Lauantaina järjestettiin Bloggers' Inspiration Day, jossa mm. bloggaajat ja tubettajat voivat verkostoitua ja tavata yhteistyökumppaneita. Osallistuin itse tapahtumaan nyt toista kertaa ja onneksi tällä kertaa aikaa osallistumiseen oli enemmän. Siltikin tuntui että aika loppui kesken, enkä ehtinyt jutella kaikkien tuttujen kanssa läheskään niin kauan kuin olisin halunnut.
Päivän ehdottomasti parasta antia oli juurikin muiden bloggaajien tapaaminen ja mikäs sen mukavampaa kuin saada vihdoin kunnon kasvot bloggaajalle, jonka blogia on jo pitkään lukenut. Eniten jäi mieleen Hennan tapaaminen ja olen todella iloinen, että bongasit minut! ♥ Oli ihana tavata myös Saija, Miina sekä Ninni ihan oikeassa elämässäkin :)
Tapahtuma järjestettiin tällä kertaa Kattilahallissa ja täytyy sanoa, että paikka oli paljon parempi kuin omalla kohdallani viimeksi Maxinessa vietetty tapahtuma. Täällä oli paljon tilaa liikkua myös vaunujen kanssa ja muutoinkin paikka oli viihtyisämpi.
Kiitos Indiedaysille kivan tapahtuman järjestämisestä ja kiitos kaikille bloggaajatutuille mukavista juttuhetkistä ♥
Vissiin oli todella kiva päivä :D
VastaaPoistaOli! 💖
PoistaIhana sinä, mustakin oli niin kiva että törmättiin❤️ Kuitenkin suht kauan somen kautta oltu tekemisissä!:)
VastaaPoistaNo niinpä! Kiva saada ihan erilailla kasvot sullekin:) ❤️
Poista