Ennen kuin lähdimme risteilylle viime viikolla, kävimme testaamassa paljon kehutun pizzeria Via Tribunalin. Ravintola sijaitsee lähellä kauppatoria Sofiankadulla ja paikka on ilmeisesti todella usein täynnä. Sami oli lukenut netistä, että lounaan ja päivällisen välissä on useimmiten hieman rauhellisempaa, ja kuten kuvasta myös näkyy, saimme syödä rauhassa emmekä joutuneet odottamaan ruokaa kauaakaan.
Ravintolan miljöö oli ihanan rauhallinen ja tyylikkään pelkästi sisustettu. Itse ihastuin ravintolan valaisimiin, jotka olivat aivan tavallisia hehkulamppuja ilman varjostimia. Ehkä hieman karun näköisiä läheltä, mutta todella kauniita isommassa mittakaavassa. Pizzeriasta löytyy myös oikea avotuliuuni, joka on n. 450 asteinen ja pizzat viihtyvät uunissa vain noin minuutin!
Ravintola tarjoaa perinteistä napolilaista pizzaa ja raaka-aineet on valittu huolella, jotta ravintola saavuttaa napolilaisen pizzan sertifikaatin mahdollisimman pian. Ruokalista on pidetty yksinkertaisena, mutta ainakin itselleni valinnanvaraa oli silti riittävästi.
Aidon napolilaisen pizzan tapaan pohja pizzassa oli hieman paksumpi ja kuohkeampi. Pohja olisi saanut olla aavistuksen rapsakampi niin pizzeriakokemus olisi ollut täydellinen. Kuitenkin kun pizza viihtyy uunissa vain noin minuutin, eihän se kovin rapeaksi ehdi eikä se ole tarkoituskaan! Hintataso oli ravintolassa oikein sopiva vaikkakin tietysti tusinaravintolaa hieman kalliimpi.
Mikäli haluat käydä testaamassa ravintolaa, huomioithan että tänne on tunkua eikä ravintola ota vastaan pöytävarauksia. Jos olet pizzan ystävä ja liikut Helsingin ydinkeskustassa, suuntaa ehdottomasti tänne! :)
Kiva postaus! Nyt kun se uusi napolilainen pizzeria avattiin helsinkiin olisi siisti päästä sitä kokeilemaan, kun sielä on se upea pizzauuni mistä on uutisissakin ollut juttua :)
VastaaPoistahttps://finnlandsnorsk.blogspot.com/
Joo tännehän on avattu toinenkin ja oot varmaan lukenu siitä oulunkylän Capperista? Simne haluisin myös itekin joskus :)
PoistaJoo just se sama! En muistanut nimeä.. mutta hulluja pizzanystäviä kun ollaan... :D Ei tolla meidän Pärnunreissulla varmaan muuta syöty.
PoistaNo eihän sitä pidä hyvästä pois vaihtaakaan! :)
Poista