Kävimme viime viikolla Tukholmassa risteilemässä ja vaadin samalla saada käydä Elodie Detailsin myymälässä ihastelemassa Evelle heidän tuotteitaan. Olin jo etukäteen iskenyt silmäni erityisesti sadesuojaan sekä ruokalappuun, jotka ostinkin värissä Powder pink. Meiltä löytyy myös entuudestaan jo saman sarjan hupullinen kylpypyyhe.
Elodie Detailsin myymälä sijaitsee Stureplanilla lähellä Östermalmstorgetin metroasemaa osoitteessa Jakobsbergsgatan 16. Myymälä on melko pieni, mutta sieltä löytyy kaikki heidän tuotteensa. Valikoimaan kuuluu mm. leikkimattoja, sadesuojia, hoitolaukkuja, asusteita sekä vaunuihin laitettavia lämpöpusseja.
Vaikka sainkin hankittua jo ruokalapun sekä sadesuojan, haaveilen silti vielä kokoelman täydentämisestä. Talveksi olisi ihana hankkia lämpöpussi, jos vaan talvi olisi sen verran kylmä, että meidän hikipeikko siinä viihtyisikin. Vaunujen ratasosaan haluaisin myös pehmusteen sekä uuden viltin. Noh, kai sitä saa aina ainakin haaveilla!
Elodie Detailsin tuotteet ovat ihania, mutta valitettavasti myös hieman kalliimpia. Mm. lämpöpussi maksaa uutena heidän omassa nettikaupassaan 139 euroa, joten täytyy tarkkailla kirppareita ja toria jos vastaavaa tulisi käytettynä vastaan. Myös Ellos myy Elodien tuotteita ja näistäkin saattaa saada hyvällä tuurilla alennusta!