Hei ja ihanaa keskiviikkoa sinne! Viime postauksessa tuskailin sitä, etten ole ehtinyt valmistautua jouluun vielä tarpeeksi. Tänään täällä blogissakin jatketaan taas jouluhömpällä, sillä kävimme tänään Lauran kanssa ihailemassa White on whitella uusia joulujuttuja, sillä minun piti samalla käydä hakemassa itselleni uusi Riviera Maisonin lasinen eväsrasia, jossa aion jatkossa säilyttää töissä eväitäni. Sekin "kamaluus" lähenee päivä päivältä, joten nyt on aika alkaa nauttia kunnolla vielä äitiyslomasta, sillä virallisia päiviä on jäljellä enää noin parisen viikkoa. Onneksi mammiksen jälkeen pidän vielä muutaman viikon kesälomaa, jotta saan nauttia Eveliinan ensimmäisestä joulusta kunnolla. Nyt kuitenkin unohdetaan vielä töihinpaluun aiheuttama ahdistus ja nautitaan täysillä lähestyvästä joulusta.
White on whitelle oli tullut lisää uusia joulujuttuja ja onneksi piipahdimme tässä myymälässä, sillä joulufiilis on taas asteen korkeammalla. Vaikka en tällä kertaa ostanut mitään jouluista niin kyllähän näitä ihania asetelmia katsella joulufiilis nosti taas paremmin päätään. Laurakin taisi ihastua ikihyviksi tähän omaan lempiliikkeeseeni ja olen melko varma, että vierailemme täällä joskus uudelleen. Tämä kyseinen liikehään löytyy siis Helsingin keskustasta ja tarkemmin Citycenterin toisesta kerroksesta. Onneksi liikkeellä on myös nettikauppa, jossa itse säännöllisin väliajoin ihailen mm. juurikin Riviera Maisonin uutuuksia.
Kävimme samalla reissulla myös Tigerissa, josta löysin vihdoin kauan etsimääni glitteristä lahjapaperia, jota käytin viime vuonnakin. Paperi on maailman kauneinta, mutta myöskin maailman kamalinta paketoida. Viime vuonna paketteja väsäillessä muutamat ärräpäät pääsivät lentelemään, sillä tälle perfektionistille paperi ei koskaan asettunut täydellisesti sen jäykkyyden takia eikä teippi pysy siinä kiinni sitten millään. Sama show on odotettavissa tänäkin vuonna ja ihan vapaaehtoisesti näköjään siihen halusin lähteä. Samille siis varoituksen sana, että koita kestää!
Meidän oman kotimme rakentaminen on myös edennyt seuraavalle asteelle ja pääsemme vihdoin kahden viikon päästä valitsemaan materiaaleja tulevaan kotiimme. Pääsemme samalla tutustumaan lisää naapureihin, sillä meille järjestetään yhteinen työmaakäynti. Ensi vuonna päästäänkin sitten viettämään joulua jo ihan omassa kodissa ja veikkaan, että jouluhömpötys lähtee vielä enemmän käsistä kuin nyt. Tänä vuonna suunnitelmissa oli kasata meidän vihreä joulukuusi parvekkeelle ja valkoinen tänne olohuoneeseen. Erään toisen meillä asuvan henkilön mielestä tämä kaikki on tietysti liikaa, mutta hän saa nyt kestää. Joulu on kuitenkin vain kerran vuodessa, joten sen täytyy kestää kauemmin kuin kolme päivää eikö niin! <3
Apua miten ihana kauppa! <3 Ja huh, glitterpaperista on kanssa kokemuksia, sen kanssa väkertäminen on melko hermojaraastavaa puuhaa :D
VastaaPoistaHyvä etten oo ainoo, kuka sen kanssa ei osaa taistella :D Pakkohan se silti oli tosiaan taas lähteä koittamaan vaikka tiedän jääväni kakkoseksi. MItäpä sitä ei tekisi kauniiden pakettien eteen <3
PoistaKäy ihmeessä White on whitella jos joskus oot niillä holleilla, se on ihana paikka vuoden ympäri!
Aivan ihanan näköisiä joulukoristeita <3 wau!
VastaaPoistaEikö ookkin! <3
Poista