Viime sunnuntaina juhlimme vihdoin tyttäremme nimiäisiä ja saimme vihdoin kertoa muillekin ihanan tyttäremme nimen. Koska kumpikaan meistä ei kuulu kirkkoon, meille oli luonnollista juhlia nimiäisiä ristiäisten sijaan. Itse en ole koskaan aiemmin osallistunut nimiäisiin tai nimenantojuhliin, joten olin autuaan tietämätön millaisia seremonioita ja juhlallisuuksia näihin juhliin liittyy.
Nimi pysyi melkein kaikilta salassa nimen julkistamiseen saakka (lipsautin nimen äidilleni) ja tästä syystä päätimme järjestää omaksi ohjelmanumeroksi nimiveikkauksen, josta jäisi sitten muisto Typylle hänen kasvaessaan. Kovasti nimeksi veikkailtiin Jessicaa tai Ceciliaa, jotka kieltämättä olisivat olleet vahvoille meidän nimilistalla. Päädyimme kuitenkin hyvin suomalaiseen nimeen, joka oli jo täälläkin aiemmin paljastamani Eveliina Joanna.
Juhlien tarjoilu oli kakkujen osalta äitini käsialaa ja hän olikin loihtinut Evelle kaksi kaunista kakkua. Äitini olisi halunnut kovasti laittaa Even nimen jo kakkuun, mutta ponnekkaasti kielsin häntä, sillä sehän olisi myös pilannut meidän nimiveikkauksen. Kukaan ei muuten arvannut oikeaa nimeä, mutta muutama osui lähelle meidän nimiehdokkaiden kanssa. Myös Even serkun nimi tuli arvauksiin mukaan aivan sattumalta.
Juhliin oli tilattu myös pari voileipäkakkua, koristeltu paljon muffinsseja serkkuni Maijan ja siskoni Saran toimesta sekä ostettu aivan liikaa keksejä ja muita herkkuja, joita meillä on nyt kaapit pullollaan.
Aurinkoinen ilma teki päivästä vielä ihanemman, sillä juhlaväki sai paistatella päivää äitini terassilla. Onneksi näin, sillä päivän aikana Eveä kävi juhlistamassa yli 50 ihmistä, joten tungosta riitti. Juhliin oli kutsuttu niin perhettä, sukulaisia sekä ystäviäkin. Halusin ehdottomasti, että läheisimmät ystävätkin saavat olla osa tätä meidän suurta päiväämme ja onneksi Minna, Mira sekä Suvi olivat paikalla.
Juhlissa Evellä oli päällä vanha ristiäismekkoni, joten perinteitä noudatettiin sen suhteen vaikka ristiäisiä emme viettäneetkään. Kyseessä on kuitenkin lyhyt mekko, joten omasta mielestäni se sopi tähänkin tilaisuuteen loistavasti. Meillä oli lisäksi Even kanssa melkoisen yhteensopivat mitat, sillä Eve oli 2kk neuvolassa 58cm pitkä ja painoi 4920 grammaa minun ollessani tuossa iässä 57,5cm pitkä ja painoin 4930 grammaa.
Kummeiksi olimme valinneet Evelle serkkuni Maijan sekä Samin ystävän Samin. He lupasivat tukea meitä vanhempia Eveliinan kasvatuksessa sekä auttaa Eveliinaa silloin, kun hän apua tarvitsee. Teukkakin sai muistoksi oman sisartodistuksen, jossa lupasi olla kiltti Evelle. Saas nähdä kuinka se lupaus toteutuu :)
Juhlapäivä oli todella ikimuistoinen ja onnistunut ja iso kiitos siitä kuuluu kaikille vieraille sekä etenkin äidilleni, joka jaksoi paiskia töitä ensimmäisen lapsenlapsensa eteen ♥ Kiitos Äiti ♥
On kyllä aika herkullisen näköinen juhlapöytä teillä! Kunnon cup cacet, voileipäkakut ja kaikki. Herkkua, myös kaunis nimi tytöllä. Varmasti yksi suosituimpia lähivuosina kun on erään laulajan taiteilijanimi :)
VastaaPoistaHeh totta :D En muuten ees tajunnu yhdistää siihen laulajaan :) Hyvät oli kyllä herkut!
Poistatoi on ihana kuva maijasta ja evestä. ja oli ihana olla mukana tässä tärkeässä päivässä <3
VastaaPoista