Elokuun...

Näin elokuu on taittunut taakse ja samoin kesä katosi kuin päivässä jonnekin. Nyt on jälleen aika palata sen verran taaksepäin, että kurkataan vielä elokuun parhaat hetket ja jutut tuttuun tyyliin!

... kohokohta
Ystäviemme häät elokuun lopulla. Saimme nähdä kauniin vihkitilaisuuden, nauttia hyvästä ruuasta ja juomasta, seurustella ystävien kanssa sekä viettää pitkästä aikaa vapaa-aikaa vähän kahdestaankin!
... moka
Ei nyt tule mitään erityisen pahaa ainakaan mieleen ja myöskään Teukka ei ole onnistunut hölmöilemään mitään.

... kirja
Kirjoja ei tullut luettua elokuussa, mutta löysin Aku Ankan taskukirjat uudelleen! Lisäksi olen ylpeä pikkusiskostani, joka on innostunut omasta teini-iän suosikkikirjasarjastani eli Replicoista. 

... sarja
Chesapeake shores vaikutti aluksi liian lälläriltä sarjalta ja täysin ennalta-arvattavalta (niin kuin se olikin), mutta silti odottelen perjanataina ilmestyvää uutta jaksoa. Paratiisihotellia on edelleen tullut seurattua ja harmi kun Ruotsin version kausi loppui.

... elokuva
Elokuussa en muistaakseni katsonut yhtäkään leffaa, sillä harvemmin jaksan keskittyä niin pitkään touhuamatta muuta välissä.
... lempi tuote
Elodie Detailsin sadesuoja Evelle ja SunKissedin itseruskettava!

... lempi vaate
Ehdottomasti ystäviemme häissä ylläni ollut vaaleanpunainen iltapuku. Sen esittely päällä on unohtunut täysin, joten nyt täytyy tsempata.

... herkku
Ei kai taas Ehrmannin rahkat? Pakko sanoa siis häissä tarjoillut chili-mango-katkaravut, näitä tuli syötyä!
... biisi
Jaa-a, mun pitäisi vissiin alkaa kuunnella enemmän radiota ja musiikkia ylipäänsä, jotta tämä kohta ei olisi joka kuukausi niin vaikea. Mutta löysin Lasgon - Gone-biisin uudelleen.
 
... hetki
No pakkohan tähän on sanoa se hetki, kun ystävämme sanoivat tahdon! ♥

... ostos
Asunto! ♥ Oma koti valmistuu kovaa vauhtia ja muutto lähenee onneksi koko ajan. 
... toive tulevalle kuukaudelle
Jos vaikka ihan joka päivä ei nyt viittis sataa! Alkaa mennä hermo jo tähän syksyyn, vaikka yleensä se onkin kivaa aikaa omasta mielestäni. Lisää aurinkoa kiitos!

Lähetä kommentti

Designed by FlexyCreatives