Snapchattiani (Pinxedful) seuraavat tietävätkin jo isot uutiset. Hihkuin eilen innosta, sillä vihdoin koitti iso päivä, jota olin odottanut jo kauan. Nyt kun kaikki on virallista niin uskallan alkaa hehkuttamaan tätä, sillä: me ostettiin eilen oma asunto! Kyseessä on uusi rivitalon päätyasunto, joka on kaksikerroksinen kolmio omalla pienellä pihalla. Pysymme edelleen myös Helsingin puolella ja alue on rauhallinen pientaloalue päiväkotien, palveluiden sekä ulkoilumaastojen ympäröimänä. Muuttamaan pääsemme ensi vuonna joskus vapun tienoilla, joten nyt vain odottelemaan ja seuraamaan rakentumisen etenemistä onneksi materiaaleja pääsee valitsemaan jo parin kuukauden kuluttua.
Serkkuni Maija sekä hänen poikaystävänsä olivat tänään meillä juhlistamassa asuntokauppoja asiaan kuuluvalla tavalla (eilen otettiin jo samppanjaa) ja joimme lasilliset kuohuvaa. Juomaksi meille valikoitui Veuve du Vernayn Ice Rosé, joka on miellyttävän makea sekä raikas kuohuviini. Kiitos Soleralle juomien tarjoamisesta tärkeään juhlapäivään!Vaikka asunnon valmistumista odotellaan vielä tovi, olen äärimmäisen onnellinen jälleen yhdestä toteutuneesta haaveesta. Oman asunnon osto on mielestäni yksi parhaista päätöksistä, joita elämässä voi tehdä, sillä eihän sitä vuokralla kannata asua lopun elämää, jolloin rahat katoavat tuhka tuuleen. Nyt kuitenkin joka kuukausi meille kertyy omaisuutta vaikka olemmekin hyvän tovin naimisissa pankin kanssa.
Onnea asuntokaupoista! Vitsit kuinka kuulostaakaan kivalta tulevalta kodilta :)
VastaaPoistahttps://janitakristina.blogspot.com/
Kiitos! ❤️
PoistaOi onnea paljon! :) Innolla odottelen jo asuntopostausta, vaikka siihen varmasti tovi meneekin ;)
VastaaPoistahttp://sofiaidaannneli.blogspot.fi/
Fiilistelyähän voin jo jakaa tänne blogiin ;) Onhan talossa jo pohja valettuna ja parin viikon päästä elementitkin alkaa ilmestymään! Lokakuussa päästään valkkailemaan materiaaleja tosiaan niin onhan tässä kerrottavaa :)
PoistaOnnea asuntokaupoista! <3 Me ollaan just hyvää vauhtia myymässä meijän rivarikämppä pois, kun muutettiin jo juhannuksen jälkeen omakotitaloon. Sisustusjutut ja -valinnat kiinnostaa siis kovasti, vaikka meillä ne isoimmat rempat onkin jo tehty! :)
VastaaPoistaKiitos Terhi! <3 Toivottavasti saatte vanhan asunnon myytyä pois pikaisesti niin pääsette nauttimaan täysillä omakotitalosta. Tulen varmasti esittelemään sisustusvalintoja blogissa!
PoistaOnnea! Olisi kyllä hieno tommonen rivaripääty myös omasta mielestä, verrattuna kerrostaloon. Mutta ehkä tässä sitten jos pidempään on yhessä niin kattoo yhteiseksi sitten omakotitaloa :) Mutta tuo teidän asunto kuulostaa hirmu hyvälle pienelle alkavalle perheelle!
VastaaPoistaKiitos! :) Mä en millään malttaisi odottaa, että päästäisiin muuttamaan varsinkin kun eilen paljastui, että meidän naapurin mummo oli asunut 2-3v tossa vieressä ilman sähköjä eikä ollu siivonnu KOSKAAN ja nyt toi koko asunto menee paloiks. Nähtiin kun asunnosta kannettiin ulos niin paskasta hellaa kuin olla jo voi ja tää on just näitä tarinoita kun vuokralainen on tuhonnu asunnon täysin, ihan järkyttävää. Siellä oli vielä ollu muurahaisia ja seinät oli täynnä kärpäsen paskaa.
PoistaOmakotitalo kuulostaa ihanalta vaihtoehdolta ja veikkaan että se on meillekin vielä joskus sitten se next step :) Mutta oma asunto kannattaa ehdottomasti!