Testissä langattomat kuulokkeet + alennuskoodi

Sain vähän aikaa sitten testiin Sudio Swedenin Regent-kuulokkeet ja ai että, vihdoin tuskailu piuhojen kanssa mm. kuntosalilla on ohitse, sillä kuulokkeet toimivat Bluetoothin kautta! Etenkin salilla on aina pakko olla omat musiikit korvilla, sillä en yhtään tykkää kuunnella suomalaisia radiokanavia. Yleensä kuuntelenkin ruotsalaista Rix fm-kanavaa. Hyvän musiikin lisäksi tulee samalla tulee ylläpidettyä kielitaitoa, kun pääsee kuuntelemaan oikeaa riikinruotsia. On muuten yksi kauneimmista kielistä, jonka tiedän!
Akunkesto langattomissa kuulokkeissa on aina yksi huolenaiheista, mutta näissä kuulokkeissa ei sitä ongelmaa ole. Kuulokkeet kestävät yhdellä latauksella monen monta salipäivää ja yhteensä latauksella kuuntelee musiikkia varmaan noin 24 tunnin ajan. Itse Bluetoothiin yhdistäminen oli helppoa ja onneksi iPhone ei hukkaa näiden pariliitosta niin kuin se tekee aktiivisuusrannekkeen kanssa. En jaksaisi taistella myös kuulokkeiden kanssa jokaisella kerralla, kun ne ovat olleet sammuineina tai muuten vain kantaman ulkopuolella.

Äänenlaatu kuulokkeissa on aivan mahtava! Vaikka omissa Happy plugsin napeissakin on ihan hyvä äänenlaatu, kyllä nämä silti ne voittavat. Kuulokkeet vaimentavat kivasti myös taustamelua vaikka nämä eivät varsinaisesti ole suljetut kuulokkeet ja nämä päässä en yleensä kuulekaan mitään muuta, onko se sitten hyvä asia vai ei :)

Sudiolla on panostettu äänenlaatuun tutkimalla sitä, kuinka äänet tulkitaan ja kuullaan. Kuulokkeet on kehitetty vastaamaan kokemusta ja tekniset vaatimukset on kehitetty vastaamaan niihin kokemuksiin kuuloelämyksen maksimoimiseksi.
Kuulokkeita on saatavina sekä mustina että valkoisina ja kuulokkeiden ulkonäköä voi vaihdella muutoinkin. Kuulokkeissa on vaihdettavat capsit eli kuoret ja itse sain valita näihin marmorikuosiset capsit alkuperäisten valko-kultaisten tilalle. Saatavana olisi ollut rajumpiakin värejä ja kuoseja, mutta valitsin nämä melko neutraalit. Sudio suosii myös käsityötä kuulokkeissa ja suurimmassa osassa tuotantoa pienet yksityiskohdat on valmistettu käsin koneellisen valmistuksen sijaan.

Mikäli kaipaat lahjan isänpäiväksi tai jouluksi, tässä yksi idea siihen! Nyt saat Sudiolta -15 % alennuksen koko tilauksestasi sekä ilmaisen pikatoimituksen Suomeen koodilla cami15. 

Postaus on toteutettu yhteistyössä Sudio Swedenin kanssa.
  1. Oon nyt jo monesta paikasta kuullut hyvää noista sudion kuulokkeista, vaikka ennen oli ihan tuntematon brändi! Noi on kaikenlisäks tosi kauniitkin :o

    https://tarunmaailmassa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä oli mullekin entuudestaan tuntemattomat, mutta hyvä laatu ja etenkin kaunis ulkonäkö voitti mut nopeesti puolelleen :) Olin kans metsästänyt pitkään langattomia kuulokkeita just salikäyttöön. Eipä tarvitse etsiä enää :)

      Poista
  2. Oii, oon kauan miettiny että minkälaiset langattomat kuulokkeet ostan mutta enää ei ole epäselvää!

    http://jasukuvaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Mun on pitänyt jo kauan ostaa langattomat kuulokkeet! Kiitos vinkistä x

    http://nea-amalia.blogspot.co.uk

    VastaaPoista
  4. Ihanat kuulokkeet! <3

    VastaaPoista

Designed by FlexyCreatives