Syyskuun...

Syyskuu on jäänyt taakse tältä vuodelta ja voi apua, mehän eletään jo lokakuuta eli viimeistään nyt on virallisesti syksy. Tuttuun tapaan heti kuun alussa on edellisen kuukauden kohokohtien esittelyn vuoro!

... kohokohta
Omat häät 22.9.2017! ♥ Tätä parempaa kohokohtaa tälle vuodelle on vaikea Eveliinan syntymän lisäksi löytää ♥
... moka
Kun tajusin hukanneeni nappikuulokkeeni. En oikeasti osaa elää ilman nappikuulokkeitani, sillä juoruan molempien mummieni kanssa liki päivittäin tuntikausia puhelimessa ja tarvitsen kuitenkin lörpöttelyhetkien aikana käsiäni. Lisäksi kuulokkeet oli saatu Samilta joululahjaksi, joten siinäkin mielessä harmitus oli erityisen suuri!

... kirja
En vielä aloittanut tätä (e-)kirjaa, mutta tallensin sen jo kirjanmerkkeihini. Kyseessä on Java-ohjelmointiin liittyvä opas, jonka aion lukea pikimmiten läpi.

... sarja
The good fight! Sarja on The good wifen spinn-off, joka kertoo Diane Lockhartin elämästä n. vuosi sen jälkeen mihin Good wife aikoinaan jäi. Dianen piti jäädä jo eläkkeelle, mutta toisin kävi. Jos tykkäsit The good wifesta, katso ehdottomasti tämäkin! Sarja löytyy HBOlta.

... elokuva
Viime kuussa en tainnut katsoa yhtäkään elokuvaa. Kuten olen jo aiemmin sanonut, olen enemmän sarjaihmisiä.

... lempi tuote
Ehdottomasti morsiuskimppuni! Onneksi päätin tilata kestokimpun niin muisto siitä säilyy ikuisesti. 
... lempi vaate
Hääpukuni, tästä ei myöskään ole kahta sanaa.

... herkku
Suklaacroissantit ja suklaarusinat hääaamuna. Olin ollut herkkulakossa sekä kevyemmällä ruokavaliolla pitkään ennen häitä ja pienen tauon jälkeen herkut maistuivat superhyviltä.

... biisi
Ellie Gouldingin Love me like you do. Tätä kuunneltiin matkalla maistraatista Hämeenkylän kartanolle, jossa vietimme häiden jatkoja.
 
... hetki
Kun sanoin tahdon elämäni miehelle ♥

... ostos
Samille huomenlahjaksi ostamani viskikarahvi sekä siihen kuuluvat lasit. Kovasti herra tykkäsi lahjastaan!

... toive tulevalle kuukaudelle
Toivon tietysti sitä, että elämä tuoreena rouvana jatkuu yhtä onnellisena kuin tämä ensimmäinen viikkokin! Toivon myös sitä, että saan alkaa valmistelemaan joulua jo pikkuhiljaa, sillä meillä jouluun voi alkaa valmistautua jo lokakuussa.
  1. Ihan varmasti on ollut nuo häät kohokohta <3 Ja miekin ostin tänään jo joulukorttitarvikkeita, jotta pääsen askartelemaan :D On tää kans sellasta, kun lokakuussa jo haaveilee joulukuusesta ja pipareista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noni, Eve alkaa oottamaan joulukorttia sit ;) Mä suunnittelin meneväni jo kuilaamaan joulukalentereita kaupoille ja kohta menee Yankee candlen kalenteri tilaukseen! Joulukuusi pitää varmaan noutaa kellarista jo joulukuun alussa, että Eve kerkee tutustua siihen...

      Poista
  2. Ihana postaus ja ihanaa avioelämää!❤️

    VastaaPoista

Designed by FlexyCreatives