Ted Baker - Ruusunpunaista rakkautta

Olen hulluna Ted Bakerin kenkiin, laukkuihin, asusteisiin sekä vaatteisiin ja aika ajoin tykkään hemmotella itseäni juuri Bakerin tuotteilla. Harvemmin ostan itselleni mitään hiemankaan kalliimpaa, joten nämä suloisuudet sopivat itseni hemmotteluun paremmin kuin hyvin. Olin jo aikaa sitten päättänyt hankkia kesäksi uudet kengät ja tietysti hankin ne tänäkin vuonna Bakeriltä. Edellisvuoden ballerinat ovat jo täysin lunastuskunnossa, joten onneksi nämä suloisuudet saapuivat Zalandolle.

Kyseinen malli on nimeltään Juliana ja maksoivat 74,95 euroa. Väriksi valikoitui (totta kai) vaaleanpunainen ja rusetit ovat kultaiset, jotka taittavat ehkä aavistuksen ruusukultaan. Otin kooksi näistä myös tutun 37, vaikka viime vuoden ballerinat olivat kokoa 38 ja olivat täysin sopivat. Silloin täytyi vain tehdä poikkeus, sillä kokoa 37 ei enää ollut valikoimissa.

Olen käyttänyt Ted Bakerin ballerinoja jo monta vuotta ja tuskin nämäkään tulevat olemaan viimeiset. Omistan myös Bakerin kumisaappaat ja nekin ovat olleet superhyvät käytössä. Kaiken kaikkiaan kaapistani löytyy Bakeriltä penaali, laukku, viitta, kumisaappaat, ballerinat, meikkipussi, kännykän suojakuori sekä myös tänä kesänä hankitut lakanat, jotka hankin itselleni hemmotellakseni itseäni raskauden ja synnytyksen jälkeen.

Mitä te tykkäätte Ted Bakerin jutuista? Onko teillä suosikkituotteita kenties joltain muulta merkiltä? :)

Uusia treenisuunnitelmia

Minun piti muistaa laittaa salijäsenyys tauolle heinäkuuksi, sillä aavistin ja pelkäsin etten ehdi käymään salilla Samin lomien aikaan. Niinhän siinä kävi, mutta enemmänkin siitä syystä, että kesäflunssa pääsi yllättämään ja se jatkui melkein kolmisen viikkoa pienenä tukkoisuutena. Nyt olen kuitenkin päässyt takaisin edes pienen treenin makuun, sillä Pokemon GO:n synttärieventin aikana aloimme tehdä taas pitkiä vaunulenkkejä koko perheen voimin. Viime päivinä on tullut käveltyä noh, ei nyt kymmeniä kilometrejä, mutta kuitenkin reippaasti.
Vaunulenkkeilyn ja uuden innon myötä päätin, että salilla tehdään tästä lähtien vain salitreenejä eli ei enää vain aerobista ja salia jos ehditään. Eve kun viihtyy lapsiparkissa aina vain max tunnin kerrallaan, en ehdi muutoin tehdä kovinkaan kummoisia treenejä mikäli haluan yhdistää mukaan myös sen 30 min aerobisen osuuden.
Huomenna meillä onkin sitten tiedossa ensimmäiset salitreenit melkein kuukauteen ja vaunulenkkejä olisi tarkoitus tehdä jatkossa jopa ehkä juostenkin ainakin osan matkaa. Onneksi meillä on kolmipyöräiset vaunut, jotka soveltuvat tähän hommaan oikein mainiosti.

Postauksen kuvat ovat muuten vuodelta 2014, jolloin olin ensimmäisellä bikinichallengella. Tässä hieman siis omia henkilökohtaisia motivaatiokuvia, joita kohti lähdetään pikkuhiljaa tähtäämään taas hieman vahvemmin :)

Blogiloma ohitse

Ihmettelittekö kenties hiljaiseloa? Noh, nyt hiljaiselo on ohitse ja pienoinen blogiloma on takana päin. Olimme viime viikon reissussa mm. Jämijärvellä sekä Raahessa ja koska en omista läppäriä saati muuta editointivälinettä kuville, päätin pitää samalla kunnon loman myös blogista. Blogin lisäksi tauolla oli myös suurin osa somesta ja poistinkin mm. Facebookin puhelimestani kokonaan. Snappia en poistanut, sillä siellä ei tule roikuttua pitkiä aikoja toisin kuin esim. Facessa.
Meidän ensimmäinen etappi oli Jämijärvellä, jossa olemme käyneet nyt viettämässä kolme kesää putkeen muutaman päivän. Mukana menossa oli muuta perhettä Samin puolelta sekä mm. Even samanikäinen serkku. Säät onneksi helli meitä muutamana päivänä, joten koko reissu ei mennyt vain sisällä istuessa. Putosipa osa meistä myös järveen vaatteet päällä kalastaessaan.. :)
Jämiltä matka jatkui Raaheen ja ajomatka sujui onneksi kaikin puolin hyvin tuon pikkuisen kanssa. Raahesta teimme myös päiväreissun Haaparantaan ja jo perinteeksi muodostuneeseen Nuuskakairan tukkuun. Itse ostin sieltä jälleen lavan Pepsi Maxia sekä uusia ProPud-makuja testiin. Ainakaan toistaiseksi en ole nähnyt näitä vielä suomessa eikä se ainakaan banaani-myslin kohdalla harmita. Haaparannassa testasimme myös Frasses-nimistä hampurilaispaikkaa, mutta mitenkään kovin erikoinen ravintola tämä ei ollut.

Kyseessä oli myös Eveliinan ensimmäinen piipahdus ulkomailla ja jo ensi kuussahan me lähdemme taas pitkälle ulkomaille eli Tukholmaan. Saas nähdä miten parin päivän risteily lapsen kanssa sujuu.
Raahessa viivyimme isäni hoiteissa viisi päivää ja kaikkien riemuksi myös Raahen murre ehti tarttua puheeseeni. Harmi, että tänne etelään palattuani murre on jo alkanut kadota. Perjantaina onnistuin raahaamaan isäni sekä Samin myös pesismatsiin, sillä onneksi vierailumme aikana PaTTu pelasi matsin Seinäjoen Jymyjusseja vastaan. Ottelu oli itselleni aika yhdentekevä, sillä mehän kannatetaan Sotkamon Jymyä, mutta pitäähän Superpesistä käydä katsomassa jos siihen vain on mahdollisuus.

Lauantaina lähdimme ajamaan takaisin etelään ja viimeinen kuva onkin Pyhäsalmelta "Vaskikello"-nimiseltä huoltoasemalta. Tällä huoltoasemalla pysähdyimme usein, kun olin itse pieni ja nyt aion vaalia samaa perinnettä myös Even kanssa. 

Samin loma jatkuu vielä huomiseen ja toivottavasti ehtisimme käydä pelaamassa vielä vaikka minigolfia mikäli säät sallii. Toisaalta Pokemon GO:n synttärieventti jatkuukin vielä, joten voi olla että viimeiset hetket menevät Pokemonien pyydystämiseen. Blogin pitäisi tästä lähtien päivittyä taas normaaliin tapaan ellei ihmeitä tapahdu! :)

Kultainen ananas - makea pala sisustukseen

Ostimme hiljattain olohuoneesemme uuden ruokapöydän ja seinä pöydän takana suorastaan kiljui taulua taakseen. Olin selaillut Instagramissa sekä Pinterestissä ideoita avukseni ja ilokseni minulle tarjoutui mahdollisuus tehdä yhteistyötä BGA Nordicin kanssa. BGA on ruotsalainen perheyritys, joka on perustettu jo vuonna 1993. Heidän ydinalueensa ovat liikkuva kuva sekä valokuvaus. Heidän valikoimastaan löydät varmasti haluamasi kehykset sekä kuvat, jotka voit myös teettää mittatilauksena.
Oma valintani osui tällä kertaa kultaiseen ananas-aiheiseen julisteeseen sekä valkoisiin korkeakiiltokehyksiin. Sami ihmetteli aluksi valintaani, mutta jokainen vähänkin megazonepiireissä liikkuva tietää vitsin tämän takana ja ananashan on ainakin vähän aikaa sitten ollut vielä hyvinkin suosittu sisustuselementti. 
Kuten ehkä kuvista arvaatte, taulu ei päätynyt olohuoneemme seinälle eikä kiinni seinään ollenkaan. Ruokapöydän takana oli nimittäin kiviseinä ja koska asumme vuokralla, en vielä uskaltanut alkaa poraamaan reikää seinään. Taulu koristaakin tällä hetkellä makuuhuonettamme sängynpäätymme päällä ja se sopiikin siihen melkein paremmin. Sängynpäädyn päällä vallitsee nimittäin yleensä kaaos ja nyt taulun vuoksi se täytyy pitää vapaana muista tavaroista. Win-win siis.
Kuten aiemminkin kuvia ottaessa, Teukka tuli tälläkin kertaa varastamaan huomion taululta. Hän halusi ilmoittaa, että hänen kuninkaallisen korkeutensa ruokapöydälle ei mitään tauluja laiteta. Äiti on kyllä ollut todella tyytyväinen uuteen väriläiskään ja sen paikkaan makuuhuoneessakin. Mikäli siis haaveilet pienestä piristyksestä sisustukseesi, harkitse vaikka kultaista ananasta sinunkin sisustukseesi! 

Tykkäättekö te ananaksesta sisustuselementtinä ja miellyttääkö kulta värinä teitä sisustuksessa? :)

Kesän 2017 suunnitelmia - bucket list

Kesä 2017 alkaa omasta näkökulmasta vasta olla aluillaan, sillä eihän tuota kylmää ilmanalaa vaan voi sanoa kesäksi. Kesällä kuuluu nauttia auringosta, lämmöstä sekä olla ilman huolen häivää. En ole tehnyt kauheasti suunnitelmia tälle kesälle, mutta nyt kun aloin miettimään tätä bucket listiä, onhan niitä suunnitelmia ja toiveita kuitenkin ollut tuolla takaraivossa.

Kesällä 2017 haluaisin:

Käydä minigolfaamassa ja syömässä jäätelöä samalla

 Käydä Suomenlinnassa metsästämässä Pokemoneja ja nauttia patonkia piknikillä

 Tehdä roadtrip pohjoisempaan ja käydä mm. isäni ja mummini luona synnyinkaupungissani
 Piipahtaa Haaparannassa ja mahdollisesti aidossa ruotsalaisessa Ikeassa

 Viettää aikaa sukuni ja perheeni kanssa

 Juhlia Teukan 2v. synttäreitä heinäkuun lopussa

 Nauttia minilomasta Ruotsin risteilyllä elokuussa
 Olla ajattelematta töihinpaluuta

 Käydä Helsingin uudessa Siipiweikot-ravintolassa useita kertoja

 Testata myös Viikinkiravintola Haraldin rakkauspakettia
 Käydä ihastumassa suloisiin eläimiin Korkeasaaressa

 Vierailla Lonnan saaressa Helsingin edustalla

Tässä muutamia juttuja, joiden kovasti toivon toteutuvan tänä kesänä. Etenkin minigolfia odotan kovasti, sillä viime kerrasta on aikaa jo ainakin parisen vuotta. Myös Suomenlinnan vierailusta on päässyt vierähätämään tovi. Toivottavasti myös lämpimät ilmat suosisivat meitä kaikkia!

Mitä suunnitelmia teillä on tulevalle kesälle? :)

Newbies from Newbie - röyhelöpyllyjä sekä pitsiä

Kävimme keskiviikkona humputtelemassa hieman Eveliinan kanssa Newbiellä ja neidin vaatekaappi sai kivasti taas täytettä. Tyttö kasvaa niin kovaa vauhtia, että tällä kertaa ostimme Evelle jo kokoa 68, sillä muuten vaatteita ehtii pitää vain parisen kertaa enkä raaski laittaa näin ihania vaatteita heti kiertoon.
Newbiellä oli myös pienoiset alet, joskaan aletuotteita ei ollut ihan kamalasti. Löysimme kuitenkin tämän ihanan neuleen -30 % alennuksella. Tämä sopii käytettäväksi nyt kesällä sekä myöhemmin syksyllä.
Alunperin en ollut ajatellut ostaa mekkoja, sillä ne eivät ole kauhean käytännöllisiä pienellä lapsella. Tämä pitsikoristeltu mekko oli kuitenkin -70 %, joten tartuimme tilaisuuteen. Jäljellä oli vain koko 62, mutta edullisen hinnan vuoksi otimme tämän kuitenkin. Onhan tässä kuitenkin vielä käyttöaikaa jäljellä ja koko 68 on kuitenkin vielä melko reilu.
Ah, röyhelöpyllyjä. Näistä kohistaan kovasti Newbie-kirpparilla, jossa olen. Nämä ovat ilmeisen kovaa valuuttaa pienten tyttöjen vaatetuksessa, joten nyt Evekin on mukana muodissa. Typy alkaakin viihtyä yhä enemmän vatsallaan, joten röyhelöt pääsevät näkyviinkin. Kaikki loput jutut olivat normaalihintaisia.

Tämä ihana pitsibody on juuri sopiva kesäksi. Koska kesä tuntuu olevan kovin viileä tänä vuonna, aiemmin esitelty neuletakki sopii tämän kaveriksi.
Viimeiseksi esittelyssä sukat. Näitä meidän tyttö vihaa yli kaiken ja kutsummekin Eveä sukkavihaajaksi. Näissä on hieman pidemmät varret, joten toivon, että nämä pysyisivät edes hetken jalassa vaikka en siihen oikeasti kyllä uskokaan.

Kuten huomaatte, Even pukeutuminen noudattaa melko hempeää ja lälläriä linjaa. Sitten kun Eve osaa itse ilmaista mielipiteensä vaatteista niin hän saa kyllä mahdollisuuden vaikuttaa pukeutumiseensa. Esittelin kyllä liikkeessä kaikki vaatteet Evelle ja ainakin kasvoilla paistoi leveä hymy etenkin röyhelöpyllyjen kohdalla :) Muut asiakkaat kovasti naureskelivat meidän toiminnalle, mutta hei, pitäähän Eveltäkin kysyä!
Mitä mieltä te olitte näistä vaatteista? Mitä merkkejä itse suositte lastenne pukeutumisessa ja miksi?

Mammatreffit @ Ravintola Teatteri

Kävimme eilen Lauran, hänen poikansa ja Even kanssa viettämässä aikaa Helsingin keskustassa ja tarkemmin Ravintola Teatterissa. Laura kehui Teatterin olevan lapsiystävällinen ja ravintola, ja sitä se tuntui olevankin. Olen itsekin alkanut kiinnittää huomiota juuri ravintoloiden lapsiystävällisyyteen, sillä lapsiahan ei Suomessa katsota mitenkään erityisen hyvällä.
En ollut koskaan aiemmin käynyt Teatterissa, mutta tämän visiitin ja herkullisen salaatin jälkeen tulen varmasti käymään siellä uudelleen. Deli-puolella oli tällä kertaa rauhallista ja saimme viettää aikaa aivan rauhassa. Imetyskin oli ilmeisesti sallittua, sillä kukaan ei ainakaan tullut erikseen mainitsemaan mitää siitä. 
Lounaan jälkeen meidän matka jatkui kohti Galleria Esplanadia ja Newbien liikettä. Olin jo pitkään halunnut käydä uudestaan Newbiellä ja minun piti ihan vain käydä taas katsomassa, mutta kyllähän sen arvasi ettei sieltä tyhjin käsin kotiin tulla.
Eve kasvaa kovaa vauhtia ja pituutta on nyt tasaisesti tullut se 2cm lisää kuukaudessa. Tällä hetkellä Eve huitelee 64cm pituuksissa, joten hakusessa oli erityisesti 68-koon vaatteita, jotta ne eivät jäisi heti pieneksi. Olin jo pitkään himoinnut Evelle "röyhelöpyllyjä", joten niitä tuli ostettua samantien paritkin. Ostoksia oli muitakin ja tulen esittelemään ne teille vielä erikseen. Newbien vaatteet ovat kyllä vain niin meidän tyyliä!

OOTD 2/7/2017

Vähän aika sitten valittelin asukuvaajan puutetta, mutta nyt sunnuntaina oli mahdollisuus käyttää serkkuni Maijan asukuvauspalvelua, joten tässä pitkästä aikaa päivän asu! Asu itsessään on aika simppeli, mutta en oikein tiennyt kuinka juhlavasti sunnuntain juhliin uskalsi pukeutua. Yllätyittekö kenties vaaleanpunaisesta väristä?
toppi ja hame GIna Tricot / kengät Ted Baker / reppu Zaful
Tilasin kyseisen hameen Gina Tricotilta jo hyvissä ajoin ennen kesää, mutta se pääsi ensimmäisen kerran käyttöön vasta viime sunnuntaina. Ihastuin BIDissä Lauran päällä nähtyyn vekkihameeseen sekä Vilan stailaushaasteen pisteellä nähtyyn versioon, joten olihan tällainen saatava itsellekin. Hame on ihanan kevyt ja karkkiväri sopii ihanasti kesään. Koen olevani myös hyvin onnekas, sillä lempivärini on tällä hetkellä suurinta muotiväriä vaatteissa.
Even päivän asu-kuvat jäivät tällä kertaa ottamatta, mutta pikkuneidillä oli tietysti myös vaaleanpunaista päällä ja olemmekin Even kanssa melko hyvin värikoordinoituja muinakin päivinä. Äitiä kovasti himottaisi käydä Newbiellä ihan vain katsomassa uusia vaatteita ja hei, kohtahan taas tämäkin koko jää pieneksi.

Mitä te tykkäsitte tästä asusta? 

Sunnuntain juhlahumua

Sunnuntaina olimme juhlistamassa iloista tapahtumaa suvussamme ja kokoonnuimme samalla grillikauden avajaisiin. Tiedossa oli hyvää ruokaa, juomaa sekä seuraa. Onneksi sää suosi meitä ja yksi kesän kauniista päivistä osui kohdalle. Tällä kertaa kokoonnuimme kovin pienellä porukalla, sillä puolet suvusta oli muilla mailla.
Lasten juomaa ja samppanjaa
Juhlissa kilisteltiin samppanjalla, mutta itse tyydyin limonadiin, sillä en käytä alkoholia enää laisinkaan. Ehdin tottui raskauden aikana täysin holittomaan elämäntyyliin, joten olen päättänyt jatkaa samalla linjalla. Ennen raskautta join alkoholia hyvin harvoin, joten kovin suuri muutos ei ole kyseessä. En vain nykyisin näe mitään syytä ottaa edes sitä yhtä lasillista ja monia selkeästi ärsyttää valintani. Mitäpä se muille kuuluu etten juo, kun en minäkään jeesustele juomisesta muille.
Suvun nuorin ja vanhin / sisäfilettä grillissä ♥
Eve pääsi kiertämään sylistä syliin tuttuun tapaan ja pyöri muutenkin mummin ja isomummin huomion keskipisteenä. Sukujuhlat ovat kyllä oiva paikka saada itsellekin ruokarauha, kun kaikki haluavat vuorollaan pidellä pientä sylissä. Grillimaisterimme Kalle oli grillannut meillä äärimmäisen maukkaita sisäfilepihvejä ja olenkin vahvasti sitä mieltä, että näitä grillijuhlia voitaisiin järjestää useamminkin. Meiltä kun ei vielä toistaiseksi sitä omaa pihaa saati grilliä löydy.
Juhlissa ehdittiin napata myös muutama asukuva pitkästä aikaa ja niitä onkin luvassa seuraavassa postauksessa. Juuri kun pääsin valittelemasta asukuvien kuvaajan puutetta niin nyt sellainen oli kerrankin saatavilla. Kiitos vain serkulleni Maijalle jo näin etukäteen! ♥ Olisi kenties pitänyt napata Evestäkin kunnolliset asukuvat, sillä hänelläkin oli päällään tyrmäävän upea mekko suoraan Ranskan Rivieralta.

Mitäs mieltä olisitte muuten kesän bucket lististä? :) Kertokaahan myös ihmeessä mitä teidän kesäsuunnitelmiin kuuluu!

Nettikirpparit - miksi edes vaivaudun

Olen jälleen kerran yrittänyt päästä eroon turhasta tavarasta ja kaikista huonoista kokemuksista huolimatta nettikirpparit ovat paras tapa siihen. Useimmiten kaupat sujuvat hyvin, mutta jahkailijoita, miljoonan kuvan perään kysyjöitä, mieheltä kysyjiä ja sanan nouto tarkoituksen hukanneita ei vaan voi välttyä kohtaamasta. Miksi tästä pitää tehdä niin kamalan vaikeaa? 

Tällä hetkellä väännän yhdestä kaupasta ostajan kanssa, jonka piti tulla noutamaan eräs toppi tänään klo 16-17 välillä. Fine, muuten olisi voinut tulla, mutta olemme silloin juhlissa. Sitten alkoi jankkaaminen siitä, missä nämä juhlat ovat. Menin erehdyksissäni sitten kertomaan, että juhlat ovat Espoossa ja äkkiä se äsköinen nouto joka olisi ihan täältä Helsingistä asti onnistunut, muuttui toimitukseksi hänen haluamaansa paikkaan Espoossa. Jouduin kuitenkin toteamaan, että no can do, kun en omista ajokorttia eikä ole oma autoni, jolla ollaan liikenteessä. Tästä käynnistyi valtava pohdinta, että jaksaako hän nyt ajaa 5km pidemmälle, johon hän siis alunperin oli jo valmis. Tarjosin ostajalle postituksen mahdollisuutta huikeaan 2€ hintaan - ei käy. Paita täytyy siis saada noutaa Espoosta, joka on tästä katsottuna katseluetäisyydellä. Katsotaan miten käy. Itse kyllä veikkaan, että paita jää minulle.

Tämän viikon aikana törmäsin myös harvinaisen tiukkoihin ostoehtoihin, jossa minun olisi pitänyt taata myytävästä rintarepusta ostajalle mm. ihan kaikki tai muuten hän palauttaa reppunsa. Jos rintarepun löytäminen on näin tärkeää juuri niillä kriteereillä niin kannattaa varmaan mennä kauppaan ostamaan se reppu. En ala palauttelemaan reppua ees taas sillä syyllä kun "väri ei miellytäkkään" ja etenkin kun itselläni ei ole velvollisuutta ottaa palautusta vastaan. Lisäksi repulla oli kiire, mutta kuitenkin maksu onnistuu vasta parin viikon päästä. Jään mielenkiinnolla seuraamaan, miten tämä tapaus vielä etenee.

Suurin syy siihen miksi ylipäänsä jaksan edes koittaa nettikirppistelyä, on se, että lähialueeni kirppisryhmä toimii pääsääntöisesti hyvin eikä tuotteita tosiaan tarvitse toimitella sinne sun tänne. Jos haluat sen parin euron paidan niin ole hyvä ja nouda täältä, kuten ilmoituksessa lukee. Olen koittanut myydä vaatteitani Zadaassa, mutta en ole palvelusta aivan vakuuttunut. Livekirpparit eivät ole vaihtoehto, sillä useimmiten siinä hommassa päätyy itse vain maksumieheksi ja on helpompi roudata tavarat UFFin laatikkoon.

Millaisia kokemuksia teillä on nettikirppareista? Jos teillä on hyviä tarinoita, kertokaa ihmeessä! :)

Neuvolakuulumisia

Even 3kk neuvolasta on aikaa jo niin kauan, että 4kk neuvolakin on jo ensi viikolla, mutta en olekaan kertoillut teille vähään aikaan siitä, miten Eve on kasvanut ja kehittynyt. 3kk neuvolassa Eve sai ison läjän rokotteita, joista ei onneksi tullut kuumeilua eikä muutakaan vaivaa. Olihan se ihan kauheaa katsoa kun omaa pientä pistettiin ja vielä pariinkin otteeseen. Onneksi Eve rauhoittui nopeasti ja toivottavasti myös unohti tämän ikävän kokemuksen nopeasti.

Pituutta neidille oli kertynyt 62,5cm ja painoa 5570g, iso tyttö siis jo! Refleksit toimivat kuten pitääkin ja joka päivä saa hämmästyä, miten paljon uusia juttuja pieni voi oppia. Pieni vauvani onkin muuttunut jo ihan isoksi tytöksi, joka haluaisi jo kovasti istua meidän muiden tapaan ja tutkia maailmaa muualtakin kuin lattialta.
Tästä syystä vaunulenkit ovat saaneet jäädä ja ne ovatkin vaihtuneet rintareppureissuihin. Täytyy kyllä sanoa, että kävelylenkit tuollaisen kuuden kilon lisäpainon kanssa ovat melkoisen tehokkaita. Ostin Evelle myös Bumbon, johon olemme tutustuneet nyt parin minuutin verran. Kovasti tyttö viihtyisi jo siinä, mutta en viitsi vielä enempiä istuttaa, kun Eve on kuitenkin niin pieni vielä. Mahallaan olo sujuu jo oikein mallikkaasti ja kohta edessä on selkeästi ensimmäiset ryömimisyritykset. Lastenlääkäri kommentoikin Eveä kahden päivän iässä, että tästä tytöstä tulee vielä kova menijä ja se taitaa kyllä pitää paikkansa.

Tällä hetkellä tyttö nukkuu päiväunia ja äiti saa kerrankin hetken omaa aikaa mm. blogin parissa. Yleensä Eve herää viimeistään vartin päästä kun äiti poistuu vierestä, joten katsotaan miten nyt käy :) (heräsihän se alle vartissa :))
Oman ajan puutteen vuoksi blogikin on jäänyt hieman heitteille, mutta suoraan sanottuna kärsin myös hieman kirjoittajan blokista. En halunnut tehdä tästä mammablogia, mutta kauheasti muuta kuin mammailua ei tule tällä hetkellä harrastettua enkä uskalla kirjoittaa vauva-arjesta vaikka juttuja olisi. Haluaisin kuvata päivän asuja, mutta kukaan ei ole kuvaamassa. Voisin kirjoittaa toki käynnissä olevasta konmarista, mutta mistä sitten kirjoittaisin? Olisikohan ajatus perhelifestyleblogista sittenkään kovinkaan huono? Tätä täytyy pohtia ja jos teillä on vinkkejä tämän esteen ylittämiseksi, apua otetaan vastaan ♥
Designed by FlexyCreatives