Miten pukeutua häihin?

Miten pukeutua häihin? Siinä vasta pulmallinen kysymys, jota olen itsekin joutunut miettimään tässä ennen juurikin tätä lauantaita, sillä tänään pääsemme juhlimaan ystäviemme häitä. Nämä ovatkin ensimmäiset aikuisiällä koetut kaverihäät ja olenkin odottanut tätä päivää kovasti myös siksi, että pääsen pitkästä aikaa viettämään myös hieman vapaa-aikaa! Eve jää mummilaan hoitoon ja singahdan samantien kotiin, kun pikkuinen äitiä alkaa tarvitsemaan. Juhlien pituus on siis vielä suuri kysymysmerkki. Mutta miten siis pukeutua häihin?
Häissä on omasta mielestäni ehdottoman tärkeää noudattaa etikettiä ja etiketti sulkeekin käytettävissä olevista väreistä pois valkoisen, joka on varattu täysin morsiamen käyttöön.  Muita valkoiseen sekoittuvia värejä on myös syytä välttää. Myöskään musta ei kuulu häiden juhlaväreihin ja vanhojen uskomuksien mukaan myöskään punainen väri ei ole sovelias häihin, sillä ennen vanhaan punainen väri tarkoitti sitä, että värin kantajalla oli ollut sutinaa sulhasen kanssa. Häihin ei myöskään tule pukeutua liian hienosti, sillä morsiammella on oikeus päivän upeimpaan pukuun. Myöskään liian arkisesti häihin ei tule pukeutua.
Omasta mielestäni häihin kuuluu vähintään polvien yli ulottuva mekko, mutta mielellään kuitenkin täysipitkä helma tietysti hieman riippuen häistä. Mikäli hääpari on erikseen toivonut jotakin tiettyä väriä tai teemaa, sitä on tietysti kunnioitettava. Kyseessä on kuitenkin jonkun toisen suuri päivä, ei sinun. Itse osallistuin esimerkiksi viime syksynä häihin, joissa hääpari meni ajokamoissa naimisiin ja etenkin miesvieraille toivottiin corpse-meikkejä, kukin siis tavallaan! Jos kyseessä ovat kirkkohäät, olkapäät olisi soveliasta peittää joko huivilla tai puvulla. Mikäli olet pitkähiuksinen, hiukset tulee ehdottomasti laittaa kiinni sekä mukaan on hyvä ottaa arkitarpeisiin liian pieni laukku, jota voi pitää kädessä.
Häihin aion itse laittaa näissä kuvissa näkyvän puvun, jonka tilasin Zalandolta vähän aikaa sitten. Puvussa on nilkkoihin asti ulottuva helma sekä pitsiset hihat. Parempia kuvia pääsette näkemään varmasti häätilaisuuden jälkeen. Hiukset aion laittaa nutturavalkilla kiinni ja mukaan otan pienen nuden käsilaukun. Kengiksi olen valinnut nudenväriset korkokengät. Koruja en pienten nappikorvisten lisäksi aio käyttää, sillä puku on tarpeeksi näyttävä ilmankin.
  1. Toi on kyllä ihana! Onneks multa löyty myös häihin joku vanha rätti minkä laitoin päälle, se mekko minkä tilasin ei yhtään istunut eikä löytynyt mielesiä sitten jumbosta ennen tätä!

    www.finnlandsnorsk.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katri :) Kiva, että säkin löysit jotain päälle pantavaa!

      Poista
  2. Ihanaa, että joku vielä kunnioittaa etikettejä! En voi ymmärtää sitä, että ihmiset kokevat voivansa pukeutua valkoiseen (tai MUSTAAN) toisen häihin. Musta on suruväri eikä sitä kuulu olla naisten mekot pullollaan. Myöskään valkoisen käyttöä en ymmärrä, sillä se on nimenomaan morsiamen väri. Mutta kaikki ei välitä. Ihanaa, kun tämä aihe kuohautti minua näinkin :D Mutta olen iloinen, että joku kunnioittaa perinteitä! Punaisesta tosin en tiennyt, onneksi olen käyttänyt itse vain kukallisia asuja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etikettihän on käsittääkseni oikeasti tehty helpottamaan juhlapukeutumista kun on tietyt ohjeet, joita noudattaa eikä tappamaan luovuuttasi juhlapukeutumisessa :) Musta tietyt perinteet on kivoja ja mm. etiketin noudattaminen on näistä aika ehdoton. Nykyaikana tätä kapinointia joo näkee ja ihmettelen, että mikä saa ihmiset vähät välittämään hääparin toiveista, keiden juhla se oikeasti on :o Kiva, että tää kuohahdutti suakin! <3

      Poista
  3. Mietin juuri samoja. Löysin lopulta tummanvihreän polvimittaisen, jossa on vyötäröllä paljetteja. Avoimet olat voi peittää kirkossa bolerolla. Minusta musta bolero käy kun asu on muuten vihreä.

    VastaaPoista

Designed by FlexyCreatives