torstai 31. elokuuta 2017
Kevennyksen aika
Muistatteko, kun olin ennen kesää FitMamalla? No en minäkään muista! Siitä tuntuu olevan ikuisuus, joten nyt oli aika tarttua itseä taas niskasta kiinni. Omaan yleensä hyvän itsekurin, mutta raskauden jälkeen olen ollut melko (lue:todella) pahassa suklaakoukussa ja siihen on nyt tultava loppu. Hyvä puoli tässä on se, etten kaikesta huolimatta ole lihonut, mutta en myöskään laihtunut. Nyt kun täysimetys lähenee loppuaan. on tulevaan syytä jo valmistautua, koska kohta ei voi vain mättää menemään mitä haluaa.
Kaverini Emma aloitti maanantaina bikini challengen ja aloitin itse "tuki"BC:n. Noudatan edelleen kuitenkin FitMaman imettäjien ruokavaliota, sillä en halua että imetys kärsii vielä viimeisten viikkojen aikana. Ensi viikon perjantainahan meillä aloitetaan kiinteät kunnolla, joten imetykset alkavat vähentymään, NYYH! Se tuo väistämättä muutoksia omaan ruokavaliooni.
Tällä viikolla olen ollut erittäin aktiivinen, sillä maanantaina kävimme vaunuttelemassa 10 kilometriä, tiistaina kävimme salilla sekä kävelemässä, keskiviikkona myös pienellä kävelyllä sekä vielä tänään jälleen salilla sekä kävelyllä. Tietystikään loppuvilla legeraideilla ei ole ollut mitään vaikutusta kävelylenkkeihin... Saatamme tänään vielä suunnata ulos mikäli jotain mielenkiintoisia raideja ilmaantuu lähimaastoon. Kummitätini kummasteli kovasti että miksi oikein "tämän ikäinen" pelaa Pokemonia, mutta hei, tekisi hänellekin ihan hyvää kävellä mooooonia kilometrejä tämän pelin parissa. Ei ole turhaan se GO tämän pelin lopussa.
Ruokapuolella yhtäkään lipsahdusta ei ole tapahtunut, mutta tänään huomasin olevani sen verran huonovointinen, että oli pakko syödä hieman extraa. Toisaalta aamupalan ja lounaan väliin mahtui melkein kuusi tuntia sekä sali + kävelylenkki päälle, joten ei ihme. Yleensä tuossa ajassa olisin syönyt välissä vielä välipalankin.
Tavoitteena on kiinteytyä näinä viikkoina hieman edelleen imetyksen ehdoilla ja mitään painotavoitteita en todellakaan aio asettaa itselleni. Paino on tunnetusti huonoin mittari tällaisilla "kuureilla" ja etenkin BC:llä olen huomannut monen stressaavan vain ja ainoastaan siitä paljonko se paino oikein päivittäin laskee. Lisäksi jo valmiiksi hoikat ihmiset tavoittelevat älyttömiä pudotusmääriä ja lopputulos ei liene yllätys. Vaikka itselläni on edelleen raskauskiloja jäljellä, saa niitä ollakin. Vanhat housuni menevät jo päälle, mutta yllättäen paidat eivät oikein mahdu vielä rintamuksen kohdilta. Tämän on myös tarkoitus olla pysyvä muutos, joten en ole palaamassa enää vanhoihin tapoihini, joskaan ihan näin tiukalla linjalla en kuitenkaan aio loppuelämääni olla.
Fitness,
kiinteytyminen,
kuntosali,
liikunta,
treeni
8 kommenttia
keskiviikko 30. elokuuta 2017
Kesän bucket list - miten onnistuin?
Apua, vastahan kesä alkoi ja nyt se on jo ohi? Tämän vuoden kesä tuntui oikeasti muutaman päivän mittaiselta ja tässäkö ajassa bucket list olisi pitänyt ehtiä tehdä? Katsotaan nyt silti mitä ehdin tehdä, vaikka ainakin fiilis on nyt se, että kesä olisi saanut jatkua vielä ainakin pari viikkoa.
Kesällä 2017 haluaisin:
♥ Käydä minigolfaamassa ja syömässä jäätelöä samalla
- No ei käyty minigolfaamassa. Viime viikolla piti, mutta huono ilma ja Even pieni tukkoisuus pilasi sen suunnitelman.
♥ Käydä Suomenlinnassa metsästämässä Pokemoneja ja nauttia patonkia piknikillä
- No ei toteutunut tämäkään. Yritin sentään käydä Suomenlinnassa, mutta silloin sinne olivat menossa aivan kaikki muutkin, joten haaveeksi jäi. Tosin hyviä Pokemoneja siellä ei taida edes olla enää, joten haitanneeko tuo. Käytiin kuitenkin kävelemässä perheeni kanssa Kaivariin. joten hyvä sekin!
♥ Tehdä roadtrip pohjoisempaan ja käydä mm. isäni ja mummini luona synnyinkaupungissani
- CHECK! Tämä toteutui ja vietettiinkin pohjoisessa jopa 5 päivää. Viivyttiin siis pidempään kuin suunniteltiin ja piipahdettiin samalla Haaparannan puolella.
♥ Piipahtaa Haaparannassa ja mahdollisesti aidossa ruotsalaisessa Ikeassa
- CHECK, mutta Ikeassa ei kyllä käyty.
♥ Viettää aikaa sukuni ja perheeni kanssa
- Vähän niin ja näin, että toteutuiko. Isän puolelta suvun kanssa vietettiin kyllä aikaa.
♥ Juhlia Teukan 2v. synttäreitä heinäkuun lopussa
- Herra sai pitkään odotetut synttärinsä. Lahjojakin tuli ja Teukasta heräsi leluhiiren myötä suuri saalistaja.
♥ Nauttia minilomasta Ruotsin risteilyllä elokuussa
- Kyllähän me tästä nautittiin ♥
♥ Olla ajattelematta töihinpaluuta
- Tämä ainakin onnistui, vaikka töihinpaluu onkin nyt sovittu tammikuulle. Ei siis kuitenkaan vielä ajatella sitä.
♥ Käydä Helsingin uudessa Siipiweikot-ravintolassa useita kertoja
- Useita kertoja ei käyty eikä varmaan käydäkään. Ehdottomasti SURKEIN Siippareista.
♥ Testata myös Viikinkiravintola Haraldin rakkauspakettia
- Ei testattu vielä, mutta aion kyllä päästä testaamaan!
♥ Käydä ihastumassa suloisiin eläimiin Korkeasaaressa
- Tämäkin jäi tekemättä, joten venynee ensi kesään. Toisaalta nyt olisi ehkä hyvä aika käydä ihailemassa eläimiä,kun pahin ryysis on ohi.
♥ Vierailla Lonnan saaressa Helsingin edustalla
- Jäi tekemättä, kun en uskaltanut lähteä yksin vaunujen kanssa seikkailemaan. Ensi kesänä sitten!
Kuten näette, valitettavan moni ja suurin osa jäi tekemättä. Kesä oli kuitenkin ihan mukava, vaikka olikin harvinaisen kylmä ja kiisi nopeasti ohi. Yleensä olen odottanut syksyä jo innolla, mutta tällä kertaa en kyllä ole valmis. Täytyy ehkä siis alkaa harkita matkaa jonnekin etelään vielä ennen töiden alkamista!
Mites teidän kesä meni?
maanantai 28. elokuuta 2017
Zara Home Tukholma
Kävimme meidän parin viikon takaisella Tukholman-reissulla kiertelemässä kaupungilla ja onneksi kohdallemme osui myös Zara Home. Vierailin kyseisessä liikkeessä viimeksi Göteborgissa ja olikin ihana päästä ihastelemaan kaikkia uusia juttuja. Tällä kertaa onnistuin kuitenkin poistumaan tyhjin käsin, mutta mieleeni jäi kummittelemaan monia uusia ideoita uuteen kotiin. Mm. hopeiset käsisaippuapurkit olisi ihana saada koristamaan uusia kylpyhuoneita sitten ensi keväänä, kun talomme valmistuu.
Zara Homen myymälässä näkyi edelleen paljon vaaleanpunaista väriä, jota meilläkin on kotona koristetyynyjen sekä kynttilöiden muodossa. Omat ja Eveliinan vaatteethan ovat myös melkolailla puuteripinkkiä eikä lempiväristä liene tosiaan epäilystä. Kuitenkin kun syksy kohta tulee, näkisin tämän värin jäävän jo hieman taka-alalla, vaikka meidän pukeutumisessa se ei varmasti mihinkään katoakaan.
Kunhan pääsen laittamaan Eveliinan omaa huonetta, sinne saan varmasti hankkia vihdoin ne vaaleanpunaiset verhoit, joista jo haaveilin olohuoneeseemme. Yleensä Sami ei sisustusvalintoihin puutu, mutta sille idealle hän sanoi painokkaasti ei.
Metallin värit olivat edelleen myös vahvasti läsnä Zara Homen tuotteissa ja voi kun näitä kultaisia kehyksiä olisi ollut saatavilla ruusukultaisena. Silloin se olisi ollut menoa. Olen jo pitkään etsinyt täydellisiä ruusukultaisia kehyksiä, joihin voisin laittaa perheemme tärkeimpiä kuvia esille olohuoneeseen, mutta en ole toistaiseksi löytänyt riittävän kivoja. Nämä kultaisetkin olisivat muuten kelvanneet, mutta värimaailma olisi ollut hieman väärä valitettavasti. Olohuoneemme lamput kun ovat sisukseltaan pronssiset.
Jos haluatte inspiraatiota sisustukseen, suunnatkaa ensi kuussa Habitareen sekä muistakaa osallistua lippuarvontaan täällä! :)
torstai 24. elokuuta 2017
Voita pääsylippu Habitareen!
Syksyn yksi upeimmista messuista on pian täällä, nimittäin Habitare! Suomen ihanimpia huonekalu-, sisustus- sekä designmessuja pääset ihailemaan Helsingin messukeskuksessa 13.-17.9.2017.
"Habitaressa 13.–17.9.2017 on 11 erikoisnäyttelyä, 4 teema-aluetta, yli 300 näytteilleasettajaa, 30 ohjelmanumeroa, 11 kansainvälistä puhujaa ja lähes 50 kotimaista esiintyjää. Suomen johtavan huonekalu-, sisustus- ja designtapahtuman teemana on Huomisen koti."
Nyt kun meilläkin on ihan ikioma ja ihkauusi koti rakenteilla, niin sukellan tämän vuoden tapahtumaan aivan uudella innolla. Minulla on mahdollisuus rakentaa ja sisustaa juuri meidän (vaiko minun) näköiseni koti. Huomasin tänään jo haaveilevani uudesta sohvapöydästä sekä myös pienestä marmorisesta tarjoilupöydästä, jollaisen näin pari viikkoa sitten White on Whitessa.
Toivottavasti moni teistä on myös suuntaamassa messuille, sillä syksy on tunnetusti upeaa sisustamisen aikaa ja Habitare on oiva lähde inspiraatiolle. Itse aion suunnata messuille jo heti keskiviikkona 13.9, joten toivottavasti nähdään siellä!
Lippuja tapahtumaan on jaossa yhteensä 2 kpl ja osallistuminen tapahtuu seuraavalla tavalla:
keskiviikko 23. elokuuta 2017
Elodie Details Stockholm - myymälä täynnä ihanuuksia
Kävimme viime viikolla Tukholmassa risteilemässä ja vaadin samalla saada käydä Elodie Detailsin myymälässä ihastelemassa Evelle heidän tuotteitaan. Olin jo etukäteen iskenyt silmäni erityisesti sadesuojaan sekä ruokalappuun, jotka ostinkin värissä Powder pink. Meiltä löytyy myös entuudestaan jo saman sarjan hupullinen kylpypyyhe.
Elodie Detailsin myymälä sijaitsee Stureplanilla lähellä Östermalmstorgetin metroasemaa osoitteessa Jakobsbergsgatan 16. Myymälä on melko pieni, mutta sieltä löytyy kaikki heidän tuotteensa. Valikoimaan kuuluu mm. leikkimattoja, sadesuojia, hoitolaukkuja, asusteita sekä vaunuihin laitettavia lämpöpusseja.
Vaikka sainkin hankittua jo ruokalapun sekä sadesuojan, haaveilen silti vielä kokoelman täydentämisestä. Talveksi olisi ihana hankkia lämpöpussi, jos vaan talvi olisi sen verran kylmä, että meidän hikipeikko siinä viihtyisikin. Vaunujen ratasosaan haluaisin myös pehmusteen sekä uuden viltin. Noh, kai sitä saa aina ainakin haaveilla!
Elodie Detailsin tuotteet ovat ihania, mutta valitettavasti myös hieman kalliimpia. Mm. lämpöpussi maksaa uutena heidän omassa nettikaupassaan 139 euroa, joten täytyy tarkkailla kirppareita ja toria jos vastaavaa tulisi käytettynä vastaan. Myös Ellos myy Elodien tuotteita ja näistäkin saattaa saada hyvällä tuurilla alennusta!
maanantai 21. elokuuta 2017
Ravintolasuositus - Via Tribunali
Ennen kuin lähdimme risteilylle viime viikolla, kävimme testaamassa paljon kehutun pizzeria Via Tribunalin. Ravintola sijaitsee lähellä kauppatoria Sofiankadulla ja paikka on ilmeisesti todella usein täynnä. Sami oli lukenut netistä, että lounaan ja päivällisen välissä on useimmiten hieman rauhellisempaa, ja kuten kuvasta myös näkyy, saimme syödä rauhassa emmekä joutuneet odottamaan ruokaa kauaakaan.
Ravintolan miljöö oli ihanan rauhallinen ja tyylikkään pelkästi sisustettu. Itse ihastuin ravintolan valaisimiin, jotka olivat aivan tavallisia hehkulamppuja ilman varjostimia. Ehkä hieman karun näköisiä läheltä, mutta todella kauniita isommassa mittakaavassa. Pizzeriasta löytyy myös oikea avotuliuuni, joka on n. 450 asteinen ja pizzat viihtyvät uunissa vain noin minuutin!
Ravintola tarjoaa perinteistä napolilaista pizzaa ja raaka-aineet on valittu huolella, jotta ravintola saavuttaa napolilaisen pizzan sertifikaatin mahdollisimman pian. Ruokalista on pidetty yksinkertaisena, mutta ainakin itselleni valinnanvaraa oli silti riittävästi.
Aidon napolilaisen pizzan tapaan pohja pizzassa oli hieman paksumpi ja kuohkeampi. Pohja olisi saanut olla aavistuksen rapsakampi niin pizzeriakokemus olisi ollut täydellinen. Kuitenkin kun pizza viihtyy uunissa vain noin minuutin, eihän se kovin rapeaksi ehdi eikä se ole tarkoituskaan! Hintataso oli ravintolassa oikein sopiva vaikkakin tietysti tusinaravintolaa hieman kalliimpi.
Mikäli haluat käydä testaamassa ravintolaa, huomioithan että tänne on tunkua eikä ravintola ota vastaan pöytävarauksia. Jos olet pizzan ystävä ja liikut Helsingin ydinkeskustassa, suuntaa ehdottomasti tänne! :)
lauantai 19. elokuuta 2017
Miten pukeutua häihin?
Miten pukeutua häihin? Siinä vasta pulmallinen kysymys, jota olen itsekin joutunut miettimään tässä ennen juurikin tätä lauantaita, sillä tänään pääsemme juhlimaan ystäviemme häitä. Nämä ovatkin ensimmäiset aikuisiällä koetut kaverihäät ja olenkin odottanut tätä päivää kovasti myös siksi, että pääsen pitkästä aikaa viettämään myös hieman vapaa-aikaa! Eve jää mummilaan hoitoon ja singahdan samantien kotiin, kun pikkuinen äitiä alkaa tarvitsemaan. Juhlien pituus on siis vielä suuri kysymysmerkki. Mutta miten siis pukeutua häihin?
Häissä on omasta mielestäni ehdottoman tärkeää noudattaa etikettiä ja etiketti sulkeekin käytettävissä olevista väreistä pois valkoisen, joka on varattu täysin morsiamen käyttöön. Muita valkoiseen sekoittuvia värejä on myös syytä välttää. Myöskään musta ei kuulu häiden juhlaväreihin ja vanhojen uskomuksien mukaan myöskään punainen väri ei ole sovelias häihin, sillä ennen vanhaan punainen väri tarkoitti sitä, että värin kantajalla oli ollut sutinaa sulhasen kanssa. Häihin ei myöskään tule pukeutua liian hienosti, sillä morsiammella on oikeus päivän upeimpaan pukuun. Myöskään liian arkisesti häihin ei tule pukeutua.
Omasta mielestäni häihin kuuluu vähintään polvien yli ulottuva mekko, mutta mielellään kuitenkin täysipitkä helma tietysti hieman riippuen häistä. Mikäli hääpari on erikseen toivonut jotakin tiettyä väriä tai teemaa, sitä on tietysti kunnioitettava. Kyseessä on kuitenkin jonkun toisen suuri päivä, ei sinun. Itse osallistuin esimerkiksi viime syksynä häihin, joissa hääpari meni ajokamoissa naimisiin ja etenkin miesvieraille toivottiin corpse-meikkejä, kukin siis tavallaan! Jos kyseessä ovat kirkkohäät, olkapäät olisi soveliasta peittää joko huivilla tai puvulla. Mikäli olet pitkähiuksinen, hiukset tulee ehdottomasti laittaa kiinni sekä mukaan on hyvä ottaa arkitarpeisiin liian pieni laukku, jota voi pitää kädessä.
Häihin aion itse laittaa näissä kuvissa näkyvän puvun, jonka tilasin Zalandolta vähän aikaa sitten. Puvussa on nilkkoihin asti ulottuva helma sekä pitsiset hihat. Parempia kuvia pääsette näkemään varmasti häätilaisuuden jälkeen. Hiukset aion laittaa nutturavalkilla kiinni ja mukaan otan pienen nuden käsilaukun. Kengiksi olen valinnut nudenväriset korkokengät. Koruja en pienten nappikorvisten lisäksi aio käyttää, sillä puku on tarpeeksi näyttävä ilmankin.
perjantai 18. elokuuta 2017
Tukholma 15.-17.8.2017
Nyt reissu on ohitse ja pääsinkin vasta tänään koneen ääreen kertoilemaan teille ensimmäiset kuulumiset reissusta. Matkalle lähdimme tiistaina ja seikkaileminen alkoi heti jo bussipysäkillä, sillä tietysti kaikki bussit olivat niin täynnä, etteivät vaunut mahtuneet mihinkään kyytiin junalakon takia. Onneksi tästä kuitenkin kävelee nopeasti spåran päätepysäkille, joten varmistimme paikkamme kulkuvälineessä ja ehdimme ajoissa keskustaan. Ennen laivaan menoa kävimme Samin toiveesta uudessa ja paljon kehutussa pizzeriassa nimeltään Via Tribunali, joka sijaitsi Sofian kadulla. Tästä kuitenkin enemmän omassa postauksessaan, mutta en kyllä ihmettele miksi tämä paikka on aina täynnä :)
Laivaan päästyämme ilahduin kovasti, sillä meillä olikin muumihytti! Myös Eveliinan matkasänky ja sängynlaita odottivat hytissä sovitusti. Kyllä siis pienen neidin kelpaisi risteillä moisella kokoonpanolla. Laivan lähdettyä suuntasimme kannelle ja menimme nauttimaan kauniista ilmasta ja ihailemaan maisemia. Onneksi pelasimme myös Pokemonia, sillä sain vihdoin puuttuvan Snorlaxin! Muutenkin tämä reissu oli Pokemonin kannalta aivan loistava, sillä dexi alkaa olla täynnä.
Muuten tiistaina laivalla emme tehneet mitään sen ihmeellisempää, kuin kävimme illalla syömässä Tavolatassa ensimmäistä kertaa kunnolla ja visiitistä tuli hieman pikainen, sillä kello oli hieman liian paljon jo meidän pienelle matkaajalle siinä vaiheessa. Ruoka oli kuitenkin hyvää, mutta kyllä meidän vakkaripaikkamme El Capitan vie voiton helposti.
Seuraavana aamuna laivan suhaillessa Tukholman saaristossa heräsin ennen muita ja päätin hyödyntää ajan pelaamalla Pokemon Go:ta, sillä olin kuullut että saaristo on oiva paikka nähdä hieman parempia ja harvinaisempia pokemoneja. Tällä reissulla Snorlaxin lisäksi reissulla jäi kiinni mm. Feraligatr, Togetic, Dodrio, Dugtrio ja Sunflora. Jos siis pelaat Pokemonia ja olet menossa laivalla Tukholmaan niin suosittelen ehdottomasti Incensen käyttöä saaristossa!
Itse Tukholmassa meitä odotti hieman sateinen sää, mutta onneksi lähdimme kuitenkin kaupungille kävelemään. Halusimme Even kanssa käydä ehdottomasti Elodie Detailsin myymälässä, sillä rakastamme näitä hempeitä lastentuotteita. Suuntasimmekin siis metrolla kohti Östermalmstorgia sekä Stureplania, jossa ihailimme Elodien lisäksi myös luksuskauppoja sekä piipahdimme Zara Homessa. Mikäli satut olemaan ihan pienen lapsen kanssa liikenteessä Tukholmassa ja imetät, haluan vinkata todella hyvästä lastenhoitohuoneesta Åhlensin yläkerrassa. Neljännestä kerroksesta löytyy lastenosaston lisäksi myös upea imetystila, jossa törmäsinkin sattumoisin suomalaiseen naiseen, joka oli myös perheensä kanssa samalla risteilyllä meidän kanssa.
Pienen kauppakierroksen jälkeen kävelimme vielä hieman ympäriinsä kaupungissa ja kävimme ihailemassa eduskuntataloa sekä kuninkaanlinnaa ulkoapäin ennen kuin suuntasimme takaisin laivalle. Nappasimme myös hieman lounasta mukaan Kungsträdgårdenin Maxista.
Laivan lähdettyä satamasta pelasimme hytissä lisää Pokemonia koko perheen voimin ja annoimme Even myös hieman levähtää, että hän jaksaisi paremmin illalla. Muumidiscot jäivät vielä tällä kertaa väliin, mutta voi olla että jo seuraavalla reissulla meidänkin neiti viipottaa eteenpäin ihan omin voimin. Illalla kävimme syömässä hieman kevyemmin tällä kertaa ja nautimme muutamat sushipalat ja lasit samppanjaa ennen kuin menimme yöpuulle.
Kokonaisuutena reissu oli todella onnistunut ja jäin jo kovasti odottamaan seuraavaa laivamatkaa. Itse laivalta ei tullut tällä kertaa shoppailtua mitään, joten se oli suurin muutos meidän reissulla. Muutoin risteily pienen lapsen kanssa onnistui yhtä hyvin kuin aina ennenkin, joten jos siis mietit laivalle lähtöä niin siitä vaan! :)
Lisää juttua sekä kuvia Tukholman shoppailuista ja Elodie Detailsin myymälästä on tulossa sitten omassa postauksessaan!
tiistai 15. elokuuta 2017
Kohti Ruotsia!
Hej! Tänään me lähdetään koko perheen voimin kohti Ruotsia sekä Tukholmaa, sillä pitkään odotettu risteily koittaa! Varasimme reissun jo kesän alussa, jolloin kesästä ei ollut vielä tietoakaan, mutta tällä hetkellä ilmat näyttävät olevan kovasti puolellamme. Kyseessä on Even ensimmäinen risteily ja ainakin Isiä taitaa hieman jännittää, että mitä kaikkea pienen lapsen kanssa laivalla voikaan tehdä. Noh, tietysti kaikkea mitä aina ennenkin?
Meidän risteilyt ovat aina koostuneet hyvästä ruuasta, shoppailusta sekä yhdessäolosta, joten tähän ei varmaankaan tule nytkään poikkeusta. Emme ole koskaan riekkuneet yömyöhään laivan yökerhoissa, joten Even aikataulujen mukaan eläminen laivalla tulee varmasti onnistumaan hyvin. Hytissä saattaa tosin olla hieman ahdasta, sillä sinne täytyy mahtua Even rattaat sekä matkasänky.
Tällä kertaa meillä on varattuna A-luokan hytti normaalin DeLuxen sijaan, mutta pääsemme siis ihailemaan ainakin varmasti upeita maisemia merelle omasta hytistämme. Hytissä meitä odottaa myös matkasänky sekä sängynlaidat. Onneksi Silja Line huomioi hienosti pienemmät matkaajat. Odotan itse myös kovasti Tukholman saaristoa, sillä siellä on kuulemma hyvät apajat Pokemonien nappailuun ainakin Pokemon Go Finland-faceryhmän mukaan!
Tukholman päässä meillä ei ole vielä minkäänlaisia suunnitelmia, mutta kaikki perhekohteet jäävät varmasti vielä toistaiseksi väliin, sillä ei Eve kuitenkaan niitä vielä muistaisi. Jätetään siis Gröna Lund ja Junibacken seuraaville kerroille.
Palataan reissukuulumislla sitten torstaina ja matkaa voi seurata reaaliaikaisemmin Snapin ja Instagramin kautta nimellä Pinxedful! :) Kivaa alkuviikkoa kaikille!
sunnuntai 13. elokuuta 2017
Eveliinan 5kk neuvola
Meidän pieni vauva täytti tällä viikolla 5kk, joka tarkoitti myös tietysti uutta käyntiä neuvolassa. Vuorossa oli tutun pituuden sekä painon mittaamisen lisäksi myös rokotukset, joita tuli tälläkin kertaa jälleen iso läjä. Kun näkee omaa lastaan pistettävän neulalla ja seuraa siitä johtuvaa itkua, se saa itse äidinkin itkemään ja tällä(kin) kertaa itkin melkein enemmän kuin Eve. Onneksi meidän tyttö on nopeasti rauhoittuvaa sorttia eikä itku kestänyt pariakymmentä sekuntia pidempäään. Urhea neiti siis!
Pituutta oli tullut 3cm lisää viimeisen kuukauden aikana ja Eveliinalla onkin nyt mittaa 67 senttiä! Itse olin 5 kuukauden iässä 64 cm pitkä, joten tyttäreni on siis pidempi kuin minä tuolloin. Painoa Evellä oli 7170 grammaa, joten hienosti painokin oli noussut miltei kilolla. Imetys sujuu onneksi nyt hienosti ja Eve onkin saanut kasvaa viimeiset kuukaudet nyt pelkällä rintamaidolla. Onneksi imetys onnistui lopulta, vaikka alku olikin todella vaikea ja olin jo luovuttaa kesken.
Isomummilla kylässä / Even oma Assembly Baby Crew-body |
Olemme antaneet makuina myös erilaisia hedelmiä paloina, mm. melonia, mansikkaa sekä banaania. Äitini oli hankkinut Evelle "makuimun" (en tiedä tämän oikeaa nimeä), mutta tähän tötteröön kuitenkin laitetaan vaikkapa mansikkaa sisälle ja lapsi saa imeä mansikasta makua verkon lävitse. Tämä on ollut ainakin suuri hitti meillä!
Eve ja Eevee / Suurin osa touhuista tapahtuu nykyään mahallaan |
lauantai 12. elokuuta 2017
Testissä Face Mask
Muistatteko,
kun viime vuoden puolella testasin Maybeautyn pore maskeja? Sain nyt myös
mahdollisuuden jatkaa tätä yhteistyötä ja testata myös Face maskeja. Olin näitä
kokeillut jo satunnaisesti aikaisemminkin, mutta nyt testasin näitä hieman säännöllisempänä
kuurina eli kerran viikossa.
Nyt
raskauden jälkeen ihoni on ollut hyvässä kunnossa, mutta on ollut ajoittain
kuiva. Etenkin otsaan kertyy paljon kuollutta ihosolukkoa sekä nenänpieliin
paljon mustapäitä. Naamioilta toivoinkin kovasti sellaista tehoa, että nämä
tarttuisivat naamioihin kiinni ja katoaisivat naamion mukana :)
Ennen
naamion käyttöä olen yleensä käynyt saunassa tai vähintäänkin suihkussa, jotta
ihohoukoset olisivat mahdollisimman auki. Olen myös antanut naamion kuivua
hieman suositusaikaa pidempään, jolloin naamio toimii mielestäni vielä
paremmin. Olen myös salaa hieman masokisti, sillä naamio tarraa melko lujaa
kasvoihin kiinni eikä pieniltä nipistyksiltä voi välttyä. Uskon kuitenkin, että
kauneuden eteen on hieman kärsittävä!Naamion pois repimisen jälkeen kasvot
huuhdellaan vielä vedellä ja suosittelen lämpimästi myös kosteusvoiteen
käyttöä.
Oma
ihoni on ollut naamioiden käytön jälkeen selkeästi kirkkaampi ja mustapäät sekä
kuiva otsa ovat pysyneet tehokkaammin poissa. Jos et ole näitä naamioita vielä
kokeillut, nyt on hyvä tilaisuus kokeilla, sillä pääset tästä linkistä
tilaamaan naamioita -30 % alennettuun hintaan!
Postaus toteutettu yhteistyössä MayBeautyn kanssa!
torstai 10. elokuuta 2017
Bette Box elokuu 2017 - ei boxien parhaimmistoa
Tilasin Bette Boxin itselleni viimeksi kesäkuussa siitä syystä, että saisin tilattua vielä yhden ilmaisen boxin, sillä silloin tililleni oli kertynyt 55 bettepistettä. Ilmainen boxini saapui viime viikolla ja taitaa kyllä boxien tilaamiset jäädä lopullisesti tähän. Vaikka boxi on uudistunut ja on ulkonäöllisesti huomattavasti kauniimpi nykyään, boxin taso on laskenut jatkuvalla syötöllä. Eniten itseäni ärsyttää jokaisessa boxissa tuleva Lumenen tuote ja sen pakkotuputus jokaisessa boxissa on saanut minut karsastamaan merkkiä muutenkin. Tähän talouteen ei ainakaan siis hetkeen ilmesty yhtäkään Lumenen tuotetta. Suurin osa on varmaan jo tietoinen tämän kuun boxin sisällöstä, joten hypätäänpäs suoraan tuotearvosteluihin.
Lumene klassikko uudistava yövoide
"Kosteuttava yövoide auttaa ihoa palautumaan yön aikana ja jättää ihon pehmeäksi ja hyvin voivaksi." (Ovh. 5,90 € / 50 ml)
Boxista paljastui siis tässäkin kuussa Lumenen tuote ja en oikeasti enää vain jaksa innostua näistä. Lumene oli joskus oma suosikkini, mutta nyt olen saanut näistä yliannostuksen. Täytyy siis kysyä vaikkapa äidiltäni, että kelpaisiko tämä yövoide hänelle.
Helein skin, hair & nails- kauneusravintolisä
"Kauneusravintolisä iholle, hiuksille ja kynsille sopii henkilöille, jotka haluavat tehokkaasti ja monipuolisesti tukea ihon, hiusten ja kynsien heleyttä ja vahvuutta sekä säilyttää nuorekkaan ilmeen." (Ovh. n.27 € / 60 Tabl)
Tämä tuote menee kyllä heti testiin, mikäli se vain sopii imettäjälle. Tästä tuotteesta olen lukenut hieman ristiriitaista palautetta, sillä monen mielestä luontaistuotteet eivät kuulu kauneusboxiin. Ihon, hiusten sekä kynsien hyvinvointi on mielestäni iso osa kauneutta, joten omasta mielestäni tämä oli boxin paras tuote.
Manna Kadar Prime Time
"Meikinpohjustusvoide toimii sekä silmä- että huulimeikin pohjustajana, peiteaineena ja korostuksena. Pitää meikin paikoillaan, tasoittaa ihon sävyä meikin alla sekä ehkäisee sävyn leviämistä sekä kerääntymistä juonteisiin." (Ovh. $25)
En ole kovin aktiivinen käyttämään kovinkaan montaa meikkituotetta samalla meikkauskerralla, joten epäilen vahvasti, että tämä pääsisi käyttöön. Tämä voisi kuitenkin olla oiva tuote luomivärin kanssa, joten täytyy muistaa kokeilla tätä ainakin kerran.
Ibero ripsentaivutin
Tällaista en olekaan omistanut moneen vuoteen, joten kyllähän tämän voi jättää ainakin tyrkylle meikkikaappiin. (Ovh.4,90 € / kpl)
Nivea Intensive care käsivoide
"Runsaasti manteliöljyä sisältävä uudistunut käsivoide ravitsee, rauhoittaa ja hoitaa kuivien käsien ihoa 24 tunnin ajan. Klassinen Nivea-tuoksu on miellyttävä ja mieto". (Ovh. 4,20 € / 75 ml)
Käsirasvaa en itseasiassa omistakaan tällä hetkellä, joten tämä tuote menee ehdottomasti käyttöön heti ilmojen viiletessä. Syksyllä käteni reagoivat heti kylmempään ilmaan ja tälle tulee varmasti tarve.
Listerinen suuvesi tuli lisätuotteena kaikille ja tämäkin pääsee ainakin testiin. Tämän luvataan vähentävän tehokkaasti plakkia, bakteereja ja raikastavan hengityksen.
Kaiken kaikkiaan boxi ei aiheuttanut juurikaan ilonaiheita ja boxien tilaaminen jäi valitettavasti tähän. Etenkin kun boxin hinta on omasta mielestäni korkea (18.90 €) niin parempi käyttää nekin rahat johonkin muuhun etenkään kun boxien sisältö ei ole enää melkein lainkaan mieleinen. Kaikkia ei voi tietysti miellyttää aina, mutta sisällöt ovat olleet viime aikoina melko ponnettomia ja yllätyksettömiä. Odotin Bette Boxilta uudistumista eikä tämä muutos ollut ainakaan parempaan suuntaan.
Mitä te tykkäsitte elokuun boxista tai boxeista ylipäätään? :)
keskiviikko 9. elokuuta 2017
Isoja uutisia!
Snapchattiani (Pinxedful) seuraavat tietävätkin jo isot uutiset. Hihkuin eilen innosta, sillä vihdoin koitti iso päivä, jota olin odottanut jo kauan. Nyt kun kaikki on virallista niin uskallan alkaa hehkuttamaan tätä, sillä: me ostettiin eilen oma asunto! Kyseessä on uusi rivitalon päätyasunto, joka on kaksikerroksinen kolmio omalla pienellä pihalla. Pysymme edelleen myös Helsingin puolella ja alue on rauhallinen pientaloalue päiväkotien, palveluiden sekä ulkoilumaastojen ympäröimänä. Muuttamaan pääsemme ensi vuonna joskus vapun tienoilla, joten nyt vain odottelemaan ja seuraamaan rakentumisen etenemistä onneksi materiaaleja pääsee valitsemaan jo parin kuukauden kuluttua.
Serkkuni Maija sekä hänen poikaystävänsä olivat tänään meillä juhlistamassa asuntokauppoja asiaan kuuluvalla tavalla (eilen otettiin jo samppanjaa) ja joimme lasilliset kuohuvaa. Juomaksi meille valikoitui Veuve du Vernayn Ice Rosé, joka on miellyttävän makea sekä raikas kuohuviini. Kiitos Soleralle juomien tarjoamisesta tärkeään juhlapäivään!Vaikka asunnon valmistumista odotellaan vielä tovi, olen äärimmäisen onnellinen jälleen yhdestä toteutuneesta haaveesta. Oman asunnon osto on mielestäni yksi parhaista päätöksistä, joita elämässä voi tehdä, sillä eihän sitä vuokralla kannata asua lopun elämää, jolloin rahat katoavat tuhka tuuleen. Nyt kuitenkin joka kuukausi meille kertyy omaisuutta vaikka olemmekin hyvän tovin naimisissa pankin kanssa.
tiistai 8. elokuuta 2017
DIY Imetyskoru silikonihelmistä
Innostuin hetki sitten taas askartelemaan ja tilasin itselleni sekä Even serkun äidille myöskin materiaalit imetyskoruun. Tilasin silikonihelmet jälleen Nappikauppa Punahilkasta, josta tilasin helmet myös tuttinauhoihin.
Imetyskoruihin tilasin meille 6 helmeä per koru ja näiden halkaisija oli 17mm. Nauhaa tilasin varuiksi 1,5 metriä, jotta mahdollisten mittavirheiden sattuessa jompi kumpi ei jää ilman korua. Nauhaa jäi yli kuitenkin n. 40 cm, joten korujen pituudeksi tuli n. 60 cm. Koruissa on myös turvalukot.
Väreiksi meidän koruihin valikoitui helmiäisvalkoinen, omaani ruusukulta sekä Hennan koruun puuteriroosa. Suosimme molemmat melko hempeitä värejä ja ruusukulta oli itselleni aika ilmeinen valinta.
Korujen valmistus on todella helppoa, sillä nauha mitataan sopivan mittaiseksi, helmet pujotetaan nauhaan ja solmitaan turvalukko kiinni. Tuttinauhat vaativat hieman enemmän kikkailua, mutta nekin on helppo tehdä itse. Jos muuten joku tietää muita kivoja kauppoja, josta voi tilata erilaisia silikonihelmiä niin saa vinkata!
Hintaa meidän tuttinauhoille tuli yhteensä 13,45 € postikuluineen, joten kovin kalliita korut eivät siis ole näin itse tehtynä. Jos jollekin imetyskoru on vieras käsite, niin näitä käytetään siis siksi, että imettäessä vauvoilla on tapana raapia imettävää äitiä aika pahastikin, joten lapsi voi näpertää mieluummin näitä syödessään.
Seuraavaksi on tarkoitus tehdä vielä Evelle purulelu silikonihelmistä hieman tuttinauhan tyyliin, mikäli vain löydän jonkun kauniin purulelun.
maanantai 7. elokuuta 2017
Kesän ostoksia - vaatteita sekä uutuuksia Essenceltä
En ole pitkään aikaan ostanut itselleni uusia vaatteita, mutta kun kävimme viime viikolla Sellossa syömässä Samin sisarusten sekä mummin kanssa, piipahdimme nopeasti Gina Tricotissa. Gina on ollut jo pitkään lempiliikkeeni eikä se pettänyt nytkään. Etenkin nykyään ostan todella harvoin vaatteita uutena itselleni, mutta tällä kertaa tein poikkeuksen.
Mekko näkyy tässä kuvassa harvinaisen huonosti, mutta kyseessä on ihana kellohelmainen Elna-mekko, joka maksoi 19.95 euroa. Ihastuin mekossa väriin sekä materiaaliin, sillä mekko tuntuu ihanan kevyeltä päällä eikä ole liian lyhyt. Pidän myös mekon yksinkertaisista yksityiskohdista mekon etupuolella. Toivottavasti meille siunaantuu vielä muutamia kesäpäiviä, jotta tässä voisi kuvata vaikka asukuvatkin.
Näitä liivejä olin silmäillyt jo aiemmin ja nyt kun näin ne mahtavassa alessa (2,95 €) sekä ainoana jäljellä (vieläpä omassa koossani!), pakkohan nämä oli napata mukaan. Imetykseen nämä eivät kyllä oikein sovi, mutta näissä on kuitenkin mukava oleilla.
Essencen meikit ostin jo Raahen Halpa-Hallista, mutta en ollut aiemmin ehtinyt esitellä näitä. Huulivoiteita ei koskaan voi olla tarpeeksi, joten ostin myös Essencen voiteen testiin. Tämä olikin todella pigmenttistä ja värjää huulet kirkkaan vaaleanpunaisiksi, joten kovin ahkeraan käyttöön tämä tuskin pääsee. Itselläni kun on paha tapa läträtä huulirasvalla, eli levittää sitä huulille n. 5 minuuttia putkeen, joten väriefektin kanssa tämä ei oikein sovi minulle. Essencen kynsilakka tuo kynsiin mukavaa kiiltoa säilyttäen kynnen luonnollisen värin. Kuitin olen heittänyt jo pois enkä valitettavasti muista näiden hintaa, mutta se taisi olla n. 2 euron paikkeilla kummallakin tuotteella.
Catricen meikkisarja on "kilpailija" Essencelle, sillä kyseessä on toinen edullinen meikkisarja. Tämän highlighterin ostin viime viikolla Tammiston Citymarketista ja melko moni ainakin PK-seudun cittareista myy tätä tuotesarjaa. Vielä en ole ennättänyt testata tätä, mutta tarkoituksena oli tehdä tästä oma postauksensa, jossa vertailen eroa tämän sekä Anastasia Beverly Hillsin Glow Kitin välillä panosta vs. pihistä-tyyliin. Hintaa tällä taisi olla 2,65 € ellen aivan väärin muista eli eroa GLow Kitiin kertyy jo kymmeniä euroja!
Tämä Essencen Volume Stylist-mascara on osoittautunut jo aivan huipputuotteeksi ja tämän ostettuani minun tekisi mieli heittää kaikki muut ripsarini menemään. Tällä saan loihdittua jo yhdellä levityskerralla huikean näyttävät ripset sekä tämä pysyy ripsillä karisematta todella kauan. Yksi yö olin nukahtanut ripsiväri edelleen silmilläni ja aamulla ripsari oli edelleen nätisti paikoillaan eikä se ollut karissut pitkin poskia enkä näyttänyt pandalta. Mikäli kaipaat näyttävää ripsaria, suosittelen tätä ehdottomasti! Hintaa tällä taisi olla n. 3,50 euroa.
Essencen Concealer on ollut vielä hieman vähemmällä käytöllä, sillä yleensä en pahemmin kesällä käytä meikkivoidetta saati muita ihon väriä korjaavia tuotteita. Sen verran ehdin tätäkin kuitenkin kokeilla, että tämä kyllä peittää ihon pienet virheet tehokkaasti ja pysyy hyvin iholla kesäkuumallakin. Plussaa tuote saa kätevästä levityspäästä. Hintaa en valitettavasti muista, mutta nämä kaikki tässä postauksessa esitellyt Essencen tuotteet olivat kuitenkin yhteensä n. 10 euroa.
Mitä te tykkäsitte näistä ostoksista ja sattuuko teillä olemaan jo kokemuksia Catricen meikeistä? :) Entä onko Essence teille mieleinen tuotemerkki?