras niin lyhytaikaiseen vaatekäyttöön.
VastaaPoistaJep, ei munkaan mielestä kannata vielä tuhlata omaisuutta näihin :)
PoistaVoii mitä ihania pikkuisia vaatteita! Aivan syötävän söpö tuo sydäntaskuinen collariasu ♥
VastaaPoistaTypy kiittää <3
PoistaVoi että kuinka söpöjä vaatteita ♡ Tuo bambi on niin suloinen!
VastaaPoista