Torstaina vietettiin The best blogger daytä Akvamariinin Showroomilla ja kyseinen tapahtuma olikin Typyn ensimmäinen blogitapahtuma. Suuntasimme showroomille heti päivällä nyt kun olemme oppineet kulkemaan rohkeasti bussilla vaunujen kanssa enkä enää vain möllötä neljän seinän sisällä. Äitiystakki lensi myös kellariin ja vaihdoin päälleni vihdoin myös kevyempää vaatetusta. UGGit ja toppatakki saattaa ehkä olla jo liikaa näillä ilmoilla.
Akvamariinilla Typy sai paljon ihastelevia katseita osakseen, sillä olihan hän ilmeisesti päivän nuorin osallistuja. Pientä itkua välillä tuli ja pakenimmekin välillä hälinää toimitusjohtajan huoneeseen imetyksen pariin. Muutoin Typy käyttäytyi oikein mallikkaasti, mitä nyt äidin herkkuhetki jäi hieman lyhyeksi.
Blogger dayssä tutustuimme jo meille tutuiksi tulleissiin tuotemerkkeihin kuten esimerkiksi Helly Hanseniin, Haglöfsiin, Niveaan sekä Sodastreamiin. Mekin saimme oman Sodastreamin testiin, sillä etenkin näin imettäessä pelkkä tavallinen vesi tökkii ja pahasti. Nyt kun maailman parhaaseen vesijohtoveteen saa kuplia, vesikin maistuu. Kävimme toki heti ostamassa muutamia makuja testiin ja tästäkin tulossa lisää juttua blogiin myöhemmin.
Uutuutena Akvamariinilla on Anastasia Beverly Hillsin meikkituotesarja, joihin ihastuin heti ensisilmäyksellä. Sain mukaani testiin tämän sarjan Glow kitin, Liquid lipstickin, Highlighting duo pencilin sekä Brow powder duon. Olin toki kuullut näistä meikeistä ja tiedän monen jo näitä kokeilleen. Itse en kuitenkaan yleensä innostu meikeistä, mutta nyt myös minun kohdalleni tuli poikkeus. Etenkin kaikki kuultoa tuovat tuotteet mm. Lumenelta ovat jo vuosia olleet heikkouteni. Jos teillä on kokemuksia Anastasian meikeistä niin kertokaa ihmeessä :)
Jos haluatte seurailla meidän kuulumisia enemmän niin muistakaahan laittaa Instagram sekä Snapchat seurantaan nimellä @Pinxedful! Tulossa on pitkästä aikaa myös arvontaa piakkoin, joten pysykään kuulolla. Ihanaa sunnuntaita kaikille ♥
Oi, vaikuttaa kivalta päivältä! <3 Ihania juttuja oot saanut <3 ABH on kyllä hyviä - eikä niitä tarvi laittaa edes paljoa kerralla, kun ne on niin pigmenttisiä ^_^
VastaaPoistaOi, kiva tietää niin en tunge liikaa kerralla naamaan :) Sulla on vissiin näitä meikkejä ja jos on niin mitä?
PoistaNo siis salaa koittanut pikkusiskolta - arvaa miks jäin kiiinni, haha :D Korostussetti ja kulmavärit on kyllä ihan mielettömän hyvät ^_^
PoistaHah ettet vaan pigmenttisyyden takia sitten? :'D
PoistaKiva, että olette jo päässeet yhdessä liikkeellekin! Tuo meikkisarja kiinnostaa, mut en ole toistaiseksi missään niitä vielä päässyt kokeilemaan... Paljon niistä ainakin puhutaan!
VastaaPoistaOnneksi joo ollaan päästy uloskin niin ei tuu mamma ihan höperöks :) toivottavasti säkin pääset kokeilemaan näitä jos osottautuu kaiken hypen arvoseks!
PoistaNäyttää upealta toi Anastasian paletti! Ihan uus merkki mulle, täytyy etsiä lisätietoja. :)
VastaaPoistaT: Kiti
http://www.lily.fi/blogit/katso-tarkemmin/rumapaivat
Näyttää kyllä äärimmäisen lupaavalta munkin mielestä :) Kirjoittelen kokemuksia piakkoin!
PoistaIhanan näköinen bloggaajapäivä, on varmasti ollut ihan huippu! Ja siis nuo Anastasian tuotteet, ihan lemppareita!! ❤️
VastaaPoista