Blogi muuttaa!

Olen jo pitkään pohtinut seuraavaa askelta blogini suhteen ja vihdoin tänään uskalsin tehdä sen suhteen ison päätöksen. Blogini on muuttanut tänään Nouwiin ja jatkossa postaukset ilmestyvät uuden https://nouw.com/funfitfash -osoitteen alla. Itse muutto sujui omalta osaltani vaivattomasti, sillä kaikki vanhat postaukset sekä kommentit siirtyivät blogin mukana Nouwin puolelle.

Miksi sitten muutin? Noh, en oikein itsekään tiedä. Olen blogganut koko ikäni (miltei 7 vuotta) pelkästään Bloggerissa, joten nyt muiden bloggaajien rohkaisemana päätin vaihtaa maisemaa pois tutusta ja turvallisesta. Bloggeria usein haukutaan tönköksi ja yksinkertaiseksi verrattuna esim. Wordpressin kautta toimiviin alustoihin, mutta itse olen tykännyt Bloggerista kaikessa yksinkertaisuudessaan. Maisemanvaihdos tekee varmasti hyvää, sillä haluan kehittyä bloggaajana edelleen. Paljon olen matkani aikana oppinut ja nyt koin, että on aika keksiä jotain uutta. 
Nouwin puolella postaustahti- sekä tyyli tulee varmasti säilymään ja toivoisinkn, että te kaikki, jotka olette matkaani joskus seuranneet, jatkaisitte edelleen kuulumisten vaihtamista puolin ja toisin. Voihan se myös olla, että routa ajaa porsaan kotiin ja siirryn takaisin Bloggerin puolelle, eihän sitäkään koskaan tiedä! Kokeillaan ainakin hetki tätä ja katsotaan miten homma lähtee etenemään :) 

Blogi uusi osoite on siis https://nouw.com/funfitfash ja blogini voitte laittaa suoraan seurantaan profiilini kautta. Tämä ja huominen menee varmasti uuteen portaaliin tutustuessa ja mm. ulkoasu vaatii vielä hiomista. Kaikki vanhat postaukset tulevat säilymään täällä. Toivottavasti nähdään Nouwin puolella! <3

Keväisiä uutuuksia Ted Bakerilta - täydennystä kokoelmaan

Lähestyvä kevät, alennusmyynnit ja Ted Baker - siinä jälleen itselleni kohtalokas yhdistelmä. Olen tunnetusti hulluna kaikkiin Ted Bakerin tuotteisiin ja omistankin merkiltä mm. pipon, kaksi takkia, lakanat, pari hametta, parit kengät sekä korttikotelon. Kokoelmani ei kuitenkaan ole läheskään täydellinen, joten se sai pari päivää sitten hieman täydennystä. Kiitos vain Bakerin uutiskirje ja final sale, olen uhrinne jälleen kerran.





Selailen säännöllisesti Bakerin sivuja ja viime päivinä olen ihaillut uutta Tie the knot- häämallistoa, jossa ihastuin erityisesti erääseen kauniin vaaleanpunaiseen mekkoon. "Harmillisesti" olen omat hääni jo viettänyt, joten syytä hankkia uutta hääpukua ei juuri nyt löydy. Muuten olisin varmasti jotain tästäkin kokoelmasta hankkinut. Toki hääbileemme ovat vielä tuloillaan, joten ehkäpä sitten kuitenkin...

Tällä kertaa tilaukseni Ted Bakerille sisälsi pelkästään asusteita ja erityisesti lompakoita. Meillä on keväällä tulossa ystäväpariskunnan häät, joten jo niitä juhlia silmillä pitäen hankin itselleni uuden wristletin, jonka voin yhdistää hääasuuni. Tänne mahtuu mukaan kaikki tarvittava, vaikka tämä ei mikään iso olekaan. Lisäksi kauniin ruusukultainen väri on kuin minulle tehty ja tämä tulee varmasti kulkemaan mukanani muutenkin. Hintaa tälle jäi alennuksen jälkeen 43 euroa ja normaalihinta oli muistaakseni noin 90 euroa.




Kunnollinen lompakko on myös pitkään ollut hankintalistallani ja olen jo ainakin vuoden päivät etsinyt Bakerilta sitä täydellistä yksilöä. Tämä vaaleanpunainen lompakko on juuri minun näköiseni ja tämän väri, ah niin täydellinen! Ruusukultaiset yksityiskohdat kruunaavat tämän kokonaisuuden. Olen pitkään ollut vannoutunut korttikotelon käyttäjä, mutta eiköhän tämä motivoi minua kantamaan hieman isompaakin lompakkoa mukanani. Tänne ainakin mahtuu pelkkien pankkikorttien lisäksi mukaan kelakortit, kaikkien liikkeiden bonuskortit sekä käteistä rahaakin mikäli sellaista sattuu jostain syystä olemaan. Lompakko maksoi alennuksen jälkeen 54 euroa ja normaalihinta oli 105 euron paikkeilla.



Edellinen nuden värinen korttikoteloni alkaa olla tullut tiensä päähän, joten päätin samalla tilauksella uusia senkin. Lisäksi se ei koskaan ollut kuitenkaan niin täydellinen, sillä kotelon koristeet olivat hieman liian simppelit. Tätä koteloa koristaa tuttu rusetti, mutta väri on toki mustana hieman väärä, sillä ruusukultaiset olivat päässeet jo loppumaan. Mustasta väristä huolimatta tämä on aivan ihana ja tulee myös varmasti kovaan käyttöön, sillä korttikotelo kulkee mukanani aina. Tämän hinta oli alennuksen jälkeen 24 euroa ja normaalihinta oli kaiketi noin 50 euroa.

Kevääksi hankintalistallani on vielä uudet tennarit ja toistaiseksi olen kovasti pohtinut valintaa eräiden vaaleanpunaisten sekä ruusukultaisten välillä. Tennareiden jälkeen kokoelmani on melkein täydellinen, vaikka enköhän minä jatkossakin jotain keksi. On nämä Bakerin jutut vaan niin minulle tehtyjä!

Mitä te tykkäsitte näistä? :)

Tankkauspäivä ja sen merkitys dieetillä

Kerroin teille edellisessä postauksessa uusimpia kuulumisia Bikinichallengen suhteen sekä tankkauspäivästä, jota vietin lauantaina. Kyseessä oli siis Cheat day eli suomeksi tankkauspäiväksikin kutsuttu päivä, jolloin sain viettää täysin vapaan syöntipäivän. Toki tankkauksen voi aina tehdä siististi ja ohjeiden mukaan, mutta ylimääräisten riisiannosten syöminen ei houkuttele itseäni yhtään, joten vietän päivän mieluummin täysin vapaasti syöden.

Tankkauspäivän merkitys on keholle suuri, sillä se on niin henkisesti kuin fyysisestikin tärkeä juttu. No miksi ihmeessä se herkkujen mättäminen on tärkeää? No siksi, että tiukan ruokavalion noudattaminen on kovaa hommaa. Kaikille ei ole aina niin helppoa punnita kaikki mitä suuhusi pistät sekä noudattaa tiettyä ruokarytmiä joka ikinen päivä. Syömisestä tulee helposti pelkkä suoritus ellei dieetillä olosta osaa nauttia edes jonkin verran. Omalla kohdallani dieetillä olo on helppoa, sillä tykkään ruokavalion rakenteesta sekä säännöllisesti syömällä energiatasot pysyvät yllä koko päivän ajan eikä verensokeriin tulee isoja notkahduksia. Etenkin työpäivinä rytmiä on helppo pitää yllä ja meidän työpaikalla moni muukin noudattaa jonkinlaista ruokavaliota, joten en ole sielläkään yksin. Osa työporukasta vetää välipalalla Snickersiä, osa taas fitnessrahkaa kuten sitä nimitämme.

Hiilihydraatti on tankkauspäivänä se homman ydin. Useimmiten dieetillä ruokavalio on vähähiilarinen ja aina kun tahtia halutaan kiristää, hiilarin määrä vähenee. Siksi tankkauspäivänä on tärkeää nauttia mahdollisimman runsaasti hiilihydraattia ja juuri sitä tässä kehoon siis tankataan. Rasvaa olisi hyvä vältellä myös vapaana syöntipäivänä vaikka ei aivan täysin ohjeiden mukaan tankkaisikaan. Kumpikaan vaihtoehto ei ole huono, mutta itse syön mieluummin irtokarkkeja kuin ylimääräisiä satseja vaikkapa riisiä. Tankkaus myös pitää kehon aineenvaihdunnan käynnissä, kun yhtäkkiä suusta tipahtaakin valtavat määrät hiilaria. Usein tankkauksen jälkeen kehossa vallitsee melkoinen hiilaripöhö, mutta pöhön laskeuduttua dieetti etenee jälleen aivan uudella vauhdilla. Paino saattaa nousta useitakin kiloja, mutta se on vain hetkellistä. Itsekin alan olla jo melkein niissä lukemissa kuin ennen tankkausta.
Mitä kaikkea itse sitten söin? Viime postauksessa vilahti jo iso kasa herkkuja ja en sentään syönyt niitä aivan kaikkia. Kuvassa on 500g irtokarkkeja, 200g suklaalevy, suklaapatukka sekä konvehtirasia. Paljastettakoon, että söin miltei kaikki irtokarkit (vain ihan muutama jäi), puolet suklaalevystä, suklaapatukan sekä yhden konvehdin rasiasta nyt kun sain sitä maistaa. Määrä kuulostaa paljolta, mutta kun on aikaa "vain syödä" klo 07-22 välillä, yllättävän paljon sitä kerkeää ja paljon jäi kuulkaa vielä syömättä. Päivän aikana söin toki myös pari croissantia ilmakuivatulla kinkulla ja mozzarellalla, yhden tavallisen suklaavanukkaan, pizzan, hieman sipsejä, lisää karkkeja, kanaa sekä valkosipuliaiolia appiukkoni 50v-synttäreillä. Iso kasa kaloreita ja sainhan minä itseni vedettyä ihan överiähkyyn asti, mikä ei tietysti näillä määrillä yllätä ollenkaan. Hyvää se kuitenkin oli ja tekisin näin samalla tavoin uudestaankin.
Nyt kun tankkauspäivä on takana, mieli on taas virkeä ja koska toteutin sen näin överisti, ei muuten tee yhtään tiukkaa palata takaisin niukkaan ruokavalioon. Monella jää herkkuvaihde päälle, mutta itse olin todella tyytyväinen normaaliin yhden leivän aamupalaani sunnuntaiaamuna. Seuraava tankkaus odottaakin sitten valmennuksen loputtua vaikka sainkin Emmalta jo luvan maistaa herkkuja Eveliinan synttäreillä, sillä onhan kyseessä vallan ainutlaatuinen tapahtuma. Silloin en kyllä aio pitää mitään mättöpäivää vaan maistaa mm. palan kakkua juhlan kunniaksi. Aion suhtautua herkkuihin siis normaalisti enkä lapata menemään tilaisuuden tullen!

FitFarm Bikinichallenge: Tulokset 5 viikon jälkeen

FitFarmin Bikinichallengea on nyt takana 5 täyttä viikkoa ja valmennus on tullut puoliväliin. Tällä viikolla valmennuksella on ollut lepoviikko sekä myöskin tankkauspäivä kuului viime viikkoon. Oman tankkaukseni pidin lauantaina ja kyllähän sitä ruokaa tuli taas syötyä, mutta kuitenkin luvan kanssa.

Koska en ole saanut otettua muutoskuvia tai mittoja niin seurataan edistystä sitten painon avulla, vaikka paino on oikeasti huono mittari edistyksen seurantaan. Kyllähän se tietysti jotain kertoo ja oma tavoitteeni oli myös päästä ylipainosta eroon tämän BC:n aikana. Se tavoite tuli jo kolmessa viikossa täyteen, joten nyt kaikki loppu on vain suurta plussaa ja tietysti jatkossa terveellisistä elämäntavoista on pidettävä kiinni ettei homma lähde taas lapasesta. Tosin tankkauspäivän aikaisen ja jälkeisen pahoinvoinnin jälkeen tästä tuskin on ihan hetkeen pelkoa.
En käynyt tänään aamulla puntarilla ollenkaan, sillä en usko, että se olisi antanut kovinkaan realistista kuvaa valmennuksen edistymisestä, sillä tankkauspäivä tunnetusti saattaa nostaa painoa jopa useita kiloja. Käytänkin tässä edistymisen seurantaan viime viikon lauantaina mitattua aamupainoa, joka oli 70,7kg. Näillä luvuilla kokonaispudotus nyt viiden viikon aikana on siis ollut -4,3 kiloa. Tahti on tietysti hidastunut, sillä nesteet ovat poistuneet ja suurimmat pikapudotukset on nyt tehty. Tahti on edelleen silti miltei kilo viikossa-tahtia, joten sekin on äärimmäisen hyvä tahti. Painoin ennen raskautta 68-69 kiloa, joten painon suhteen vanhoihin mittoihin ei ole enää pitkä matka. Vanhat housuni ovat olleet sopivia jo pitkän aikaa, mutta kaikki vanhat paitani kiristävät edelleen rinnan kohdalta. Tämä johtunee pitkälti tietysti edelleen jatkuvasta imetyksestä ja toisaalta onhan tämä ihan positiivinenkin ongelma :) Ulkoisesti huomaan itsessäni kuitenkin muutosta, joten tiivistymistä on tapahtunut. Tästä tilanteesta on hyvä jatkaa valmennus loppuun!

Kiinnostaisiko teitä tietää tankkauspäivästä ja sen tarkoituksesta tarkemmin? 

Miksi paino ei putoa ja muita typeriä kysymyksiä dieetillä

Nyt BC:llä ollessa olen törmännyt valmennuksen Facebook-ryhmässä ihan ihmeelliseen vatulointiin koskien mm. painon tippumattomuutta sekä tulosten puuttumista. Ensimmäiset vatuloinnit alkoivat jo muutama päivä valmennuksen alkamisen jälkeen ja ihmettelin, että ihanko oikeasti joku odottaa jo parissa päivässä ihmeellisiä tuloksia? Harvemmin ne ylimääräiset kilot ja rasvatkaan ovat muutamassa päivässä kertyneitä, joten miksi ne poistuisivat muutaman päivän aikana. Lisäksi jos kehonmuokkaaminen ja laihduttaminen olisivat muutaman päivän juttuja niin olisiko meillä silloin ylipainoisia ihmisiä ylipäätään.

Miksi paino ei putoa?

Uutta ruokavaliota aloittaessa keholla menee jopa 2-3 viikkoa tottua uuteen ruokavalioon, josta seuraa se ettei paino välttämättä todellakaan laske edes näiden viikkojen aikana. Myöskään painon putoaminen ei ole yhtään mikään mittari kovan salitreenin kanssa, sillä saattaa oikeasti mennä pitkä aika, että muutos näkyy miinusmerkkisenä vaa'alla. Paino saattaa helposti nousta vaikka kehon olomuoto on selkeästi pienempi ja kiinteämpi kuin aiemmin. Senhän se pitäisi olla se tavoiteltu lopputulos eikä pelkästään pienempi lukema vaa'alla. Toki reilun ylipainon kanssa muutos näkyy useimmiten puntarilla, mutta esimerkiksi tällä valmennuksella jo valmiiksi hoikat odottavat 5 kilon painonpudotusta heti, vaikka ei ole edes mitään mistä sitä painoa pudottaa.

Miksi paino nousee?

Painonnousu on saanut osassa ryhmäläisistä aikaan suuria tunteita. Erään tytön paino oli noussut 300 grammaa. Kyllä, luit oikein, 300 grammaa eli ei juuri mitään ja hän oli itkenyt lihavuuttaan kuntosalin pukuhuoneessa. 300 grammaa on täysin normaali painonvaihtelu, jonka takia ei todellakaan tulisi itkeä tai tuntea itseään lihavaksi. Jos tämä kyseinen nainen olisi käynyt vessassa, tämä järkyttävä painonnousu olisi varmasti kadonnut ja kaikki olisi taas ollut hyvin. Parin kilon painonnousu esimerkiksi kovan jalkatreenin jälkeen on täysin normaali juttu ja naisen painohan vaihtelee luontaisestikin vähän tietyn kuukausirytmin mukaan.

Miksi en laihdu?

Painon pudottaminen ja laihdutushan on yksinkertaista matematiikkaa. Syö vähemmän kuin kulutat niin laihdut eikö vaan? Useimmat unohtavat sen, että täytyy syödä kuitenkin riittävästi eli et voi olla vain pelkästään syömättä ja laihdut. Toki tämäkin taktiikka toimii johonkin pisteeseen asti, mutta tuloksista ei tällöin tule kyllä kovinkaan pysyviä. Liian isot miinukset ajavat kehon säästöliekille, jolloin keho pitää tiukasti kiinni saavutetusta massastaan. Riittävän pienillä miinuksilla laihdut, mutta aikaa siihen menee pidempään. Päivittäiset miinukset olisi hyvä olla 300-500 kcal tasolla, jolloin tiputustahti pysyy maltillisena, mutta muutosta kuitenkin tapahtuu. Mietippäs samalla kuinka helppoa onkaan syödä yli kulutuksen ja näin ollen lihoa? Niinpä.

Miksi ei tule tuloksia?

Bikinichallenge kestää 10 viikkoa, joten siinä ajassa ehtii kuitenkin tapahtua muutosta varmasti kaikilla ohjeita noudattaneilla. Toisilla muutos näkyy nopeammin kuin toisilla, mutta monilla muutos alkaa tapahtua kunnolla vasta puolivälin jälkeen. Kaikkien pitäisi myös muistaa keskittyä omaan tekemiseensä eikä vertailla itseään muihin tai muiden tuloksiin. Maltti on valttia ja lopussa kärsivällisyys varmasti palkitaan. Lisäksi tulosten kanssa tulisi pitää mielessä myös realiteetit. Rajua lihasmassan lisäystä on esimerkiksi turha odottaa 10 viikon aikana.

Itselleni tämä valmennus on osa normaaliin elämäntapaan paluuta eli harjoittelen tässä pikkuhiljaa taas syömään oikein ja lisäämään treenimääriä arkeen sopivassa tahdissa. Omalla kohdallani muutoksia on tullut heti alusta alkaen, joita kyllä osasinkin odottaa, sillä tunnen kehoni hyvin ja tiedän sen reagoivan hyvin juuri tämän tyyppiseen ruokavalioon. Tiedän myös, että jos lähden tekemään vähennyksiä ruokavalioon, muutokset vähenevät enkä näin ollen ahnehdi nopeampaa muutosta, johon useat sortuvat parempien tulosten toivossa. Vähemmän ei aina ole enemmän, etenkään tällä valmennuksella. Vähennyksiä tehdään vasta sitten kun muutosta ei enää tapahdu eikä siinä vaiheessa, kun muutosta tapahtuu mutta mukamas liian hitaasti. Se ajaa usein hyvän edistyksen seinään.

Kevään TO DO-lista

Ai vitsi, kuka muu odottaa kevättä yhtä innokkaasti kuin minäkin? Vaikka rakastan lunta, pakkasta ja talvea, alkaa tuo vaunujen työntäminen tuolla sohjossa jo hieman kyllästyttää, vaikka eipä sitä kauaa ole tässä vielä tehtykään. Valon määrä on lisääntynyt jo kivasti ja odotan niiiiiin innolla ihania aurinkoisia kevätpäiviä. Eniten odotan keväässä meidän muuttoa, joka koittaa vihdoin vappuna ja tänään tarkemmin 75 päivän kuluttua kunhan vain viimeiset vaiheet rakennusprojektista sujuu hyvin. Toistaiseksi asunnon suhteen kaikki on aikataulussa ja onneksi meidän asuntoa on myös tehty aina ensimmäisenä valmiiksi. Tällä viikolla asuntoon asennetaan ilmeisesti parketit ja viime viikolla asunnolla oli maalattu seinät, asennettu kattolistat sekä kylpyhuoneen seinät oli myös laatoitettu. Sen jälkeen asuntoon asennetaankin vielä kylpyhuoneen lattialaatat, muihin huoneisiin lattialistat sekä kiintokalusteet ja sittenhän siellä onkin jo valmista, can't wait!

Kevääseen aion kuitenkin valmistautua monin tavoin ja tässä hieman kevään TO DO-listaa minun malliini:

Osta tuoreita kukkia usein! Etenkin tulppaanit kuuluvat keväiseen sisustukseen ja näitä olenkin ostanut jo pari kertaa kotiimme.

Kokeile eukalyptuksen oksia. Näitä olen ihaillut instassa monilla jo pitkään, mutta en ole saanut aikaiseksi ostaa näitä vielä itse. Juuri eilen puhuimme Loten kanssa näistä ja hän oli ehtinyt hankkia näitä kotiinsa.
Tee sisustuskollaaseja sekä inspiraatiokuvia uuden kodin sisustusta varten. 

Käy Ikeassa / H&M Homessa tekemässä pieniä hankintoja keväiseen kotiin. Haaveissa olisi etenkin valko-kultainen maljakko tulppaaneille. Jos siis tiedät mistä sellaisia mahtaisi saada niin vinkkaa ihmeessä!

Heitä turhaa tavaraa pois ja tee KonMari oikeasti loppuun. Paljon tavaraa olenkin saanut jo hävitettyä ja myytyä Facekirpparilla eteenpäin, mutta vielä riittää töitä tämän kanssa. Viimeksi heitin kaikki vanhat Assembly-paitani kierrätykseen, sillä niitäkin oli kertynyt iso jätesäkillinen eikä niitä koskaan tullut käytettyä.

Käy brunssilla Samin ja Eveliinan kanssa. Meillä on Samin kanssa lahjakortit Ekbergin brunssille ja ne olisi ihana käyttää joku aurinkoinen päivä

Käy kävelemässä Kaivarin rannassa aurinkoisena päivänä. Siis onko mitään ihanampaa kuin kävelyt meren rannassa aurinkoisella ilmalla!
Uusi blogin ulkoasu ja panosta blogiin uudella innolla keväällä. Harkitse myös uuden objektiivin hankkimista vihdoin.

Hanki jotain uusia pastellinvärisiä vaatteita vaatekaappiin ja käytä enemmän hameita. Osta myös Eveliinalle keväisiä uutuuksia Newbieltä.

Ota enemmän asukuvia.

Suunnittele ja säästä häämatkaa varten.

Hemmottele itseäsi ennen 30v-synttäreitä vaikkapa ripsienpidennyksillä ja käy kampaajalla freesaamassa hiuksia.

Tee myös keväälle erillinen säästösuunnitelma ja noudata sitä. 

Ala käymään jälleen Megazonessa.

FitFarm Bikinichallenge: Tulokset 4 viikon jälkeen

FitFarmin Bikinichallengea on nyt takana 4 viikkoa ja on aika kurkata jälleen niitä tuloksia. Nesteet ovat selkeästi poistuneet kehosta ja painon putoaminen on alun jälkeen oikeastaan loppunut. Viime viikolla paino pysyi tiukasti pitkään 71,7 kilossa, kunnes laski eräänä aamuna 71,3 kiloon. Yhteensä painoa on nyt pudonnut -3,7 kiloa neljän viikon aikana, joka on jo kuitenkin melko huomattava määrä.
Salitreenit astuivat mukaan kuvioihin lauantaina, kun Elixian jäädytykseni loppui ja pääsin vihdoin takaisin salille. Salitreenihän saattaa nostaa painoa, joka itselläni nousi myös  hetkellisesti takaisin 72 kiloon. Vaikka vaaka näyttää enemmän, en nyt maagisesti ole alkanut lihomaan samalla ruokavaliolla, jota olen nyt 4 viikkoa noudattanut. Nyt kun taas treenaan salilla, painon sijaan olisi ensisijaisen tärkeätä seurata edistystä peilistä sekä mittanauhan avulla. Puntari kun tosiaan ei kerro sitä koko totuutta tässä projektissa.

Kuluva viikko olisi tässä valmennuksessa lepoviikko, mutta koska olen ollut tähän asti tekemättä treenejä, en ota tätä viikkoa levon kannalta vaan aion käydä uimassa sekä salilla. Tälle viikolle kuuluu myös tankkauspäivä, jonka aion pitää lauantaina samalla kun olemme juhlimassa appiukkoni 50v-synttäreitä. Suunnitelmissa on syödä kaikkea hyvää ja ostaa megalomaaninen irtokarkkipussi Makuunista, nam! Päivän aikana haluaisin syödä myös croissantteja, oikeaa vanukasta sekä ehkä käydä myös pizzalla. Kaikki on otettava irti vapaasta syöntipäivästä!
Tankkauspäivän on tarkoitus buustata aineenvaihduntaa ja samalla täyttää hiilarivarastoja tulevia viikkoja varten. Valmennuksella syödään verrattain vähän hiilaria, joten tankkauspäivänä tankataan nimenomaan hiilaria ja vältellään rasvaa mahdollisuuksien mukaan. Tankkauksen saa toteuttaa joko ohjeiden mukaan tai täysin vapaasti. Itse aion toteuttaa päivän vapaasti (kuitenkin alkoholittomasti) ja suurista suunnitelmista huolimatta tuskin pystyn syömään sitä kaikkea, mitä olen suunnitellut. Tankkauspäivällä on myös suuri psykologinen merkitys, sillä tiukan ruokavalion noudattaminen on kuitenkin oma haasteensa ja osalle herkkupäivästä takaisin ruotuun palaaminen on vaikea juttu. Veikkaan, että oma olo on tankkauspäivän jäljiltä lähinnä pahoinvoiva, sillä yleensä pitkän sokerittoman jakson jälkeen karkit aiheuttavat voimakasta pahoinvointia itselläni ja helposti tulee syötyä liikaa.

Hyvillä fiiliksillä jatketaan taas uuteen viikkoon! :)

OOTD 7/2/2018

Ihanaa torstaita sinne ruudun toiselle puolelle! Tänään meillä on pienoinen juhlapäivä, sillä Eveliina täyttää tänään 11 kuukautta. Ensi kuussa juhlitaankin sitten neidin 1v-synttäreitä prinsessateemalla ja juhlien järjestely on jo kovassa vauhdissa. Koristeita on tilattu iso kasa ja tarjoilut on suunniteltu yhdessä äitini kanssa. Vieraita on tulossa niin isoja kuin pieniäkin, joten leikin riemua päästään varmasti näkemään juhlissa.

Tällä viikolla töissä on ehditty kuvailemaan asuja pariin otteeseen ja tämä asu on kuvattu eilen keskiviikkona. Jotenkin nyt tämä neulejakku-tyyli korostuu näissä tämän viikon asuissa ja kolmena päivänä yllä onkin ollut erivärinen neulejakku. Tämän valkoisen neulejakun ostin vähän aikaa sitten Cubuksesta ja se on ollutkin ahkerasti käytössä. Tällä kertaa yhdistin valkoisen jakun roosan väriseen asukokonaisuuteen ja tykkäsin kyllä tästä yhdistelmästä itse kovasti! Sopivan lällärit värit olematta kuitenkaan liian lälly asuna.
Neulejakku Cubus / toppi Zara / farkut / BikBok / kengät H&M


Näissä kuvissa korostuu jälleen meidän toimiston karut maisemat, sillä esteettistä kuvauspaikkaa on oikeasti ihan mahdotonta löytää tästä lähimaastosta. Haaveilen kovasti kauniista asukuvista esimerkiksi Espan puistoissa kauniissa kevätauringossa, mutta työpäivän aikana tästä läheltä moista maisemaa ei kyllä löydy. Mutta hei, onhan nämä vihreät seinät toki kauniit!

Onneksi viikonloppu häämöttää jo aivan nurkan takana ja viikonlopun myötä alkavat myös vihdoin talviolympialaiset. Itselläni on kalenterissa jo ylhäällä kaikki maasto- ja ampumahiihdon kilpailut, jotka on ehdottomasti nähtävä kaikki. Myös miesten jääkiekko kiinnostaa, vaikka suureksi harmiksi tänä vuonna kaikista parhaimmat jäävät näistä kisoista ulos NHL:n typerin sääntöjen takia ja osa matseista tulee tietysti aikaeron kanssa itselle vähän liian aikaisin.

Mitä te tykkäsitte tästä asusta ja aiotteko te seurata Peyongchangin talviolympialaisia?

FitFarm Bikini Challenge: Tulokset kolmen viikon jälkeen

FitFarmin Bikini Challengea on nyt takana 3 viikkoa ja on jälleen aika kurkata tuloksia. Täytyy nyt heti alkuun todeta, että dieetti on edennyt paljon paremmin kuin odotin ja niitä tuloksia on todellakin jo tullut. 3 viikkoa on niin lyhyt aika, että välttämättä näin ei olisi, mutta tuloksien näkyminen jo nyt kyllä tsemppaa jatkamaan. Toistaiseksi homma on mennyt ilman suurempia vaikeuksia ja houkutuksia.

Kävin maanantaina aamulla puntarilla ennen töihin lähtöä ja puntari näytti 71,7 kiloa, joka tarkoittaa sitä, että tällä hetkellä paino on laskenut yhteensä 3,3 kiloa kolmessa viikossa. Suurin osa on toki nesteitä, mutta eiköhän sieltä ala pikku hiljaa tippumaan muutakin. Vaatteista huomaa selkeästi, että kaventumista on tapahtunut ja mm. toppahousut ovat selkeästi väljemmät kuin aiemmin. Olo on myös kaikin puolin kevyempi ja mielestäni olo on hoikempi.

Tavoitteeni oli valmennuksen aikana päästä eroon ylipainosta ja tuo tavoite on nyt tullut täyteen. Iloitsin jo viime viikon puolella painon ollessa 72,2 kiloa, että painoindeksi oli tippunut normaalipainon puolelle. Valmennusta on vielä jäljellä 7 viikkoa, joten nyt lähdetään sitten katsomaan itselle uutta tavoitetta. En varsinaisesti tykkää asettaa itselleni enää mitään painotavotteita, sillä puntarin lukema ei todellakaan kerro koko totuutta. Toki 70 kilon alitus olisi suotavaa, mutta sen tarkempia painotavotteita en aseta. Paino tippuu minkä tippuu, kunhan keho kiinteytyy ja kaventuu sekä itsellä on hyvä olla.
Ensimmäisen BC:ni aikana kesällä 2014 loppupainoni oli valmennuksen jälkeen 60,2 kiloa, joka oli selkeästi itselleni aivan liian vähän. Palelin ulkona vaikka oli kesä ja muistan pitäneeni pipoa päässä vaikka ulkona oli melkein 20 astetta lämmintä. Tällä hetkellä näen peilistä, että "ylimääräistä" on vielä ja töitä kuitenkin riittää. Mitään kireätä fitnesskuntoa en lähde tavoittelemaan vaan ainoastaan saada nämä silmämääräiset ylimääräiset pois, se riittää itselleni ainakin toistaiseksi.

Valitettavasti varsinaisia muutoskuvia minulla ei ole jakaa, sillä lähtötilanteen kuvat jäivät ottamatta jostain syystä. Pitäisi varmaan ottaa edes tässä vaiheessa jotkut kuvat, että pystyisi näkemään kunnon kehitystä sitten jos puntarilla ei enää tapahdu muutoksia. Alkumittoja minulla ei myöskään ole, sillä epäilen hyvin vahvasti, että Teukka on syönyt mittanauhani lopullisesti.

OOTD 5/2/2018

Lupasin teille blogiin enemmän asukuvia töihin palattuani, joten tässä tulee niistä nyt ensimmäiset! Ihana työkaverini Katri on hovikuvaajani töissä ja hyppäsimme tänään aina niin monipuolisessa kuvausympäristössä töissä Times Squaren sykkeeseen ainakin hetkellisesti, sillä oikeastaan tämä on ainoa edes jotenkin esteettinen kuvauspaikka meidän muuten niin ankeassa toimistorakennuksessa. Ulkona oli toki kaunis ilma, mutta ajatus ulkona oleilusta ilman takkia sai meidän pysymään visusti sisällä. Ainakin pääosaan pääsee nyt asu ja hei, eihän blogielämän kuulukaan olla aina täydellistä ja kuvienkaan kuin muotilehdestä!

Neulejakku Gina Tricot / Farkut Zara / Kengät H&M / kaulakoru Guess
Asukokonaisuuden hinta on muuten tässä asussa kohdillaan, sillä tämä asu on koottu alle 30 eurolla. Kyllä, koko asu alle 30 eurolla! Neulejakku on ostettu Mankkaan akseli-kirpparilta pari viikkoa sitten 5 euron hintaan, farkut Zaran alesta 10 eurolla, nilkkurit H&M:n alesta 10 eurolla sekä kaulakoru on ostettu työkaverilta muistaakseni 5 eurolla. Suosin paljon kirppareita sekä kavereiden kanssa tulee vaihdeltua usein, joten vaatteisiin itselläni menee vuodessa todella vähän rahaa. Erittäin harvoin maksan mistään vaatteesta täyttä hintaa, vaikka tosin kröhöm, myönnetään että Ted Bakerin tuotteisiin sitä kyllä meneekin sitten kerralla enemmän jos päätän sieltä jotain ostaa, nimimerkillä himoitsin viimeksi tänään Bakerilta ihanaa kevättakkia, laukkua sekä urheiluvaatteita. 
Töissä suosin itse yleensä juuri tämänkaltaista tyyliä eli siistiä, mutta kuitenkin rentoa tyyliä. Hyvin harvoin käytän jakkua, mutta silloinkin rennompaan tyyliin. Pyrin pitämään tyylini sellaisena, että eri vaatteita voi vaivattomasti yhdistellä keskenään ja voin aamuisin napata nopeasti vain jotain kaapista mukaani jos en ole muistanut valita vaatteita valmiiksi jo illalla.

Jos ette muuten tienneet niin olen äärimmäisen kova suunnittelemaan juttuja jo etukäteen sekä tykkään tehdä erilaisia listoja suunnittelun tueksi. Olen kova laskemaan rahajuttuja sekä pohtimaan sitä, missä kaikessa voisin säästää sekä miten ylipäänsä asiat voisi tehdä helposti ja mahdollisimman stressittömästi. Yleensä tämä piirre kyllä tuntuu aiheuttavan etenkin itselleni enemmän stressiä melkeimpä, mutta minkäs sitä luonteelleen mahtaa! Onneksi pääsen suunnittelemaan Eveliinan 1-vuotissynttäreitä, joita juhlitaan ensi kuussa. Koristeet on jo tilattu ja suunnittelemme nyt äitini kanssa tarjoiluja. Yllätyittekö, että neidille on tulossa kunnon prinsessasynttärit? :)

Kosmetiikkakorneri: Testissä Essencen meikkiuutuudet

Olen jo pitkään ollut vannoutunut Essencen meikkien käyttäjä ja vaikka meikit ovat edullisia, ne ovat myös mielestäni hyviä edullisesta hinnastaan huolimatta. Etenkin näissä kuvissa näkyvä Volume stylist-ripsiväri juuri tuossa vaaleanpunaisessa värissä (näitä on muitakin "malleja") on ehdottomasti paras ripsiväri, jota olen koskaan käyttänyt. Yleensä kun lähden hakemaan ripsaritäydennystä, otan näitä kerralla aina vähintään kaksi, sillä Essencen myyntipisteillä valikoimaa on aina hyvin vaihtelevasti ja tätä hyväksi todettua ripsaria voin huoletta ottaa useamman kerralla, silloin kun niitä on. Hintaahan tällä ripsarilla on 3,69 euroa, joten hinnalla tätä ei todellakaan ole pilattu. Tiedän monia kalliimpia ripsivärejä, jotka ovat omasta mielestäni huonompia kuin tämä.

Tällä kerralla Tokmannilta lähti mukaan vähän muutakin kuin vain pari ripsaria, joten esitelläämpä näitä hieman tarkemmin.
Ostin Tokmannilta löytyvästä Essencen myyntipisteestä itselleni mm. uuden ripsivärin (2kpl), meikkivoiteen, peitepuikon, concealeria niin nestemäisessä- kuin puuterimaisessa muodossakin, hehkupuuterin sekä luomivärin. Ihan kaikkia en ole vielä ehtinyt testata kunnolla, mutta meikkivoiteesta tuli saman tien jo uusi suosikkini. 

Olen käyttänyt Essencen meikkivoidetta aikaisemminkin ja olen ollut tyytyväinen. Tämä Stay all day 16h-meikkivoide vakuutti minut samantien, sillä voi apua miten vähän tätä tarvitsi kasvoille laittaa hyvän lopputuloksen aikaan saamiseksi! Olen tottunut "läträämään" vanhalla Lumenen meikkivoiteellani ja tätä täytyy laittaa kasvoille yli puolet vähemmän kuin edellistä. Lopputuloksesta tuli ihanan tasainen ja ihon pienet virheet peittyivät kivasti ilman pakkelimaista vaikutelmaa eli meikkivoide ei näytä kasvoilla järkyttävältä naamiolta. Suosittelen kokeilemaan tätä! Myös Coverstick pääsi heti käyttöön, sillä vanhat viholliseni eli pienet finnit leuan alueella ovat tehneet paluun. Tällä ne kuitenkin menivät piiloon.
Puuterimaista concealeria ehdin kokeilla tummille silmänalusille sekä nenän pään punaisuuden peittoon. Keltainen on tarkoitettu tummin silmänalusten peittämiseen hieman tummemmalla iholla ja persikan värinen taas hieman vaaleammalla iholla. Vihreä on tarkoitettu punaisuuden häivyttämiseen iholta. Nestemäinen keltainen peittää myös tummat silmänaluset ja vaaleanpunainen heleyttää ihoa lupauksen mukaan. Näitä en ole ehtinyt testailla vielä kunnolla.
Essenceä on usein parjattu meikkien huonosta pigmenttisyydestä, mutta ainakin tässä luomivärissä pigmentit ovat kohdillaan. Kokeilin kaikista oikeammanpuoleista persikan väristä luomiväriä ja ainakin sen pigmenttisyys oli todella hyvä. Luomiväriä ei tarvinnut levittää montaa kerrosta (yksi riitti) ja väri pysyi luomella hyvin paikoillaan.

Hintaa näillä ostoksilla oli yhteensä n. 31 euroa, joten melko paljon tuotteita saa pienellä rahalla. Monet käyttävät jo yhteen ripsariin 30 euroa, joten Essence on hyvä vaihtoehto heille, ketkä eivät halua käyttää omasta mielestäni järjettömiä summia kosmetiikkaan. Monet väittävät silloin tinkivänsä laadusta, kun kosmetiikka maksaa vähemmän, mutta itse olen eri mieltä asiasta. 

Mitä te tykkäätte Essencen tuotteista ja paljonko te käytätte kosmetiikkaan rahaa? :)

Tammikuun...

... kohokohta
Kohokohtia olivat varmasti meidän kaksi leffailtaa, jolloin saimme viettää aikaa ihan kahdestaan. Pääsimme katsomaan The Greatest Showmanin kutsuvierasensi-illassa ja tiedättekö sen hyvän fiiliksen hyvän elokuvan jälkeen? Tämä leffa jätti sellaisen fiiliksen pidemmäksikin aikaa!

... moka
Vaikka tällä hetkellä ei tule mieleen mitään mokaa, olen varma että jotain tuli mokattua. Eikun nyt muistankin, se kun Teukka töni MacBookini patterin väliin ja säikähdin, että nyt läppärikin hajosi. Tästä selvittiin onneksi pelkällä säikähdyksellä. Opinpahan olemaan jättämättä läppäreitä vaarallisiin paikkoihin, kuten esim. nojatuolin selkänojalle...

... kirja
Kirjoja ei tullut luettua tammikuussa, joten tämä kohta jää tyhjäksi. Äiti jos luet tätä niin pidä vauhtia sen Lehtolaisen kanssa!

... sarja
Greyn anatomiaa on tullut töllättyä edelleen ahkerasti ja tällä hetkellä on menossa 10. tuotantokausi. Uusin kausi jatkuu jo, mutta katsotaan nämä nyt ensin alta pois. Toinen suosikkisarjani tammikuussa on ollut Silta, jonka 4. tuotantokausi alkoi Ylellä jälleen. 

... elokuva
The Greatest Showman, ehdottomasti. Vaikka en musikaalien ystävä olekaan yleensä, tämä musikaali oli toteutettu monista laulukohtauksista huolimattaan kivasti, sillä yleensä laulukohtaukset kestävät "ikuisuuksia" ja joka kohdassa lallatetaan. Lauluja oli toki paljon tässäkin, mutta tarina eteni laulujen aikana reippaasti ja yhdenkin laulun kohdalla tarina hyppäsi vuosia eteenpäin. Jos et ole vielä nähnyt leffaa niin äkkiä katsomaan!

... lempi tuote
Meidän uusi HP:n Envy-tulostin. Sain vihdoin tulostettua kotiimmekin yhden meidän hääkuvista.

... lempi vaate
Uudet Zaran farkut, niin mukavat päällä! 

... herkku
Suklaarus... eikun vanukkaat, ja nimenomaan proteiinivanukkaat. Viime kuussa aloitin pitkästä aikaa FitFarmin Bikini Challengen, joten suklaarusinat ovat olleet pannassa, mutta tätä sallittua herkkua eli Ehrmannin proteiinisuklaavanukkaita on tullut syötyä senkin edestä.

... biisi
The Greatest Showmanin tunnusbiisi This is me. SIinä vasta voimaannuttava biisi! Sopii hyvin elokuvan teemaan ja ajattelin lisätä tämän salilistalleni. Oli pakko myös laittaa tämä biisi taustalle soimaan repeatilla tätä postausta kirjoittaessani.

"When the sharpest words wanna cut me down
I'm gonna send a flood, gonna drown them out
I am brave, I am bruised
I am who I'm meant to be, this is me
Look out 'cause here I come
And I'm marching on to the beat I drum
I'm not scared to be seen
I make no apologies, this is me"


... hetki
Kun mielestäni Eveliina sanoi ensimmäisen kerran äiti. Koko tilanne oli niin nopeasti ohi ja hämmennyksen sekä yllätyksen määrä oli niin suuri, etten heti ollut varma mitä oikein oli tapahtunut. Eve kuitenkin toisti myöhemmin sanansa, joten se taisi olla ensimmäinen sana.

... ostos
Omaan vaatekaappiin tulleet uudet vaatteet ja asusteet, joita esittelin tässä postauksessa. Vaikka en yleensä shoppailekaan paljon vaatteita, myönnän että oli kiva kuluttaa hieman rahaa uusiin vaatteisiin. 

... toive tulevalle kuukaudelle
Että meidän rakennustyömaalla kaikki sujuu edelleen aikataulun mukaan ja pääsemme muuttamaan vappuna suunnitellun aikataulun mukaisesti. Toivon myös, ettei meidän perheeseen eksy enempää flunssaa, sillä olemme olleet tämän viikon kipeänä kotona Eveliinan kanssa.

Viimeaikaiset ostokset

Omien vaatteiden shoppailu oli minulla pitkään kiellettyjen asioiden listalla, sillä äitiyslomalla rahalle oli paljon parempaakin käyttöä kuin uusien vaatteiden ostelu. Käytän muutenkin melko vähän rahaa omiin vaatteisiin ja suosin paljon kirppareita ostoksissani. Täyden hinnan maksaminen vaatteesta on itselle hieman vierasta ja etsinkin yleensä alesta itselleni sopivia vaatteita ja toisaalta miksi en etsisi, sillä niin pääsee huomattavasti edullisemmalla itse.

Kävimme Samin kanssa pari viikkoa sitten leffatreffeillä ja kiertelimme samalla hieman Ison Omenan kaupoilla. Samalla reissulla annoin itselleni luvan ostaa itselleni uusia vaatteita ja teinkin muutaman hyvän löydön.

Zarassa oli käynnissä vielä alennusmyynnit ja nämä kaulakorut löysin hintaan 3,95 euroa / kpl. Olin haaveillut tällaisesta kauluskorusta jo pitkään ja näitä juurikin Zarassa kuikuillut. Alkuperäinen miltei 20 euron hinta oli kuitenkin liikaa, mutta nyt ostin nämä mielelläni. Näillä saa asuun hieman näyttävyyttä ja vaaleanpunaista korua olenkin käyttänyt valkoisen neuleen kanssa. Choker sopii paremmin esimerkiksi neuletakkien kanssa tuomaan asuun vähän särmää. Pitää koittaa saada asukuvat näistäkin aikaiseksi!

Kuvassa näkyvät farkut löysin myös Zarasta reilusta alennuksesta 10 euron hintaan. Nämä ovat muuten maailman mukavimmat housut päällä, sillä nämä ovat materiaaliltaan superstrechiä. Valkoinen neule löytyi Cubuksesta ja se maksoi 39,90 euroa ja oli tämän ostoskierroksen ainoa täysihintainen tuote. Tykkään kuitenkin tämän mallisista neuleista ja olen havainnut nämä hyväksi ennästään, sillä omistan tällaisen neuleen myös vaaleanpunaisena. Neuleen materiaali on mukavan jämäkkää puuvillaa eikä nukkaannu käytössä, joka on monille Ginan ja Cubuksen neuleille tyypillistä materiaaleista johtuen. Tämä siis kestääkin käyttöä ja pesua, kuten vaatteen toki pitäisi kestääkin.
Tämän tummansinisen neuleen löysin viime viikonloppuna Mankkaan Akseli-kirpparilta 5 euron hintaan. Kyseessä on hyvin samantyylinen neule kuin tuo valkoinenkin, mutta tämä on tosiaan Gina Tricotin ja malli on hieman pidempi kun taas valkoinen oli lyhyempi. Samikin löysi Akselista itselleen neuleen kolmella eurolla ja Eveliinalle löysimme kävely/syöttötuolivaljaat vitosella. Akseli on ilmeisen suosittu kirpputori ja jos liikut Espoon Mankkaalla, suosittelen ehdottomasti käymään Akselissa. Toki sielläkin oli ylihinnoiteltuja tuotteita sekä roskaa tarjolla, mutta niiltä ei kai voi välttyä itsepalvelukirppareilla. Mm. täynnä tahroja olleesta lasten takista kehdattiin pyytää 10 euron hintaa.

Mitä te tykkäsitte näistä ostoksista? :)

FitFarm Bikini Challenge: Takana 2 viikkoa

FitFarmin Bikini Challengea on nyt takana 2 viikkoa, joten on aika kurkata sitä miten valmennus on omalla kohdallani edennyt. BC:n Facebook-ryhmässä on kouhunut viime päivinä aika reippaasti, sillä kaikista malttamattomimmat kyttäävät tuloksia jopa päivittäin. BC kestää yhteensä 10 viikkoa, joten parissa vaivaisessa parissa viikossa tuskin mitään ihan järisyttäviä tuloksia kenelläkään tulee ja jos tulisi, laihduttaminen ja kehon muokkaaminen olisi helppo juttu. Toki etenkin itseä muutosten havaitseminen kannustaa jatkamaan ja jo useamman BC:n läpikäyneenä tiedän, että kyllä ne tulokset sieltä 10 viikossa tulevat.
BC:hen kuulu sekä treeniohjelma että ruokavalio ja itse olen toistaiseksi noudattanut pääosin pelkästään ruokavaliota. Treeneistä olen tehnyt aamuaerobiset, sillä Eveliinan päiväkotiin on sen verran matkaa, joten lenkki tulee pakostikin tehtyä aamulla. Salitreenit aion ottaa mukaan heti 11.2. viimeistään, sillä silloin pääsen takaisin Elixiaan treenaamaan. Olin suunnitellut tekeväni kotitreenin tänään, mutta aamulla huomasin Even flunssan tarttuneen ilmeisesti minuunkin, sillä heräsin pieneen tukkoisuuteen. Olemme olleet Even kanssa nyt kaksi päivää kotona, sillä kuumeessa päiväkotiin ei ole asiaa. Nyt kun Even vointi näyttää paremmalta, oma taas ei niinkään.
Vaikka olen noudattanut pelkkää ruokavaliota, kehoni reagoi uuteen ruokavalioon selkeästi hyvin. Pääasiassahan BC:llä tulokset tulevat oikein syömällä ja treenin on tarkoitus tukea tätä prosessia. Tällä hetkellä vaaka näyttää -2,6 kiloa parissa viikossa vaikka tietysti vaaka ei se paras mittari olekaan. Tavoitteena itsellä oli kuitenkin päästä BMI:n mukaan normaalipainoon ja siihen on matkaa kaiketi n. 200-300 grammaa, ei siis olla enää kaukana ja aikaa on vielä 8 viikkoa.

BC on ilmeisesti aika monelle vain 10 viikon tehorupeama, mutta omalla kohdallani tämä oli startti takaisin vanhaan elämäntapaan. Olen tottunut käymään salilla säännöllisesti ja nyt töihinpaluun jälkeen huomaan, että töissä ollessani minun on helpompi noudattaa säännöllistä ruokarytmiä. Kotona ollessa ruokailuvälit venyvät huomaamatta välillä pidemmiksi enkä aina malta olla silloin syömässä kun "pitäisi olla".

Stressi on yksi suurista haittatekijöistä dieetillä ollessa sekä uutta elämäntapaa opetellessa. Siksi olenkin äärimmäisen tyytyväinen omaan olooni, sillä en koe minkäänlaista huonoa omatuntoa treenaamattomuudesta, sillä vaikka se kuuluukin oleellisena osana BC:n haasteeseen, haluan juurikin välttää liian suuria muutoksia lyhyessä ajassa. Vaikka töihinpaluu toi arkeen tietyn uuden rytmin, se myös toki vaikuttaa suuressa määrin esim. saliaikatauluihin. Äitiyslomalla kävin aina salilla ennen puolta päivää, mutta nyt treenaaminen siirtyy pakosti iltaan. Even päiväkoti aukeaa aamuisin vasta kahdeksalta ja töissä on oltava yhdeksältä, joten aamutreeni ei vain mahdu aikatauluun. Koen oloni tällä hetkellä hyväksi, keho selkeästi vastaanottaa uuden ruokavalion hyvin ja huomaan muutoksia, en siis lähde repimään ja riuhtomaan itseäni pilalle. Parin viikon päästä aloitan salitreenit ja tavoitteeni on käydä 2-3 kertaa viikossa salilla sekä kerran uimassa työkaverini kanssa. Näillä suunnitelmilla lähdetään siis taltuttamaan BC:n haasteita jatkossa :)

Rakennusprojekti: Noin 90 päivää valmistumiseen

Muutama päivä sitten meidän days until-laskuri pyörähti vihdoin alle 100 päivän ja muuttomme lähestyy kovaa vauhtia. Tai no, ei ehkä niin kovaa vauhtia kuin toivoisin sen lähestyvän, mutta lähestyy kuitenkin. 300 päivää on vihdoin muuttunut alle sadaksi ja pikku hiljaa voin alkaa tekemään jo suunnitelmia mm. tulevan sisustuksen suhteen.

Materiaalivalinnat uuteen kotiin teimme joulukuussa ja raporteista päätellen asunnoissa tehdään tällä hetkellä sähkötöitä sekä saunojen paneloinnit oli aloitettu, joten uusia kuvia rakennusvaiheista minulla ei ole. Me valitsimme asuntoomme vaatehuoneen saunan sijaan, sillä emme kuitenkaan ole käyttäneet nykyistäkään saunaa kovinkaan aktiivisesti. Vaatehuone tulee Eveliinan huoneen yhteyteen ja saamme sieltä kivasti lisää säilytystilaa.  Vaikka olen koittanut KonMarittaa aktiivisesti, tavaraa meillä on edelleen turhan paljon.

Tämän hetken uusissa sisustusvalinnoissa haaveissamme on uusi TV-taso, joita kävimmekin jo katsomassa Ikeassa. Ihastuimme Ikean uuteen palveluun, jossa TV-tason saa suunnitella itse mieleisekseen ja meillä onkin jo melko hyvä käsitys siitä millaisen me (minä) haluamme. Uusi taso olisi hieman leveämpi ja korkeampi kuin nykyinen sekä ainakin se olisi juuri toivomamme.
Koska materiaalivalintamme kodin pinnoiksi olivat vaaleat, värit tulevat näkymään sisustuksessa huonekalujen sekä koriste-esineiden muodossa. Haaveilen kovasti valko-harmaasta sisustuksesta, johon sekoittuisi juuri kevään korvilla hieman vaaleanpunaista sekä ruusukultaa, joita meiltä kotoa jo löytyykin. Samoja värejä voisi käyttää niin ala- kuin yläkerrassakin.

Eveliinan huoneen suhteen myös suunnitelmat ovat pitkällä ja sinnekin värimaailmaksi olisi ainakin tällä hetkellä tulossa vaaleanpunainen ja tarkemmin puuteriroosa. Haaveilen isosta sänkykatoksesta sekä olen suunnitellut maalaavani seinälle vanerisia tähtiä, joissa on sekä kultaa että vaaleanpunaista. Vanerisia tähtiä olen suunnitellut siksi, että seiniä ei tarvitsisi oikeasti maalata nyt eikä myöhemmin uudelleen. Haluan Even huoneeseen myös Ek for kidsin nimiviirin sekä pumpuli-yövalon, sillä hattara-naulakko häneltä jo löytyykin.

Meidän makuuhuoneeseen haluaisin kovasti uuden, leveämmän sängyn sekä sisustustakan. Olisi ihana loikoilla sängyssä ja katsella takkaa sieltä, kotoilua parhaimmillaan! Meidän huoneeseen tulee myös ranskalainen parveke, jota odotan myös erityisen kovasti.

Meillä ei ole enää rakennustyömaavierailuja rakennuttajan puolesta, mutta toivottavasti pääsisimme silti vielä käymään raksalla ennen talon valmistumista, sillä haluan nähdä vielä ennen muuttoa hieman valmiimpaa lopputulosta. Saamme tietää noin kuukautta aikaisemmin, että valmistuuko kaikki ajallaan ja pääsemmekö muuttamaan vappuna. Odotan jo suurella "innolla", että mikäköhän kaaos siitä syntyy kun 12 asuntoa muuttaa uusiin asuntoihin samaan aikaan. Onneksi siihenajankohtaan osuu vappu, joten muutolle saa pari lisäpäivää aikaa. Olen myös suunnitellut ottavani koko loppuviikon vapaaksi, jotta saamme uuden kodin heti kuntoon. Kevät, tule jo!

Leffatreffit ja tuntematon sotilas

Viime viikolla pääsimme viettämään laatuaikaa kaksin Samin kanssa oikein kahteen otteeseen, sillä kävimme pitkästä aikaa pariinkin otteeseen leffassa. Eve oli kummitätinsä hellässä huomassa molemmilla kerroilla ja me saimme nauttia vauvavapaasta ajasta parin tunnin aikana. Tiistaina kävimme katsomassa ensin the Greatest Showmanin ja lauantaina kävimme ensin syömässä, shoppailemassa ja sen jälkeen Omenan Loungessa katsomassa Tuntemattoman sotilaan.

Tähän väliin täytyy tunnustaa, että olen kaiketi huono suomalainen, sillä tämä oli ensimmäinen kerta kun näin yhtään minkään version tuntemattomasta enkä ole lukenut kirjaakaan koskaan. Ainakin sain katsella tämän version täysin ilman ennakkoluuloja.

Ennen leffaa kävimme tosiaan syömässä ja valitsimme pitkästä aikaa ravintolaksi Viikinkiravintola Haraldin. Kävimme siellä viimeksi vuosipäivämme kunniaksi toukokuussa eivätkä Haraldin pihvit pettäneet tälläkään kertaa. Ruoka oli todella hyvää ja vaikka olen bikinillä, sain ruuan mahdutettua makroihin ihan pikkiriikkisen soveltaen. Emme käy kuitenkaan niin usein hyvissä ravintoloissa syömässä, etten voisi hieman poiketa ohjeista. Rikkomukset eivät kuitenkaan muuten ole tapana.

Shoppaillessa ostin pitkästä aikaa itselleni vaatteita ja okei, pakkohan se oli jotain Evellekin ostaa. Itselleni mukaan lähtivät farkut sekä pari korua Zarasta ja uusi neuletakki Cubuksesta. Hieman siistimmät yläosat ovat olleet hieman kortilla viime aikoina, joten nyt sitäkin aukkoa on paikattu vaatekaapissa. Ostosten esittely on luvassa myös erikseen!

Koska Tuntematon sotilas kestää sen kolmisen tuntia, valitsimme saliksi Loungen, jossa on ihanat liki makuuasentoon säädettävät nahkaiset penkit, viltit sekä tyynyt - mukavuudeltaan tämä sali on siis huipputasoa. Leffan pitkä kesto ei tuntunut tällä kertaa läheskään niin pitkältä, tosin mikäs siinä hyvien eväiden ääressä sekä mukavassa asennossa makoillessa. Elokuva oli aika ajoin itselleni hieman vaikea seurata, sillä henkilöhahmojen nimet alkoivat hahmottua vasta lopussa kunnolla. Muuten tarina oli kuvattu hyvin sekä kaikesta raakuudestaan huolimatta erinomainen. Parhaasta roolisuorituksesta vastasi omasta mielestäni Aku Hirviniemi ja harmikseni hänen niin kuin monen muunkin hahmo sai surmansa.

Nyt viikonlopuksi meillä ei olekaan mitään suunnitelmia. Meidän piti viedä Eve pulkkailemaan, mutta vesisade taitaa kirjaimellisesti vesittää ne suunnitelmat. Ehkä vietämmekin viikonlopun tekemättä mitään, sillä työviikon jälkeen on ihana hengähtää hieman ilman stressiä oman perheen kesken. 

Jos teillä on tekemisen puutetta niin muistakaahan osallistua kaupunkijulisteen arvontaan täällä mikäli et ole vielä osallistunut! :)
Designed by FlexyCreatives