BabyStyle: Pienen neidin puuteripinkit asusteet

Ai vitsi, kuka muu on yhtä fiiliksissä näistä ihanista aurinkoisista ja raikkaista keleistä kuin minä? Tänä aamuna lehdet olivat ihanasti jäässä ja eilen isäni lähetteli talvisia kuvia Pohjois-Suomesta, sillä heidän mökillään oli satanut ensilumi maahan. Olen niin kateellinen! Täällä nautitaan edelleen ruskan kauniista väreistä, mutta kaipaisin jo lunta ja kunnon pakkasia. Monet etelämmässä ikänsä asuneet valittelevat jo näitä ilmoja kylmiksi, mutta kyllä ne oikeasti kylmät kelit alkaa vasta sitten -25 asteen hujakoilla.

Eveliinan vaatetus aiheuttaa päivä päivältä enemmän päänvaivaa tälle tuoreelle äidille, sillä lähes joka päivä asteet vaihtelevat eikä ilma ole koskaan samanlainen. Vielä keväällä vauva oli helppo pukea vaunukoppaan, mutta nyt pitäisi tietää minkälainen haalari ja muut asusteet olisivat sopivat. Ainakin tälle äidille miltei mahdoton tehtävä, sillä meidän lapsi on ihan mahdoton hikipeikko ja kaikki vaatteet tuntuvat olevan liikaa.

Eveliina sai jälleen viime viikolla mieluisaa postia, sillä posti toi mukanaan uuden lähetyksen Minimeltä, jonka paketista paljastui mm. uusia ihanuuksia Elodie Detailsilta sekä muutamia uusia lautasia neidille. Nyt neiti saa vetää päähänsä Elodien merinovillaisen pipon (Saatu blogin kautta), joten päätä ei toivottavasti palele. Pipossa on lisäksi vielä puuvillavuori ja väriksi valikoitui meille tietysti powder pink. Tilasin samalla Evelle myös kuolalapun, jonka bongasin alekorista. Sekin on Elodielta ja omistammekin nyt Elodien tuotteita oikein mukavan sarjan.

Kun äiti koittaa kuvata 

Vaatteiden lisäksi valitsimme tilaukseen mukaan vielä Elodie Detailsin tuttinauhan (saatu blogin kautta), joka tosin tässä taloudessa toimii Chiccon eli Even lempilelun pelastajana. Neiti on kova heittelemään tavaroita vaunuista alas, joten nyt Chiccokin pysyy vauhdissa mukana eikä äidin tarvitse koko ajan pelätä sen hukkumista.

Kävimme vähän aika sitten myös Newbiellä alennusmyynneissä ja sieltä löytyi myös paljon uutta esiteltävää vauvan vaatekaapista. Huikkasin juuri Evelle, että hän pääsee seuraavaksi omiin ensimmäisiin päivän asu-kuvauksiinsa :) Sen jälkeen raahaamme isännänkin ulos ja lähdemme koko perheen voimin nauttimaan ulkoilmasta. Ihanaa sunnuntaita sinne!
  1. Aivan ihana toi pipo!<3 Merinovilla onkin loistava materiaali :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, ei pitäisi pään palella eikä hiota liiaksi :) Kelpuuttaisin saman pipon myös itelleni!

      Poista

Designed by FlexyCreatives