Sweet wedding 19/08/2017

Elokuussa pääsimme juhlimaan ensimmäistä kertaa omien ystäviemme häitä, kun Simo ja Maiju sanoivat toisilleen tahdon ja aloittivat yhteisen elämän saman sukunimen alla. Toki seurustelua oli takana jo miltei vuosikymmen, mutta kuitenkin. Häät ovat juhlana aivan ihanat ja onneksi saimme nähdä vihkimisen sekä osallistua ruokailuun. Eveliina oli kuitenkin hoidossa ja jouduimme poistumaan ennen kakun leikkausta sekä kaikkia ihania hääleikkejä.
Itse vihkiminen tapahtui Helsingin Tuomiokirkossa ja monet turistit saivatkin nähdä hienoja suomalaisia hääperinteitä. Kirkkona paikka oli upea, mutta yllätyin miten pieneltä se kuitenkin paikan päällä tuntui. Vihkitilaisuus oli itsessään kaunis ja omaan mieleeni sopivan lyhyt. Virsiäkään tilaisuuteen ei kuulunut. Vihkimisen jälkeen saattelimme morsiusparin saippuakuplien myötä omille teilleen ja me jatkoimme bestmanien juomapisteelle läheiseen puistoon. Itse jatkot pidettiin ravintola Sipulin Talvipuutarhassa.
Jatkopaikalla oli luvassa ruokailu sekä ennen hääparin saapumista saimme herkutella karkkibuffetin parissa.

Hääpaikalta löytyi myös photobooth, jossa jokainen sai ikuistaa itsensä tulevaan hääalbumiin. Tarjolla oli erilaisia hauskoja kylttejä, joilla sai piristää kuvaansa.

Toivotan vielä tätäkin kautta paljon onnea avioliittoon Simolle sekä Maijulle! ♥
  1. Kuulosti kivoilta juhlilta!♥ Onnea parille!♥

    http://jasukuvaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Ihana postaus! Innolla odotellen että omatkin ystävät alkavat mennä naimisiin. Toi photobooth-idea häissä on ihan älyttömän kiva. Näytät tosi sievältä tuossa mekossa! Jään seurailemaan sun blogia. ♥ T. anette

    https://anetuna.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Ei vitsi miten kiva idea toi photobooth! Sun mekko on aivan ihana, sopii sulle tosi hyvin :)

    VastaaPoista

Designed by FlexyCreatives